Kuinka muokata romaanikäsikirjoitusta?

Moni luovan kirjoittamisen opas toistaa editoinnin tärkeyttä, mutta harvoin antaa mitään konkreettisia neuvoja käsikirjoituksen muokkaamiseen.

Muokkaan tällä hetkellä toisen romaanini käsikirjoitusta neljättä kertaa. Keskityn jokaisella editointikerralla hieman erilaisiin asioihin, mutta pyrin saamaan kokonaisuuden toimimaan. Vertailun vuoksi: tein esikoiskirjastani Henkäyksiä (2015) lähemmäs 50 eri versiota ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Toisen romaanini on tarkoitus valmistua vuoden lopulla, mutta editoitavaa riittää vielä paljon.

Omasta editoinnistani inspiroituneena päätin jakaa muutamia helppoja ja nopeita vinkkejä, joilla käsikirjoituksen ensimmäisen version saa muokattua kohti valmista kirjaa.

1. Tiivistä lauseita ja poista kaikki turhat sanat

Suomen kielessä on paljon pieniä sanoja, jotka rikastuttavat puhekieltä, mutta tekevät luetusta tekstistä epävarmaa ja ailahtelevaa. Tekstiä muokatessa on aika poistaa turhia pikkusanoja pois, jotta lauseista tulisi eheämpiä eikä lauseen merkitys jäisi turhien sanojen jalkoihin.

Vaikka en tietoisesti viljele ylimääräisiä sanoja käsikirjoituksessani, löydän silti useita täytesanoja lauseistani. Tavallisesti poistan 99% kaikki pikkusanat, sillä ne tekevät lauseista sekavan, epävarman tai epätarkan. Pikkusanat siis syövät lauseen merkityksen ja tehon.

Millaisia nämä kuvailemani pikkusanat ovat ja miten ne siis voidaan tunnistaa? (Huom! olen jakanut täytesanat kolmeen kategoriaan havainnollistaakseni paremmin ajatustani  eikä jako ole kieliopillisesti virallinen)

  • Epävarmuutta huokuvat sanat: ehkä, jokseenkin, melkein, lähestulkoon, toisinaan, hieman…
  • Selittävät sanat: jopa, taatusti, sitä paitsi, itse asiassa, vain, muuta kuin, mutta kun, aivan, varsin, siis…
  • Epätarkat: lainkaan, ollenkaan, (yleisesti myös -kin ja -kaan -päätteet), yhä, edes, sitä, nämä…

Kun muokkaat tekstiä, lue täytesanoja erityisen tarkasti. Tarvitsetko todella pikkusanoja sekoittamaan lauseenrakenteen ja tarkoituksen? Testaa, miltä lause kuulostaa sanan kanssa ja ilman. Aina pikkusanoja ei tarvitse eikä kannata jättää pois, joten suosittelen lukemaan tekstiä ääneen. Ääneen lukeminen paljastaa turhat sanat.

2. Lue tekstiä ääneen

Siitä pääsemmekin aasinsillalla seuraavaan kohtaan. Tekstin kömpelyyden huomaa paremmin, kun tekstiä lukee ääneen. Ääneen lukeminen on todella tehokasta ja pyrinkin puhumaan käsikirjoitukseni vähintään kerran kokonaan läpi.

Kun kuulet omat sanasi, ne kuulostavat erilaiselta ja merkitys tulee uudella tavalla ilmi. Lisäksi kirjoitusvirheet huomaa helpommin, kun jokainen sana on luettava ääneen. Pilkutus ja muut välimerkit tulevat myös tarkastettua samalla. Suosittelen jokaiselle tekstin ääneen lukemista, vaikka omasta äänestä ei pitäisikään.

3. Toisto: tautologia, ajatuksen toistaminen, rakenne

a) Ole tarkkana toistuuko jokin tietty sana lyhyessä ajassa tarpeettoman monta kertaa ilman, että se tuo uutta informaatiota. Jos näin on, on kyseessä tautologia (Lähde: Tieteen Termipankki). Synonyymisanakirja on kirjoittajan paras kaveri, kun tarvitset korvaavan sanan.

b) Lue kappaleet huolellisesti läpi ja tarkista, ettei sama ajatus toistu uudestaan eri sanoilla kirjoitettuna. Vai onko toisto tarkoituksenmukainen tyylikeino?

c) Olla-verbin viljeleminen. En tiedä onko olla-verbin vahva presenssi vanha vaiva vai englannin there is/there are -rakenteen vaikutusta, mutta tahaton toisto saa tekstin kuulostamaan valjulta.

