Tekoäly luikertelee kirjallisuuteen
Palkittu esikoisteos on herättänyt kritiikkiä mahdollisesta tekoälyn käytöstä. Samaan aikaan Storytell aloitti tekoälytiivistelmien tarjoamisen lukijoille.
Kohtauspaikka luovuudelle ja kirjoittajille jo vuodesta 2015
Palkittu esikoisteos on herättänyt kritiikkiä mahdollisesta tekoälyn käytöstä. Samaan aikaan Storytell aloitti tekoälytiivistelmien tarjoamisen lukijoille.
Suomalaiset kuluttavat eniten dekkareita ja historiallisia romaaneja. Äänikirjojen myynti ylittää jälleen painettujen kirjojen myynnit.
Kirjallisuuden kentälle nousee uusi digikirja-alusta Äänel. Onko se parempi vaihtoehtoa kirjailijoille ja lukijoille?
Spotify laajentaa valikoimaansa äänikirjoihin Suomessa. Moni kirjailija löysi teoksensa palvelusta ilman ennakkotietoa.
Suomalaiset kirjoittavat enemmän kuin lukevat – ja siitä on muodostumassa yhteiskunnallinen ilmiö. Kirja-ala kamppailee yhä haasteiden keskellä, mutta yhteishenki on vahva ja uusia toivon merkkejä näkyy.
Kotimaisen painetun kaunokirjallisuuden myynti kasvoi vuonna 2024, ja myös lastenkirjojen myynti on nousussa. Silti painettu kirja on edelleen heikommassa asemassa verrattuna äänikirjoihin.