Löydä ja ylläpidä kirjoitusinspiraatio

Inspiraatio voi olla arvaamaton vieras, joka toisinaan välttelee kutsuja. Miten ylläpitää inspiraatiota kiireisen arjen keskellä?

Kokopäivätyö haittaa kirjoittamista. Työpäivän jälkeen harvemmin tekee mieli jatkaa aivojumppaa oman ikuisuusprojektin kanssa. Televisio ja juoksupolku houkuttelevat enemmän. Lisäksi muut elämän velvollisuudet, kuten arjen askareet ja perhe, vievät aikaa ja vaativat läsnäoloa.

Minulla on tällä hetkellä käytössä vähiten aikaa käsikirjoitukseni työstämiseen, mitä minulla on ollut koko elämäni aikana. Silti olen saanut enemmän aikaan kuin koskaan. Miten se on mahdollista?

Inspiraatio, tule mun luo!

Moni kirjoittaja haaveilee täydellisestä inspiraation hetkestä, jolloin voisi avata läppärin ja alkaa kirjoittaa sujuvasti ja vaivattomasti. Näppäimistö tuntuu oikealta sormien alla, työpöytä on siisti, ajatukset virtaavat ja tarina alkaa muistuttaa jo painetun kirjan valmista tekstiä.

Ammattikirjailijat ovat yhtä mieltä siitä, että kirjoittaminen vaatii ennen kaikkea kurinalaisuutta ja rutiineja. He eivät odota inspiraatiota, vaan uskovat, että säännöllinen kirjoittaminen houkuttelee inspiraation luokseen.

Kauhukirjailija Stephen King on sanonut: ”Amateurs sit and wait for inspiration, the rest of us just get up and go to work.” (King, 2000). Kingin lainaus tiivistää, että kirjoittaminen ei ole kiinni asenteesta vaan kurinalaisesta työstä.

Valitse taistelusi ja keskity – Inspiraatio tulee kyllä

Ennen oli aikaa odottaa inspiraatiota. Nyt inspiraatio sykähtelee suonissa ja välillä turhauttaa, että pitää odottaa päiviä tai pitkiltä tuntuvia tunteja, jotta ehtisi kirjoittaa kohtauksen tiedostoon.

Kun kirjoitan, minä kirjoitan. Säästelen hetkeä mielessäni, ja kun hetki tulee, käsikirjoitukseni on ainut, mikä saa täyden huomioni.

Kirjoitusaikani on noin 1-2 tuntia jokatoinen päivä: silloin, kun ei ole minun vuoroni laittaa lastamme nukkumaan, ja sillä ehdolla, että minulla ei myöskään ole iltamenoa.

Tavallisesti kirjoitan noin 6 tuntia viikossa. Nyt olen onnistunut kirjoittamaan enemmän, sillä tahtotilani on saada käsikirjoitus pian valmiiksi. Kirjoitan joka ilta ja pyrin viimeistelemään yhden luvun kerralla. Yhden luvun läpikäyntiin menee aikaa noin 1-3 tuntia kerrallaan, riippuen, kuinka valmis luku on.

Olen huomannut, että säännöllinen kirjoittaminen pitää ideat virtaavina ja auttaa pääsemään kirjoittamisen rytmiin. Kun kirjoitusiltoja on ollut muutamana viikkona vähemmän, ehkä vain yksi, olen mielessäni herkutellut ajatuksella, että kohta pääsen kirjoittamaan. Ne ovat lisänneet inspiraatiota, sillä olen säästänyt hetkeä vain kirjoittamista varten.

Näin houkuttelet kadonneen inspiraation

Toisinaan kirjoitusinspiraatio on totaalisen hukassa eikä tietokoneen edessä istuminen tuota muuta kuin turhia sanoja ruudulle. Silloin kannattaa hellästi herätellä inspiraatiota muilla tavoin.

Alla on lista tekniikoista, joita käytän säännöllisesti houkuttelemaan inspiraation.

  • Tajunnanvirta – Aseta ajastin soimaan 10-15 minuutin päähän ja kirjoita taukoamatta, nostamatta kynää paperista. Voit kirjoittaa myös koneella, mutta oma kokemukseni on, että käsin kirjoittaminen tehostaa inspiraatiota.
  • Kokeile epätyypillistä genreä – Jos kirjoitat nykyromaania, kokeile kirjoittaa vaihteeksi dekkaria, satua, runoa tai esseetä.
  • Havainnoi ympäristöäsi – Kirjoita paperille, mitä aistit ympärilläsi. Mitä näet, kuulet, haistat tai tunnet?
  • Luku- ja somepaasto – Älä lue viikkoon mitään (edes maitopurkin kylkeä) ja jätä puhelin pois. Voin luvata, että viikon kuluttua luovuutesi suorastaan pursuaa.
  • Jätä vähän kesken – Jos kirjoitat laajaa käsikirjoitusta, jätä vähän tekemättä joka kerta. Näin aloittaminen seuraavan kerran on hieman helpompaa.
  • Lukeminen avartaa – Ymmärrän, että antamani vinkit ovat keskenään ristiriidassa: lukupaasto vai lukeminen? Eri tekniikat sopivat eri ihmisille. Kirjoittajan on kuitenkin hyvä lukea mahdollisimman paljon, sillä se kehittää samalla omaa mielikuvitusta ja kirjoitustekniikoita.
  • Paikan vaihto – Keittiönpöydällä kirjoittaminen tuntuu erilaiselta kuin työhuoneessa tai sohvalla kirjoittaminen. Kahvilat ovat itselleni liian hälyisiä ja ulkomailla haluan seikkailla, mutta pieni paikan vaihdos kotona auttaa joskus.
  • Elämän hektisyys – Kun elämä on hektistä, osaa kirjoitusaikaa vaalia heti eri tavalla.

Olen elänyt ruhtinaallista aikaa, jolloin sain käyttää kirjoittamiseen koko päivän. Tiedän kokemuksesta, että inspiraatiota riittää kokopäiväiseen työskentelyyn itselläni noin 2-3 viikoksi. Sen jälkeen luovuuteni kaivo on vuodettu tyhjiin eikä minulla ole hetkeen mitään annettavaa.

Siksi en kaipaa kokopäiväiseksi kirjailijaksi. En kyllä laittaisi pahakseni, jos minusta tulisi osa-aikainen kirjailija. Se sopisi itselleni parhaiten.

Sillä aikaa, kirjoitan ja inspiroidun.

Kuva: Unsplash

Lähteet
Stephen King (2002) On Writing: A Memoir of the Craft. New York: Charles Scribner’s Sons.

Jätä kommentti