Haikuja

Minulla on ollut kompleksinen suhde haikuihin, niin kuin matematiikkaankin. En ole pitänyt kaavoihin kangistumisesta, määrämitoista tai ulkopuolisista kriteereistä, jotka rajoittavat luovuutta.

Viime viikolla elämän synkronisiteetti iski kahdesti. Tällä kertaa haikujen osalta.

Keskustelin Conreativesin neuletyöpajassa haikuista ohimennen. Muutama päivä sen jälkeen mummini antoi ystävättärensä taiteilija Sirkka Turkin Haikuja (2015) kirjan luettavaksi. Turkin haikut olivat pelkistetyssä muodoissaan oivaltavia, ajatuksia sykäyttäviä sekä äärimmäisen kiinnostavia.

Yksi kerta on sattumaa, mutta kaksi kertaa on jo korkeampaa matematiikkaa.

Päätin kokeilla näitä japanilaisia kolmen säkeen määrämittaisia hajatelmia. Tunnustan; jäin vähän koukkuun.

Mikä on haiku?

Haiku on määrämitallinen (17 tavua), kolmisäkeinen runo. Ensimmäisessä säkeessä on oltava viisi tavua, toisessa seitsemän ja viimeisessä viisi (5-7-5). Niin kuin seuraavassa:

”Tuuli puhelee

kuuntelen hiljaisuutta

sanat piirtyvät”                              (Mariia Kukkakorpi)

Haiku-runous on peräisin Japanista ja käsittelee useimmiten luontoaiheita. Tapani Pihlajamäen mukaan haikujen säkeissä esitellään kaksi tai jopa kolme kuvaa, jotka täydentävät toisiaan tai ovat ristiriidassa keskenään. Haiku on siis mm. aistikokemuksia, ajatuksia tai kantaaottaviakin ideoita pursuava runomuoto.

Mikä haikuissa kiehtoo?

Hiljaisuuden käyttäminen, luontoaiheet sekä metataso.

Haikua kirjoittaessa hiljaisuudelle annetaan paradoksaalisesti ääni. Hiljaisuus nivoo runon säkeet yhteen ja täydentää lukukokemusta.

Lisäksi luonnosta kirjoittaminen tuntuu suomalaiselle yhtä luonnolliselta kuin vaikka japanilaiselle. Voin itse samaistua vahvasti luontokokemuksiin ja luonto vaikuttaakin voimakkaasti osana kaikkea kirjoittamaani.

Kirjoitin muutama kuukausi sitten metatasosta (Metataso – tekstin sydän), kuinka sen avulla kirjoittaja pääsee luomaan ajatuksella tavoitettavia merkityksiä. Haiku on kuin Soviet montage elokuvissa: lukijalle annetaan kolme säettä (kuvaa), jotka yhdistämällä hän muodostaa itse runon merkityksen. Haikun avulla on mahdollista harjoitella erilaisten merkityssuhteiden luomista ja kirjoittamista esiin. Lyhyt muoto mahdollistaa erilaiset kokeilut ennen kuin kirjoittaja istuttaa ajatuksen omaan pitkään käsikirjoitukseensa.

Tavutus voi alussa tuntua monimutkaiselta, mutta huomasin nopeasti pääseväni haiku-moodiin. Tavut estävät haikua rönsyilemästä ja pitävät minimalistisuuden yllä; ne jättävät tulkinnalle tilaa ja nivovat hiljaisuuden säkeiden ympärille.

Mitä opin? Itsensä kannattaa haastaa jatkuvasti oppimaan uutta. Uusia asioita kannattaa kokeilla, vaikka ne saattaisivatkin tuntua arvelluttavilta. Niin, ja elämän synkronisiteetti ohjaa yksilöä aina huomaamatta eteenpäin.

 

”Sydämen ääni

on vahvempi järkeä

seuraa sydäntä”                              (Mariia Kukkakorpi)

 

Lähteet:

Teppo Pihlajamäki, ’Haikun Piirteitä’ [http://teppo.tv/haikueditori/haiku.html]