Annan esimerkin:

Hänen asuntonsa oli kaupungin laitamilla. Huoneiston verhoissa oli pieniä kukkia, ehkä angervoita. Hänellä oli pitkät hiukset ja vaaleita raitoja, jotka olivat jättäneet monen sentin tyvikasvun jälkeensä.

Jos jokainen lause etenee edellä mainitusti: se oli, siellä oli, hänellä oli, ne olivat…, on tekstiä todella uuvuttavaa lukea – kuin lukisi poliisin silminnäkijäraporttia.

Parempi:

Hänen asuntonsa sijaitsi kaupungin laitamilla. Pienet kukat, ehkä angervot, koristivat asunnon verhoja. Hänen pitkissä hiuksissaan näkyi vaaleita raitoja ja niiden jättämät monen sentin tyvikasvut.

Lauseenrakenteiden vaihtelu tuo mielenkiintoa lukemiseen. Olla-verbin voi korvata mm. toisella verbillä tai lauseenvastikkeella. En sano, että olla-verbiä ei saisi käyttää, vaan että erilaisten lauseenrakenteiden ja -järjestysten vaihtelu tuo tekstiin eloa.

(Piti ihan tätä tekstiä varten varmistaa googlelta, että onhan niissä angervoissa pieniä kukkia 😀 )

4. Kirjoita uudelleen

Ajattelen muokkausvaiheen uudelleenkirjoittamista eheyttämisenä. Jo valmiiksi kirjoitettua tekstiä pitää laajentaa (esim. kuvaus), tarkentaa (esim. toiminta) tai tehdä ytimekkäämmäksi (esim. dialogi).

Kill your darlings tulee muokkausvaiheessa kirjoittajalle hyvin tutuksi. Jokainen kirjoittaja kiintyy johonkin osaan tekstissään, esim. johonkin kohtaukseen. Joskus kohtaus ei toimi ja kirjoittajan on ’tapettava rakkaansa’ eli poistettava kohtaus, jotta käsikirjoitus toimisi. Kun poistat osan tekstistä, aivot keksivät tilalle jotain uutta ja parempaa. Luota siihen!

Poistan toisen version aikana yleensä valtaosan selittävistä lauseista pois, sillä ne ovat lukijan kannalta turhia. Selittävät lauseet ovat mielestäni tarinassa kirjoittajaa itseään varten. Terry Pratchett sanoi osuvasti, että ensimmäisen version aikana kirjoittaja kertoo itselleen tarinaa (Lähde: Good Reads). Kaikki spekulaatio, valtaosa lukijaa johdattelevista kysymyksistä ja epämääräinen ”mutu” (musta tuntuu) saa lähteä pois.

Kaikki, mikä ei toimi, kannattaa ottaa pois käsikirjoituksesta  ja tallentaa toiseen tiedostoon. Kirjoita uusia kohtauksia ja valitse niistä käsikirjoituksen kannalta paras.

5. Hienosäätöä

Kun suurin työ tekstin rakenteen ja juonen suhteen on tehty, on aika paneutua tekstin hienosäätöön ja pysähtyä tarkastelemaan tekstiä kriittisesti. Mitenhän se onnistuu?

Vastaamalla mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Alkaako teksti mielenkiintoisesti?
  • Esitteletkö kirjan päähenkilön, miljöön sekä ongelman ensimmäisten lukujen aikana?
  • Onko kehittämäsi konflikti tarpeeksi suuri?
  • Onko tarina uskottava? Onko tapahtumien mahdollista tapahtua oikeasti ja ovatko käännekohdat tarpeeksi dramaattisia? Ovatko käännekohdat oikeissa kohdissa?
  • Ovatko henkilöhahmojen äänet tunnistettavissa ilman johtolausetta? Onko jokaisella henkilöhahmolla oma luonnollinen äänensä?
  • Löytyykö tarinasta epäjohdonmukaisuuksia?
  • Onko tarinassa metataso?
  • Mitä haluat sanoa tekstilläsi? Miksi olet kirjoittanut tekstin? Mitä haluat lukijan ajattelevan luettuaan sen?

