Kirjoittajan pitäisi kirjoittaa vähintää yksi liuska päivässä.
Bloggarin pitäisi tuottaa mahdollisimman useasti kiinnostavaa sisältöä, jotta voi kasvattaa lukijoita ja vakiinnuttaa itselleen lukijakunnan.
Keskivertoihmisen tulisi liikkua ainakin 3 kertaa viikossa tai 1h päivässä.
Päivittäin pitäisi syödä 1/2 kiloa vihanneksia ja kasviksia. Ja käyttää hammaslankaa.
Oma elämä pitäisi olla suunniteltuna. Vähintään viisi vuotta eteenpäin. Kaikki tekeminen pitäisi olla suunnitelmallista ja tavoitteellista.
Pitäisi. Pitäisi. Pitäisi.
Minä lopetin tänä syksynä kuuntelmasta kaikkia ohjeita, jotka vievät kohti ”parempaa elämää”, ”unelmia”, ”menestystä” tai muita tavotteita. Mikäli hommasta puutuu intohimo, kusee juttu nopeasti. Omalla kohdallani homma muuttuu suorittamiseksi ja sitten kenelläkään ei ole kivaa.
Jos kirjoitan ärsyyntyneenä, en saa aikaan kiinnostavaa tekstiä. Siksi pyrin aina kirjoittamaan epämiellyttävät ja ärsyttävät kohdat silloin, kun on hyvä fiilis. Lisäksi kiinnitän tällaisiin kohtiin tekstissä eniten huomiota, jotta niistä tulisi mahdollisimman hyvät.
Miksi pitäisi olla supertehokas ja kirjoittaa joka vuosi uusi kirja? Suurin osa kuuluisista klassikkokirjailijoista on kirjoittanut vain kourallisen kirjoja. Miksi pitäisi olla enemmän kuin muut? Sanonta laatu ei määrä, pätee kirjoittamiseenkin.
Ja sitten on joulu, tuo suorittamisen ajanjakso.
Tein joululaatikot viikonloppuna. Porkkanalaatikko meni pieleen tai se ei ainakaan näytä siltä, miltä sen ehkä pitäisi. Olisin halunnut onnistua, mutta mitäpä pienistä. Tästä tuli nyt modernia porkkanalaatikkoa – omalla reseptillä.
Pitäisi menee roskakoriin.
Epilogi – Jälkisanat 