Kirjoittajakoulutus on tärkeä ensitaival kirjoittajaksi kasvamisen pitkällä matkalla. Olen usein yksin mielipiteeni kanssa, sillä yhä ajatellaan, että kirjoittaksi synnytään, että nerous on kirjattuna geeneihin tai täysin itse opittua. Ajatellaan, että kirjoittaja ei kasva, kirjoittaja syntyy valmiina.
Luovan kirjoittamisen taito
Kirjoittamista – aivan kuin mitä tahansa taitoa – voi oppia. On tärkeää tuntea työvälineensä, eli sanat; miten niitä on aikaisemmin käytetty ja miten tarinat käyttäytyvät eri muodoissa (lyhytproosa, runo, novelli, romaani, jne.). Jotta voi luoda uutta, pitää tietää mitä on aikaisemmin tehty ja tunnistaa se tekstistä. Lisäksi on tärkeää lukea aikaisempaa tuotantoa, ymmärtää tekstien historiallinen ja yhteiskunnallinen konteksti sekä tulla tietoiseksi miksi ja miten kirjailija on päätynyt ratkaisuunsa.
Itselleni kirjoittajakoulutukseen hakeutuminen on ollut ehdottomasti suurin ja tärkein askel kirjoittajana kasvamisessa. Monet ovat kursseja vastaan, sillä he pelkäävät kurssin vievän kirjoittajan identiteetin, äänen ja muovaavan kirjoittajasta samanlaista massaa kuin muistakin. Tai, että heidät pakotetaan kirjoittajana johonkin tiettyyn muottiin luomaan todella korkealentoista artsipartsi kirjallisuutta. Niin minäkin luulin, mutta olin väärässä.
Päinvastoin. Kurssit tekevät kirjoittajan tietoiseksi erilaisista tekniikoista, auttavat soveltamaan niitä omaan kirjoittamiseen sekä tekemään tietoisia ratkaisuja. Opin mm. vierityksen jalon taidon, toiston tehokeinona, aloin käyttää oxymoroonia sekä sisäistä monologia useammin, opin hyödyntämään aisteja kokonaisvaltaisesti sekä leikittelemään enemmän kielen ja lauseenrakenteiden kanssa. Lisäksi muiden kirjoittajien läsnäolo sekä tukee että inspiroi, sillä jokainen kirjoittaja on erilainen ja ratkoo saman tehtävän omalla tavallaan. Kirjoittaja saa teksteistään välittömästi palautetta, mikä uudelleen kalibroi tekstin sävyä ja rakennetta lukijaystävällisemmäksi.
Tärkeintä kuitenkin on, että kirjoittajasta itsestään tulee kriittinen. Kriittisyydellä tarkoitan, että kirjoittaja tulee tietoiseksi kirjoittamisestaan ja tekee valintoja lukija mielessään. Hän ei ensisijaisesti mene enää juoni edellä, vaan keskittyy tarinaan ja sen osa-alueisiin kokonaisvaltaisesti luoden syy-seurassuhteita. Sanoisin kirjoittajakoulutuksen pikemminkin vahvistavan kirjoittajan ääntä kuin hiljentävän sitä.
Kirjoittajakoulutus antaa kirjoittajalle eväät
Kirjoittajakoulutus ei ole välttämätön, mutta auttaa kirjoittajana kehittymisessä. On monia kirjailijoita, jotka eivät ole osallistuneet fyysisesti kirjoittajakoulutukseen, mutta uskon, että aktiivisella lukemisella tai sanojen parissa työskentelemällä (esim. toimittajat, kustannustoimittajat, viestinnän alalla työskentelevät), he ovat imeneet oppeja ja kerronnan muotoja itseensä. Mielestäni kuitenkin oleellisinta on, että kirjoittajalla on intohimo kirjoittamiseen, hänellä on uskallusta astua mukavuusalueensa ulkopuolelle, rutkasti kärsivällisyyttä ja motivaatiota sekä hyvät perslihakset. Koulutus ei takaa, että kirjoittajasta tulee menestyvä kirjailija. On kirjoittajasta itsestään kiinni miten hän hyödyntää saamiaan oppeja omiin teksteihinsä ja kuinka halukas hän on kehittymään. Minkä tahansa taidon voi kuka tahansa oppia, mutta ”lajissa” hyväksi tuleminen vaatii paljon kehitymistä sekä intohimoa tekemiseen. Myös ripaus onnea auttaa.
Kirjoittajan taival on jatkuvaa kasvamista, ja hyvä niin, sillä uuden oppiminen on aina metkaa. Kirjoittajakoulutus tukee kirjoittajaa, opettaa ja auttaa häntä löytämään itsensä tekstinsä joukosta. Mielestäni jokaisen kirjoittajan ei tarvitse erikseen löytää samaa polkua yhä uudestaan, sillä karttamerkit on keksitty. Esimerksiksi lääkäriksi aikova ei yritä ilman koulutusta ja pelkän kokeilun kautta tulla hyväksi lääkäriksi. Miksi siis kirjoittajan pitäisi ilman ”koulutusta” tulla hyväksi kirjoittajaksi?
Keräsin alle muutamia hyväksi havaittuja oppilaitoksia, jotka järjestävät kirjoittajakoulutusta ja luovan kirjoittamisen kursseja, mikäli mielenkiintosi heräsi. Osa luovan kirjoittamisen kursseista kestää vuoden mutta joukossa on myös yksittäisiä kursseja sekä etäopetusta.
Oppilaitoksia, jotka tarjoavat laadukasta kirjoittajakoulutusta:
- Työväen Akatemia (Kauniainen) – kesto 1 vuosi (elokuu-toukokuu)
- Oriveden Opisto (Orivesi) – monia eripituisia kursseja, useisiin jatkuva haku
- Oriveden Etäopisto (online) – monia kursseja, suoritus omassa tahdissa, haku syksyllä
- Kriittinen Korkeakoulu (Helsinki), kesto 1 vuosi (haku huhtikuun loppuun mennessä)
- Nuoren Voiman Liitto – monia kursseja (Helsinki), järjestää myös arvostelupalvelua, monia kirjoituskilpailuja sekä kirjallisuustapahtumia.
- Lisäksi katso myös nämä: Kallion Kirjoittajakoulu (Helsinki) sekä Työväen Opistot (koko Suomi)
Hei, onko kirjoittajakoulutuksessa opiskeltu esseiden kirjoittamista?
Olen etsinyt kurssia aiheesta, mutta en ole löytänyt.
TykkääTykkää
Työväen Akatemiassa, jossa kävin Jyväskylän Yliopiston kirjoittamisen perusopinnot, kuului ’tietokirjoittamisen perusteet’ osana opintoja. Tylsästä nimestään huolimatta perehdyimme lähinnä esseen kirjoittamiseen. Mielestäni yksittäisen kurssin voi myös suorittaa verkkokurssina Jyväskylän Avoimen Yliopiston listoilla. Toivottavasti vastasin kysymykseesi 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö