Kirjoituslakko ja seikkailua

1.6.2017 ~ Mariia ~ 2 kommenttia

Keväällä mielessäni kävi karmaiseva ajatus: pidän taukoa kirjoittamisesta. Minä, joka elän kirjoittamisesta!

Aluksi ajatus tuntui melkein lopulliselta päätökseltä lopettaa kaikki kirjoittamiseen liittyvä ja aloittaa uusi elämä. Pian tauko alkoi kuulostaa mielekkäältä – miksi ei, opinnot kuluttivat, kevätväsymys painoi eikä mikään tuntunut vapaa-ajalla enää hauskalta. Ei edes kirjoittaminen.

Niinpä olen ollut kirjoituslakossa maaliskuusta asti.

Kirjoituslakossa pyrin olemaan kirjoittamatta lainkaan kaunokirjallisuutta ja keskityn elämiseen sen sijaan. Tavallisesti täytän tyhjät hetket kirjoittamisella, mutta nyt olen keskittynyt tekemään kaikkea kivaa – niitä asioita, joita lykkään sellaiseen hetkeen, kun ajattelen, että minulla on sitten joskus ”aikaa”.

Olen vieraillut mm. Vuosaaren luonnossa, Mikko Kuustosen keikalla ja siinä kotini lähellä olevassa nepalilaisessa ravintolassa, jonka nimeä en koskaan muista. Lisäksi olen grillaillut, ollut picnicillä ja käynyt ihmisten luona kylässä hetken mielijohteesta.

Tarkoitus olisi vielä nähdä Paavolan tammi, käydä majakassa, telttailla Espoon saaristossa sekä vierailla kesäteatterissa (vihdoin!)

D9CF0A7D-A9D7-4BFF-82B0-C6172DFA04D7 — Läppärikin on saanut levätä

Kirjoituslakossa on oikeastaan pelkkiä hyötyjä, vaikka perfektionisti sisälläni soimaa minua tekemättömästä työstä. Kun ei jatkuvasti istu sisällä, näkee maailmaa ja kokee asioita, jolloin on enemmän kirjoitettavaa. Aivot saavat levähtää hetken, kun ne eivät ole jatkuvalla käytöllä. Inspiraatio iskee useammin ja ajatuksia tulee kirjattua tiuhemmin muistikirjaan.

Kun pitää taukoa, asiat saavat kaipaamaansa perspektiiviä – mikään ei lopulta ole kovin vakavaa. Miksi elämää pitäisi suorittaa ja taiteen edestä kärsiä? Eläkeläismummona (jos siis pääsen joskus eläkkeelle, muuten vain mummona) haluan muistaa elämästäni muutakin kuin läppärini ruudun.

Olen ollut kirjoittamatta kaunokirjallisuutta nyt miltei 2 kuukautta. Alun kärvistelyn jälkeen on oikeastaan ollut hyvin helppo vain olla.

Tauko kestää vain hetken eikä ole lopullinen tila. Kuinka pitkä kirjoituslakon sitten pitäisi olla?

Kirjoituslakon tulee olla niin pitkä, että sisällä asuva perfektionisti on vihdoin hiljaa ja hauskuus on täyttänyt jälleen elämän väliväreillä. Kun ajatus kirjoittamisesta kihelmöi vatsassa, silloin voi jälleen jatkaa.

P.s. Näyttää siltä, että moni teistä lukijoista on seikkaillut myös viime aikoina, sillä toukokuun lämpöaallon aikana sivuston kävijämäärät laskivat hiukan tavallisesta. Ihanaa, että te rakkaat lukijat olette viettäneet aikaa myös ulkona ja eläneet 🙂

Sivuraiteilla: Murakamin kanssa lenkillä

5.4.2017 ~ Mariia ~ Kommentoi

Screen Shot 2017-04-05 at 15.38.01 — Kuva: Nobuyoshi Araki (The New York Times)

Fiilistelen jo alkavaa juoksukautta ja sain kirjastosta vihdoin käsiini Haruki Murakamin kirjan Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (2011). Murakami suhtautuu kirjoittamiseen ja juoksemiseen aikalailla samoin kuin minäkin: matkana, joka koostuu pienistä pätkistä.

Vaikka Murakamin kirja keskittyy lähinnä juoksemiseen, on sivuilla kiinnostavia pohdintoja myös kirjoittamisesta. Murakami kirjoittaa juoksuharrastuksensa lisäksi myös elämästään ja kirjoittamisen aloittamista, joten kirja toimii tavallaan myös omaelämäkertana.

Murakami kirjoittaa, ettei hän oikeastaan koskaan halunnut kirjailijaksi, vaan hänellä oli voimakas tarve kirjoittaa tarina kirjaksi. Yhden tarinan jälkeen hänen elämäänsä saapui toinen kirjoitettava tarina jne. Varmasti hyvin samaistuttava tunne, ainakin minä allekirjoitan tämän. Monen kirjoittajan sisällä kuohuu tarina, joka on kirjoitettava näkyviin.