Lisää hyviä kysymyksiä löytyy mm. Writers Write sekä  Fiction Writer’s Mentor

Miellän käsikirjoituksen muokkaamisen palapelin tekemiseksi: sinulla on käytössäsi kaikki palat, mutta et ole varma mihin kohtaan ne kuuluvat ja mikä kuvio paloista muodostuu. Joskus paloja katoaa ja ne täytyy löytää. Ja mikä fiilis, kun palat loksahtavat paikoilleen ja kuvio alkaa vihdoin hahmottua!

Kirjoittamisen iloa! 🙂

 

Lähteet:

Pratchett, Terry in Good Reads [online]

Tautologia, Tieteen Termipankki [online] http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:tautologia

5 pahinta virhettä, jotka kirjoittaja voi tehdä

Kaikki tekevät virheitä ja niin pitääkin, sillä virheistä oppii. Joku kuuluisa sanoi, että kaikkein menestyneimmät tyypit ovat itseasissa tehneet kaikkein eniten virheitä. Minä uskon häntä, kuka hän sitten onkaan.

Listasin alle viisi suurinta virhettä, joista olen itse oppinut kaikkein eniten ja toivon, että niistä on hyötyä myös muille kirjoittajille.

1. Kirjoittaja kertoo tarinan pois

Mielessä pyörii ihan mieletön ajatus, josta varmasti tulee bestseller. Kirjoittaja on pakahtua omaan ideaansa ja haluaa purkaa kuulijalle tarinansa suullisesti ilman, että yhtään kirjainta on edes lyöty ruutuun.

Olen oppinut kantapään kautta, että hyvästä ideasta tulee tylsä heti, kun olen itse kuullut sen. Koska tarina on tavallaan jo kerrottu pois, ei minua kiinnosta alkaa kirjoittaa sitä enää. Kirjoittaessani haluan ”elää” henkilöhahmojen kautta ja ratkoa ongelmia sitä mukaa, kun niitä tulee eteen. Jos tarina on jo kerrottu, ei siinä ole enää mitään yllättävää. Olen siis tuhlannut oman ideani.

Vaikka tarina kuulostaa loistavalta ja kirjoittaja haluaisi jakaa sen jo koko maailman kanssa, suosittelen kirjoittajaa olemaan hiljaa ja keskittymään kirjoittamiseen. Tarinan voi sitten jakaa lukijoille kirjan muodossa.

2. Keskeneräisen tekstin näyttäminen

Paha virhe. Keskeneräinen on keskeneräinen eikä millään muotoa näytä lopulliselta. Keskeneräinen teksti on usein sekava, selittävä, epävarma ja harva osa-alue (esim. draaman kaari, henkilöhahmot, dialogi…) on vakiintunut. Lukija (eikä aina kirjoittajakaan) saa vielä käsitystä, mitä tarinasta tulee, siksi on erittäin vaarallista näyttää keskeneräistä tekstiä kenellekään.

Kirjoittaja näyttää tekstejään lukijalle miellyttääkseen ja saadakseen kehuja, ja lukija olettaa saavansa lukea huippuunsa hiottua tekstiä. Vaikka kirjoittaja kuinka kertoisi tekstin olevan keskeneräinen, ei lukija voi ymmärtää, että keskeneräinen on keskeneräinen. Mikään ei ole niin paha kommentti lukijalta kuin sympaattinen ”ihan kiva”, mutta lukijan kasvoista paistaa peura ajovaloissa väkinäisen hymyn kera.

Olen sortunut muutaman kerran näyttämään pienestä painostuksesta keskeneräisiä tekstejäni. Olen kuitenkin oppinut, että viimeistelemättömien tekstien lukemisesta ei hyödy kukaan. Palautteet ovat eri asia, mutta silloin pyrin viimeistelemään tekstin mahdollisimman valmiiksi lukijaa varten.

3. Vihdoinkin huipulla

Vuorilla vaeltaneet tietävät, että vuoren harjanteet tekevät illuusion huipusta. Juuri, kun luulee olevansa vihdoinkin kukkulan kuningas, joutuu pettymään, kun matkaa on edessä enemmän kuin takana.

