Lokakuu on vähän sellainen syyskauden ”väliinputoaja” kuukausi: syksyn alkuhuuma alkaa olla lopuillaan, mutta on liian aikaista alkaa fiilistellä joulua.
Pahoittelen lukijoilleni, että en ole ehtinyt päivittää blogiani niin usein kun minun on ollut tarkoitus. Opiskelukiireet ovat vallanneet koko kalenterin – loput ajasta pitää nukkua ja vähän elääkin. En ole halunnut tuottaa tekstejä tuottamisen takia (vaikka se kuuluisikin ajan henkeen), vaan kirjoitan, koska minulla on jotain sanottavaa.
Haluan lisäksi toivottaa uudet lukijat ja seuraajat tervetulleeksi blogiini. Mukava, että olette liittyneet joukkoon 🙂
Mitä minulle sitten kuuluu tätä nykyään?
Lokakuu alkoi oikein mukavasti: sain Pohjois-Amerikasta sähköpostia, että elokuvakäsikirjoitukseni Mind Games on yltänyt Hollywood screenplay contest -kilpailun trilleri-kategoriassa käsikirjoitusten parhaimmistoon. Vaikka dollareita ja suuria seteleitä ei tällä kertaa osunut kohdalleni, nimeni komeilee kilpailusivulla ja toivottavasti saan Amerikan länsirannikolla hieman näkyvyyttä.
Sain sydän heijastimen, jotta näkyisin paremmin pimeässä. Heijastimeen liittyi myös sympaattista symboliikkaa niin turvallisuuden kuin ’näkyvyys’ sanan monimerkityksellisyyden suhteen.
Lisäksi ilahduin saamastani kukkalahjasta, joka on oikeastaan kaali. Oranssi kaali sopii mitä mainioimmin persoonaani sekä työpöydälle.
Ehdin myös käydä Helsingin Kirjamessuilla kääntymässä sunnuntai-iltana. Yllätyksekseni messuilla oli vielä runsaasti ihmisiä paria tuntia ennen sulkemisaikaa. Mukaani tarttui kasa kirjoja, mm. Virginia Woolfin päiväkirja, Salingerin elämäkerta, Hannu Rajaniemen esikoinen Kvanttivaras, Antonio Munoz Molinan Sefarad.
Mitä tulee kirjoittamiseen, en ole ehtinyt kirjoittaa niin paljon kuin olisin halunnut. Tai jos nyt unohdetaan laskuista ne kaikki lukemattomat esseet, ryhmätyöt, reviewt ja memot, joita olen kuukauden aikana kirjoittanut yliopistolla. Silloin, kun aikaa vihdoin kaikilta muilta velvoitteilta löytyy, ajatustyö on viimeinen mielessäni oleva asia.
Vaikka sanoja ei ole ilmestynyt enempää ruudulle, on kummallisia ajatuksia putkahdellut päähäni ja olen aivan vahingossa ratkaissut ongelmia sekä asioita, joiden en edes ajatellut olevan ongelmia. Siinä mielessä tekemättömyys eli prokrastinaatio toimii.
Kohta alkaa marraskuu ja NaNoWriMo. Aikooko kukaan lukijoistani osallistua tapahtumaan? Ja tiedättekö mitä; marraskuussa saa alkaa fiilistellä joulua ja juoda glögiä, mutta joululaulut säästän joulukuuhun.
Epilogi – Jälkisanat 