Suomessa julkaistaan vuosittain valtavasti kirjoja, mutta kaikki teokset eivät löydä lukijoita. Esikoiskirjojen osuus kustannetuista kirjoista on kasvanut viime vuosina.
Kesällä kirjailija ja dekkaristi Helena Immonen pohti Instagramissa kirjojen kustantamista ja sitä, kuinka Suomessa ilmestyy satoja uusia kirjoja joka vuosi.
Aiheesta kiinnostuneena tarkastelin viime vuosien julkaisutilastoja. Halusin ymmärtää tarkemmin, kuinka paljon ja minkälaisia kirjoja Suomessa julkaistaan.
1,5 romaania päivässä
Vuonna 2025 Suomessa julkaistiin kotimaista proosaa 560 kirjan verran (Kustannusalan tilastot, 2025). Käytännössä se tarkoittaa 1,5 romaania päivässä. Luku ei sisällä käännöskirjallisuutta eikä omakustanteita, jolloin julkaistujen kirjojen lukumäärä on todellisuudessa vieläkin suurempi.
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjoja julkaistaan hieman vähemmän kuin aikuisille suunnattua proosaa. Samana vuonna lastenkirjoja julkaistiin 374 eri nimikettä ja nuortenkirjoja puolestaan 98 (Kustannusalan tilastot, 2025).
Näkyvyys on nykyaikainen ongelma. Kirjojen mediatila kaventuu jatkuvasti ja valtava määrä kirjoja kilpailee lukijoiden huomiosta, jolloin yksittäisten teosten on vaikea nousta massasta. Lasten- ja nuortenkirjoja näkyy myös edelleen valitettavan vähän mediassa.
Kirjojen markkinoinnissa auttaa, jos kirjailija nauttii jo lukijoiden suosiosta. Esimerkiksi Ilkka Remeksen uutuusdekkari otetaan ilolla vastaan pukin konttiin. Riikka Pulkkisen ja Tommi Kinnusen uutuudet nousevat valtakunnan median kritiikeihin, jonka jälkeen kirjat paistattelevat kirjakauppojen paraatipaikoilla. Myös kirjastojen varauslistat täyttyvät innokkaista lukijoista.
Kaikille kirjoille ei riitä markkinointibudjettia ja kirjallisuuskriitikoidenkin aika on rajallista. Kirjamessut järjestetään vain kerran vuodessa (onneksi kuitenkin useassa eri kaupungissa). Moni hyvä kirja jää väistämättä pimentoon.
Erästä tuttuani lainaten: ”Jos kirjaa ei lueta, onko se olemassa?”
Esikoiskirjailijoiden määrä kasvanut 2020-luvulla
Vuonna 2025 julkaistiin yhteensä 121 kaunokirjallista esikoisteosta (Kustannusalan tilastot, 2025). Määrä on noussut tasaisesti 2020-luvulla. Se osoittaa, että kustantamot haluavat panostaa nouseviin kykyihin.
Esimerkiksi Mariia Niskavaaran Esther, teurastaja (Kosmos, 2025) ja Iida Turpeinen Elolliset (Kustantamo S&S, 2023) ovat nousseet esikoisromaaneillaan kansainväliseen suosioon. Kummankin teos voitti ilmestymisvuonnaan Helsingin Sanomien esikoiskirjoille myönnettävän kirjallisuuspalkinnon.
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinto toimiikin erinomaisena ponnahduslautana, sillä se katapulttaa kirjailijan suuren yleisön tietoisuuteen. Finalistiksi nouseminen on itsessään jo saavutus, mutta moni jää voittajan varjoon ja unohtuu.
Täysin tuntemattoman esikoiskirjailijan voi olla vaikeaa löytää lukijoita.
Siksi kustantamoita kiinnostavat sellaiset henkilöt, joilla on yleisö jo valmiina. Erityisesti sosiaalisen median kautta on viime vuosina noussut esiin useita kirjailijoita. Yksi heistä on S. K. Rostedt -nimellä romantasiaa kirjoittava Saara Rostedt, joka on aktiivisesti ollut mukana somen kirjallisuusryhmissä Instagramissa ja TikTokissa.
Moni työpöytänsä ääressä vuosia kirjoittanut saattaa kokea kateuden piston, kun somesta tuttu vaikuttaja kertoo kustannussopimuksesta. Some mahdollistaa näkyvyyden ja vaikuttajilta löytyy jo vakiintunut yleisö.
Onko kaikille uusille kirjoille lukijoita?
Vastaus on: ei.
Joskus 2010-luvulla huhuttiin, että jos kirja myy 3 000 kappaletta ilmestymisvuonaan, sitä pidetään myyntimenestyksenä. Nykyään kirjamyynnin laskun aikakautena ”bestsellerien” rajatkin ovat laskeneet.
Esimerkiksi vuonna 2025 Minna Rytisalon Sylvia (WSOY, 2025) ja Helena Immosen Horros (Docendo, 2025) ylsivät jaetulle sijalle 19 myydyimpien painettujen kirjojen listalle, kun kumpikin kirja myi 5 400 kappaletta (Bestseller, 2025).
Totuus on, että valtaosa kirjoista myy vain satoja kappaleita. Kirjastoissa ja äänikirjapalveluissa kirja saa pidemmän elinkaaren.
Jos kirjailija jatkaa sinnikkäästi uraansa, voivat seuraavat teokset herättää lukijoiden kiinnostuksen. Silloin myös varhaisempi tuotanto voi saada uuden mahdollisuuden.
Pieni kielialue luovuuden voimana
Kustannuslaskelmien perusteella on helppo todeta, että pitäisi kustantaa vain dekkareita, historiallisia romaaneja ja romantasiaa. Niitähän ihmiset ostavat, kuuntelevat ja lainaavat.
Jos me emme julkaise laajasti erilaista kirjallisuutta omalla kielellämme, kuka sitten? Kirjoitettuun kieleen kätkeytyy osa kulttuuriamme, joka ei säily jälkipolville yhtä hyvin muissa muodoissa.
Keskusteluissa pieni kielialue korostuu ongelmana. Markkinat ovat pienet ja myynnit laskussa.
Haluaisin nähdä kielialueemme mahdollisuutena: meillä on esimerkiksi uniikki luontosuhde, sijaintimme sopii ajankohtaiseen geopoliittiseen tilanteeseen ja kielemme omaksuu monia tasa-arvioisia nyansseja jo ihan hän-pronominin sukupuolettomuuden osalta.
Suomi kiinnostaa kansainvälistä yleisöä jatkuvasti enemmän, kuten Niskavaaran ja Turpeisen tapauksissa olemme huomanneet.
Satu Rämön ja Max Seeckin sarjojen käännösoikeudet on myyty kymmeniin maihin. Myös esimerkiksi Riikka Pulkkisen tuotantoa käännetään monille kielille. Esimerkiksi Lumo (Otava, 2022) ilmestyi juuri Yhdysvalloissa nimellä Enchantment.
Lukijat eivät aina tiedä, mitä he haluavat. Tuttuun ja turvalliseen aiheeseen on vaivatonta tarttua. Kirjallisuuskenttä voi kuitenkin elinvoimaisesti vain silloin, kun tarjonta on laaja.