Mielestäni sama pätee yhtälailla myös kirjoittamiseen ja kitetytyy etenkin ensimmäisen kirjan kirjoittamisen eri vaiheissa. Kun kirjoittaja saa kokonaisen käsikirjoituksen valmiiksi, hän luulee olevansa valmis. Sitten alkaa monet editointi-kierrokset, jotka tuntuvat loputtomilta.

En usko kirjoittajan oppivan koskaan kirjoittamisesta kaikkea, vaan on aina mahdollista haastaa itsensä ja tavoitella huippua. Siksi on mielestäni tärkeää, että kirjoittaja ei tuudittaudu missään elämänsä vaiheessa tunteeseen, että kaikki on saavutettu. Vanhakin kettu voi oppia uusia temppuja, jos vain haluaa.

4. Kohti horisonttia

On monia sananlaskuja, jotka toistavat sitä samaa, että ainoastaan eteenpäin on katsottava ja tarvottava. Yhtälailla on tärkeää vilkaista välillä taaksepäin ja nähdä jo kuljettu matka.

Joka kerta, kun olen itse päässyt kouluttajan rooliin jakamaan omaa tietotaitoani muille, hämmästyn kuinka paljon asioita itseasissa tiedän ja osaan. Sen sijaan, että katseeni olisi jatkuvasti horisontissa, vilkuilen välillä taakse, jotta muistan olla tyytyväinen jokaisesta opitusta asiasta. Jos katsoo jatkuvasti eteenpäin, ei välttämättä pysty iloitsemaan pienemmistä erävoitoista.

5. Oman työn vertaaminen klassikoihin

Monet menestyneet kirjailijat ovat hioneet kirjoitustyyliään sekä tarinoitaan jopa vuosikymmeniä. Siksi onkin varsin typerää, että kirjoittaja vertaa itseään jatkuvasti maailmanluokan huippuihin. Paha mieli ja alemmuuskompleksihan siitä seuraa.

Vertailu, arvottaminen ja analysointi  eivät kuulu ensimmäiseen versioon. Kirjoittajan kannattaa keskittyä kirjoittamaan omaa työtään ja vilkaista sen jälkeen mitä muuta on aikaisemmin tehty. Silti on hyvä muistaa, että jokainen kirjoittaja kasvaa, mutta julkisesti näemme vain menestyjien hienot hetket epätoivon sijaan.

Jos kirjoittaja välttämättä haluaa vertailla itseään mestareihin (suosittelen jokaista kuitenkin keskittymään omiin projekteihinsa), hänen kannattaa tutustua kirjailijan varhaisiin teksteihin. Aina näitä varhaisia tekstejä ei ole kuitenkaan saatavilla, sillä niitä ei ole välttämättä koskaan julkaistu.

 

Virheitä ei kannata pelätä tai viivytyksistä lannistua, sillä ne ovat välttämätön ainesosa kohti toimivaa kokonaisuutta. Jokaisen kirjoittajan kannattaa keskittyä kirjoittamaan omaa tarinaa ja yrittää olla vertailematta itseään liikaa muihin. Kärsivällisyyden ei ole turhaan sanottu olevan hyve.

Opi suvaitsemaan epäjärjestystä

Kirjoittaminen on monesti epäjärjestyksen suvaitsemista, luovaa kaaosta. Käsikirjoituksella voi olla monta eri alkua, lukuja liian vähän, kohtaukset eivät yhdisty loogisesti ja uusia henkilöhahmojakin syntyy kuin sieniä sateella. Käsissä on lankakerä mutta se on solmussa.

Ajatus hautuu kuin pataruoka

Tarinat ilmaantuvat harvoin kirjoittajan mieleen ”valmiina”.  Tarina ja sen osat löytyvät usein mutkien kautta kokeilemalla erilaisia ratkaisuja, lisäämällä osia sekä poistamalla niitä.

Pahimmillaan kirjoittamista voi verrata tunteeseen, jolloin hienossa illallistilaisuudessa omenankuori on juuttunut ikenen ja hampaan väliin. Kuorta ei kehtaa tai ole mahdollista sormeilla pois, epämiellyttävä tunne pitää vaan kestää. Kirjoittaja haluaa epätoivoisesti ratkaista ongelman mutta aika ei ole siihen vielä kypsä.