Toisaalta kirjailija-haaveeseen saattaa joillakin vaikuttaa myös länsimaalainen näkemys kirjailijuudesta, joka glorifioi koko ’kirjailija’ käsitteen ja saa osin ihmiset yrittämään kirjoittaa tietään tähtiin. Kirjailijat mielletään usein intellektuelleina taiteilijoina, bestsellerit tahkovat rahaa, joten maine, kunnia ja status voivat myös vaikuttaa koko kirjoittamisprosessin aloittamiseen.

Olen kuitenkin erimieltä Murakamin kanssa siitä, mitkä ovat romaanikirjailijan tärkeimmät ominaisuudet. Murakami listaa niiden olevan: lahjakkuus, keskittyminen ja kestävyys, mistä lahjakkuus on hänen mielestään tärkein ja kaiken onnistumisen edellytys.

Minä en usko, että kukaan on nero syntyessään. Toki auttaa, että on luontaisia taipumuksia kirjoittaa, mutta tärkeimpänä näen intohimon kirjoittamiseen, halun oppia sekä kyvyn omaksua opit ja sisällyttää ne omaan kirjoittamiseen. Lisäksi mm. kasvatus, koulutus, kirjallisuuden lukeminen ja yleissivistys auttavat kirjoittamisen tiellä, mutta eivät ole edellytys. Vaikka osaisikin ilmaista itseään kirjallisesti, kirja tarvitsee tuoretta sisältöä ja ajatuksia ollakseen kiinnostava sekä tietyn määrän kärsivällisyyttä ja itsekuria valmistuakseen.

Huomaan tekeväni samoin kuin Murakami ja Hemingway – eli lopetan kirjoittamisen silloin, kun en ole kirjoittanut vielä kaikkea. Jätän seuraavaan kertaan lauseita ”varastoon”, jolloin tiedän voivani jatkaa tarinaa vaivattomasti, odotan kiihkeästi seuraavan päivän kirjoittamissessiota ja uskon voivani kirjoittaa lisää. Silloin blokki (writer’s block) tulee usein myös torjuttua.

Sen sijaan olen samaa mieltä Murakamin kanssa seuraavan lainauksen kanssa: ”Tärkein asia jonka opimme koulussa on se, että tärkeimpiä asioita ei voi oppia koulussa.” Omassa elämässäni tärkeimmät opit ovat tulleet luokan ulkopuolelta, vaikka tieto onkin tärkeää ymmärtääksemme maailmaa ja elämää ylipäätään.

Tärkeintä on se, mitä teemme jo saadulla tiedolla ja miten reagoimme elämän luomiin, yllättäviin, polkuihin. Yhtälailla kirjoittaja ja juoksija voivat löytää uusia vahvuuksia itsestään sekä kehittää heikkouksiaan. Jokainen uusi (ja toisinaan haastavakin) tilanne on siis mahdollisuus oppia uutta.

Murakami kuuntelee rockia juostessaan. Niin minäkin. Minulla soi juoksulenkillä korvanapeissani Kings of Leonin Only By the Night -albumi. Aina. Juostessa voi pohtia kaikenlaista epistemologista ja eksistentiaalista, kun rokki raikuu. Tai vain purra hammasta ja yrittää olla irvistämättä vastaantulijoille.

Lähteet:

Murakami, H (2011) Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. 2. painos. Suomentanut Jyrki Kiiskinen. Helsinki: Tammi.

Kuva: The New York Times

Aivojumi – kun teksti ei etene

5.2.20168.2.2016 ~ Mariia ~ 2 kommenttia

Tiedätkö tunteen, kun pitäisi kirjoittaa, mutta sanat eivät istu oikein lauseisiin tai jäävät kokonaan ilmaantumatta? Sanat kuulostavat tönköiltä, näyttävät teennäisiltä, eivätkä kerro mitään olennaista lukijalle. Valkoinen paperi tuijottaa takaisin ja syyllistää tekemättömyydestä. Kutsun tilannetta aivojumiksi. Sillä on myös virallinen nimi writer’s block.

Ja blokiltahan tila tuntuukin. Jokainen kirjoittaja törmää varmasti tasaisin väliajoin aivojumiin tekstin pituudesta huolimatta. Onneksi nämä hetket ovat usein vain väliaikaisia, mutta aivojumin kohdatessa koko maailma tuntuu olevan kirjoittajaa vastaan. Ahdistus ja pelko omista kyvyistä lisääntyy sekä epäusko, voiko tekstistä koskaan tulla valmista.

Syitä aivojumiin

Suurin syy aivojumin muodostumiseen on kirjoittajassa itsessään. Aivojumin syyt voi karkeasti jakaa kahteen eri kategoriaan; ylitehokkaaseen kirjoittamiseen tai kirjoittamisen välttelemiseen.