Lihapadan valmistus kestää peräti tunteja, joiden aikana näyttää siltä, että mitään ei tapahdu uunissa.  Lopulta aika kuitenkin hautoo kokonaisuuden kypsäksi ja mureaksi päivälliseksi. Niin tapahtuu myös kirjoittamisen kanssa: kirjoittajan täytyy kärsivällisesti antaa ajatuksen hautua, kunnes se on valmis.

Luova kaaos

Kun puhun epäjärjestyksen suvaitsemisesta, tarkoitan luovan kaaoksen suvaitsemista.

Miellän itseni eräänlaiseksi tutkimusmatkailijaksi, sillä navigoin kohtaus kerrallaan kohti kokonaista tarinaa. Minulla saattaa olla palat A, C, D ja Y, eikä mitään muuta. Ehkä todella ohut aavistus vallitsevista teemoista.

Pyrin löytämään tarinan kirjoittamalla enkä suunnittele ”tutkimusretkeä” liian tarkasti. Usein kaikki liian hyvin suunniteltu (esimerkiksi uusi vuosi tai syntymäpäiväjuhlat) ovat ennalta-arvattavia ja tylsiä, sillä sattumille ei ole jätetty sijaa.

Sama pätee tarinaan.

Moni kirjoittaja pelkää luovaa kaaosta, sillä he menettävät kaiken kontrollin. Ennalta laadittu luku-lista neuvoo heitä pisteestä A pisteeseen B, sillä eksymisen mahdollisuus pelottaa. Tarkat suunnitelmat luovat rutiinia sekä tuovat järjestystä elämään.

Minusta luova kaaos ja kontrollin menetys voi olla hyväkin asia. Aivot stimuloituvat ajattelemaan uusia keinoja ratkaista ongelma. ”Mitä, jos…” saattaa avata koskemattomiakin reittejä kirjoittajalle monta kertaa tallatun polun sijaan.

Luovan kaaoksen hallintaa

Toisinaan luova kaaos ulottuu tekstiltä myös työpöydälle ja muuhun elämään. Miten hallita luovaa kaaosta ja oppia elämään sen kanssa?

Kun laitan ruokaa, katson usein epäuskoisena ainesosia työtasolla: voiko näistä todella tulla herkullinen ateria?  Esimerkiksi porkkanakeiton ainekset näyttävät todella tylsältä: porkkanaa, perunaa, purjoa, kasvisliemikuutio ja sulatejuustoa. Lopulta tylsistä aineksista tulee kuitenkin joka kerta herkullisen samettinen keitto.

Minusta on tärkeää oppia luottamaan, että ongelmat ratkeavat, kun on niiden aika. Yllätyn aina miten joku suurikin ongelma ratkeaa ilman suuria ponnisteluja. Ratkaisu saattaa tulla nenäni eteen tai elän sen itse vahingossa.

Kirjoittaminen on kurinalaista hommaa, jos haluaa saada valmista aikaan, mutta kurinalaisuus voi haitata luovuuttakin. Luovaa kaaosta on helpompi hallita, jos kirjoittaja oppii luottamaan tulevaisuuteen, tarinaansa sekä ennen kaikkea itseensä. Työpöydän voi sen sijaan siivota kerran, pari kuukaudessa 😉

Metataso – tekstin sydän

Kirjoitin edellisessä postauksessa Ensimmäinen versio on vaarallinen versio, että tekstillä täytyy olla sydän, aivot ja keuhkot. Toisin sanoen tekstissä vaikuttaa metataso. Mikä on metataso, mistä sen voi löytää ja kuinka kirjoittaja voi hyödyntää sitä tekstissään?

EDIT Metataso on eri asia kuin metateksti, joka viittaa kirjoitetussa tekstissä itseensä. Esim. tieteellisessä artikkelissa: ”Haluaisin vielä lisätä  edelliseen argumenttiini…” (lisää metatekstistä täällä)

Mikä on metataso?

Aloitetaan ihan ensimmäiseksi termin metataso määrittelystä, jotta olemme kaikki samalla sivulla.

Metataso tarkoittaa ajatuksella tavoitettavaa korkeaa tai abstraktia tasoa (Oxford Dictionary)

Metataso on siis ajatuksella tavoitettava eli rivien välissä sijaitseva taso. Lauseet viittaavat kielellisesti itsensä ulkopuolelle ja muodostavat merkityksen lukijan mielessä. Lukija tulkitsee tekstiä pidemmälle kuin mitä lauseissa sanotaan.

Minä ajattelen metatason tekstin tärkeimmäksi osaksi, sillä sen avulla kirjoittaja luo uusia ajatuksia ja tekee lukijasta aktiivisen. Metataso haastaa lukijan älyllisesti ajattelemaan asioita uudella tavalla sekä herättää lukijassa tunteita.

Kuinka metataso kirjoitetaan tekstiin?

Metatasoa käyttävä kirjoittaja osaa sijoittaa tekstiinsä yksityiskohtia, jotka heijastavat laajempia tulkintoja ja ns. reittikartan henkilöiden alitajuntaan.

Aikuiset harvemmin puhuvat ääneen koetuista pettymyksistä tai traumoista (paitsi viinilasin äärellä ja suomalaisissa tv-sarjoissa). Ihmiset haluavat pitää epäonnistumiset ja takaiskut itsellään, eivätkä he huutele tunteitaan ympäriinsä. Näin toimivat myös kirjojen henkilöhahmot.

Natalie Goldberg kirjoittaa teoksessaan Luihin ja Ytimiin (Writing Down the Bones: Freeing the Writer within), että kirjoittaminen on 90% kuuntelemista. Mitä tarkemmin kirjoittaja kuuntelee elämää ympärillään, sitä paremmin hän kirjoittaa.

Laajentaisin Goldbergin argumentin kokonaisvaltaiseen havainnointiin eikä pelkästään kuuloaistiin pohjautuvaan kuuntelemiseen. On tieteellinen fakta, että ihmisen käyttäytyminen ja kehonkieli (body language) paljastavat enemmän kuin verbaalinen kommunikaatio. Kehonkieltä pitää ”lukea” yhtälailla rivien välistä kuin lauseitakin.

Annan yksinkertaisen esimerkin metatasosta:

Tekstin päähenkilö X pesee jatkuvasti käsiään.

Ensimmäisenä syyksi tulee mieleen, että X:llä on pakko-oireita, bakteerikammo tai hänen kasvatuksensa on painottanut käsihygienian tärkeyttä. Metataso sen sijaan heijastaa syvemmälle päähenkilön alitajuntaan ja yrittää vastata kysymykseen miksi. X on saattanut tehdä jonkin ”pahan” teon käsillään. Hän kokee olevansa likainen ja yrittää puhdistua käsiä pesemällä. Syyllisyys saa X:n pesemään käsiään jatkuvasti.

Ainoastaan yksi istutus ei riitä paljastamaan metatasoa vaan kirjoittajan täytyy suunnitelmallisesti kirjoittaa vihjeitä lukijalle. Jos ainoa vihje on käsienpesu, ei metataso välttämättä aukea lukijalle ja silloin se jää vain irralliseksi yksityiskohdaksi.

Metatason kirjoittamisessakin hienosäätö on valttia. Jos lukijan täytyy kiskoa kaikki informaatio rivien välistä, tekstistä voi tulla liian korkealentoista eikä kirjoittajan luoma todellinen merkitys tavoita lukijaa. Kaikkea informaatiota ei tarvitse eikä kannatakaan lisätä käsikirjoitukseen.

Miten hallita metatasoa?

Kirjoittaja voi oppia metatason käyttöä ja hienosäätöä lukemalla kaunokirjallisuutta, kirjallisuuskeskusteluita, tekemällä kirjoitusharjoituksia sekä tarkkailemalla elämää ympärillään ja tekemällä ihmisten käyttäytymisten perusteella johtopäätöksiä.

Lisäksi semiotiikan eli merkkiopin lukemisesta on apua. Yleisten symbolien omaksuminen on tärkeää, jotta kirjoittaja osaa hienovaraisesti ohjata lukijaa oikeaan suuntaan. Esimerkiksi eläinten, värien tai matemaattisten symboleiden omaksuminen on hyödyllistä ja niitä voi käyttää kuvailussa, metaforissa tai henkilöhahmojen rakentamisessa.