Tehokas ja tuloksellinen kirjoittaminen klo 8-16 arkipäivisin toimii ehkä kaksi viikkoa, mutta sen jälkeen olen luovuuteni käyttänyt loppuun. Luovuus ei tottele yhteiskunnan viitekehyksiä vaan tarvitsee aikaa puhjetakseen kukkaan. Yliyrittäminen ja vellominen harvoin tuottavat hyviä tuloksia. Määrä ei korvaa laatua. Tehokkuuden jälkeen voi kestää useampikin viikko ennen kuin luovuus palaa takaisin.

Syy voi olla myös päinvastainen, jolloin kirjoittaja ajattelee aloittavansa kirjoittamisen mutta ei koskaan pääse työpöytänsä ääreen. Tässä tapauksessa kyseessä voi olla motivaationpuute, jolloin kirjoittaja tavallaan estää itseään kirjoittamasta. Aina on jotain parempaa tekemistä, kuten pöytälaatikon siivous tai Facebookin kissavideot. Ikuinen lykkääminen aiheuttaa hyvin nopeasti aivojumin, josta eroon pääseminen on mahdollista mutta vaikeaa. Ikuisuusprojekti alkaa aina huomenna. Ja huomennahan on todistetusti aina huomenna.

Miten päästä eroon aivojumista?

Aivojumi on lähes ahdistusta vastaava olotila. Kohdatessani umpikujan ja valkoisen liuskan syyttävän tuijotuksen, yritän löytää vaihtoehtoisia teitä jumista. Seuraavassa esittelen itselleni toimivia ratkaisuja.

Perjantaipähkinä. Jos minulla on jokin dilemma ratkaistavaksi, olen reilu kaveri ja annan ystävieni ratkaista ongelman puolestani. Esittelen osan ongelmaa illanvietossa ja ystäväni tarjoavat oman näkökulmansa ongelmaan. Kun sinulla on käytössäsi useampi näkökulma, voi vastaus tulla luoksesi helpommin kuin aiemmin.

Kirjoita tiesi auki. Käytän usein Julia Cameronin kehittämiä aamusivuja. Jos olen täysin rehellinen, en kirjoita sivuja aamulla. Kolmen A4-kokoisen paperin täyttäminen tekstillä kynää nostamatta ja kaikki ajatukset taltioimalla (myös ne virheet), puhdistaa mieltä (lisää aamusivuista täältä). Lisäksi illalla kirjoittaminen stimuloi ajatustyötä ja aamulla käytössäsi saattaa olla yön aikana syntyneet vastaukset.

Lue aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Lähikirjastoni ovessa lukee, että kirjasto tarjoaa uusia ideoita, mikä on mielestäni osuvasti sanottu. Kun olen totaalisen solmussa luen mitä aiheesta on kirjoitettu aikaisemmin (fiktiivinen sekä tieteellinen käy), ja miten kirjoittaja on ratkaissut ongelmat. Uudet näkökulmat ja lukeminen stimuloivat omaa ajattelua.

Kysy kysymyksiä. Meillä kaikilla on oikeastaan valmiina vastaukset mutta emme ole osanneet kysyä oikeita kysymyksiä. Laadi kysymyslista, mitä tarkempia kysymyksiä esität sen parempi. Kirjaa ylös vastaukset. Käytä vastatessasi intuitiota ja heittäydy. Esim. henkilöhahmoa luodessa ja eheyttämisessä voit kysyä kuinka usein henkilöhahmo käy hammaslääkärissä? käyttääkö hän pöytäkalenteria? Näistä vastauksista voit päätellä jotain, mitä voit hyödyntää kirjoittamisessasi. Opit tuntemaan henkilöhahmosi paremmin.

Liikkuminen. Kun rääkkäät jatkuvasti mieltäsi, on kehosi (sormia lukuunottamatta) levossa. Kun rääkkäät kehoa kunnon hikilenkillä, mieli saa hetken levätä. Liikkuminen myös jotastain syystä (älä kysy miten) vilkastuttaa ajatustoimintaa, jolloin ajatus ja ratkaisu saattavat putkahtaa mieleen vahingossa.

Kirjaa hyvät ideat muistikirjaan. Pidän muistikirjaa, johon kirjaan hyviä ideoita tulevaisuuden aivojumien varalle. Useimmiten hyvät ideat tulevat vahingossa mieleen, mutta juuri silloin niille ei ole käyttöä. Kun aivojumi iskee, selaan aikaisemmin tallettamiani ideoita ja toisinaan joku niistä pääsee käyttöönkin.

Onneksi aivojumi on useimmiten väliaikaista. Yli 10 vuotta kirjoittaneena olen oppinut elämään sen kanssa, että sanat ovat oikukkaita ja huonoja kirjoituspäiviä tulee tasaisin väliajoin kalenteriin. Lisäksi olen luopunut ylitehokkuudesta sekä työpäivä-ajattelusta, vaikka se sotiikin suomalaista nöyrää työmoraalia vastaan. Itselle pitää olla samaan aikaan armelias mutta myös potkia mukavuusalueelta loitommas. Aivojumia tulee ja menee, niihin pitää vain sopeutua ja löytää omat keinot kirjoittamisen edistämiseksi.

Mitä muita keinoja sinulla on aivojumista eroonpääsemiseen?