Suurin osa meistä oppii luontaisesti tunnistamaan metatason ja harjaantunut kirjoittaja osaa hyödyntää tätä kielellisesti tavoitettavaa ulottuvuutta. Metatasoja tarvitaan, sillä ne saavat tekstin eloon ja muistuttavat lukijaa siitä, että asioilla on usein useampi kuin yksi puoli.

 

Lähteet:

Goldberg, N (1986) Writing Down the Bones: Freeing the Writer within. 2nd edition. Boston: Shambala Publications.

Oxford Dictionaryn määritelmä metatasosta

 Psychology Todayn mukaan 90% lähes kaikesta kommunikaatiostamme on kehonkieltä

Millainen on kiehtova tarina?

 

”If there’s a book that you want to read, but it hasn’t been written yet, then you must write it.” (Toni Morrison)

Jokainen meistä haluaa lukea tai kuulla tarinoita, jotka ovat kiinnostavia, ajatuksia herättäviä tai viihdyttäviä – kiehtovia tarinoita. Jokainen kirjoittaja varmisti haluaa, että hänen teoksensa muistetaan ja siitä puhutaan. Maailma on täynnä erilaisia tarinoita eri muodoissa mutta ainoastaan osa niistä jää yksilön mieleen viikoiksi, kuukausiksi tai vuosiksi eteenpäin. Nämä mieleen jäävät tarinat erottuvat muista tarinoista selvästi ja niitä tarkastellessa voi huomata yhtäläisyyksiä.

Tarinan voima

Ihmiset tarvitsevat tarinoita ja he ovat aina jakaneet niitä eri muodoissa. Tarinat tarjoavat vaihtelevuutta ihmisten elämään, kun ne toimivat mielikuvituksen tasolla. Uskon, että mieleen jäävän tarinan on mahdollista johdattaa yksilö itsensä tuntemiseen, muuttamalla yksilö passiivisesta olijasta aktiiviseksi toimijaksi. Kiehtova tarina voi myös innostaa ja luoda sisältöä yksilön elämään puhumalla suoraan rehellisellä äänellä, mutta kuinka voimakkaasti tarina jää mieleen vai jääkö ollenkaan on kuitenkin hyvin yksilöllistä.

Kiehotova tarina koukuttaa, melkein viettelee, lukijaa, ja saa hänet lopulta kertomaan tarinaa eteenpäin. Mielestäni on olemassa kolme tärkeää elementtiä mieleen jäävää tarinaa tunnistettaessa:

  1. tarina vaikuttaa yksilöön
  2. tarina saa yksilön mielenkiinnon heräämään
  3. tarina jää elämään vielä senkin jälkeen kun tarina on kuultu tai luettu.

On tärkeää, että tarina luo jonkinlaisen reaktion lukijassa; sillä ei ole väliä onko reaktio puolesta vai vastaan, kunhan tarina vaatii lukijaa kommunikoimaan.

Kiehtova tarina voi olla oikeastaan mitä vain, mikä herättää kiinnostusta ihmisessä. Se voi mm. innostaa, huvittaa, haastaa, luoda ristiriitoja tai vaikka kauhistuttaa. Suurin osa ihmisistä elää elämäänsä mukavuusalueellaan; he elävät jokapäiväistä rutiiniaan ja harvoin astuvat tuntemattomaan. Kiehtova tarina koskettaa sitä herkkää kohtaa ihmisessä, missä kaikki perusemootiot – kuten pelko, rakkaus ja toivo – elävät, ja mitkä rationaalinen ajattelu yleensä hiljentää.

Kiehtovan tarinan ydin

On olennaista luoda syvä yhteys yleisöön ja kiinnittää huomiota siihen, mikä heitä motivoi, vihastuttaa ja ihastuttaa. Tämän ymmärryksen kautta on mahdollista luoda mieleen jäävä tarina, joka yhdistää yksilöä korkeammalla tasolla koskettamalla tämän ydinolemusta.

Tarinoita on olemassa vaikka kuinka mutta mieleen jäävä tarina tullaan muistamaan, koska se vaikuttaa lukijaan. Kiehtova tarina tarjoaa tuoreen näkökulman jokapäiväiseen elämään ja voi laajentaa yksilön maailmankuvaa. Mieleen jäävä tarina säilyy ”elossa” senkin jälkeen kun se on luettu tai kuultu, mikä tekee siitä vaikutusvaltaisen välineen.

Tää on ihan paras idea

Moni luovan kirjoittamisen opus lähtee liikkeelle ideasta. Idean täytyy olla hyvä, kestävä ja kiinnostava. Ideasta lähtee koko tarina juontumaan moneen eri suuntaan. Sitä sanotaan, että hyvästä ideasta syntyy hyvä tarina. Miten näitä ideoita oikein keksitään ja missä ne asuu?

Mielestäni ei ole olemassa huonoa ideaa (paitsi alkoholin tai rakkauden huurussa tai nuoruudessa keksitty). Me ihmiset pidämme asioiden jakamisesta hyvään ja huonoon, koska se selkeyttää maailmankuvaamme. Jos mietimme tarkemmin, on olemassa oikeastaan vain kahdenlaisia ideoita: hyviä ideoita sekä kehittelemättömiä ideoita, jotka ovat pintapuolisia ja siksi raakoja.

Isoja ideoita

Ohjaaja David Lynch (Twin Peaks, Mulholland Drive) kiteyttää idean olevan kuin kala. Jos jäät matalaan veteen, saat todennäköisesti pienen kalan, mutta jos uskallat sukeltaa syvälle veteen, voit saada vonkaleen (Catching Big Fish, 2007).

Lynch:n käyttämä symbolismi on mielestäni hyvin kuvaava. Jos menee helpon kautta ja ottaa ensimmäisen vastaan tulevan idean kehittelyyn, lopputulos saattaa lässähtää ja toistaa jo aikaisemmin toteutettua. Vaatii rohkeutta mennä syvemmälle ja tutkia erilaisia mahdollisuuksia, mitä, jos –asennetta. Ensimmäinen idea ei välttämättä ole hyvä idea, vaan saattaa vaatia jatkojalostamista tai uuden idean.

Mielestäni on turhaa ideoita miettiessä ajatella, mikä myisi. Kirjan kirjoittamiseen menee vähintään vuosi joskus jopa vuosikymmen, joten markkinat ehtivät muuttua moneen kertaan ennen kun teksti on valmis. Valitsen aina ideoista ne, jotka ensisijaisesti kiinnostavat minua, silloin haluan ”sukeltaa” syvemmille vesille ja kokeilla jotain uutta. Lisäksi tekstin kanssa tulee vietettyä vuosia, joten ideaan ei saa kyllästyä, muuten idea ei kehity tarinaksi asti.

Ideasta tarinaksi

Olen visuaalis-kineettinen ihminen. Tämä hieno termi tarkoittaa sitä, että olen hyvin visuaalinen ihminen ja muistan asioita paremmin, jos olen nähnyt ne kuin kuullut ne. Sanat eivät tule luokseni tarkkoina ideoina, ne tulevat kohtauksina, kuvina tai yhden rivin ajatuksina. Idea ei siis tule mieleeni kokonaisena. Sitä mukaa, kun kirjoitan tekstiä auki, löytyy viimein tarina. Idea tarvitsee usein aikaa kehittyäkseen tarinaksi mutta myös päättäväistä kirjoittamista ilman rajoituksia.

Tarina ei piileskele kaikilla. Monissa luovan kirjoittamisen oppaissa kerrotaan kuinka ideaa kehitellään, mikä kuulostaa itsestäni enemmän mekaaniselta autonrakentamiselta kun tarinankerronnalta. Osalla kirjoittajista on selvät suunnitelmat, tekstin rakenne ja kohtausluettelo kirjoitettuna paperille ennen kuin käsikirjoituksessa on sanaakaan. Toimintatapa on erilainen jokaisella kirjoittajalla. Varjopuoli omassa tekniikassani on se, että luominen vaatii kärsivällisyyttä ja sekasorron hyväksymistä, jotta voi antaa idealle tilaa kasvaa, sillä tarina ei välttämättä tule heti, eikä välttämättä samana vuonna.

Ideaa ei kannata alkaa liikaa testailla, että onko se tarpeeksi kiinnostava, kestävä tai yllätyksellinen. Ainakin itse karkotan sillä inspiraation tehokkaasti pois. Jos pidät ideastasi, ala kirjoittaa, sillä kirjoittamisella voit löytää tarinan. Testaamisen voi tehdä silloin, kun ensimmäinen versio on kirjoitettu.