’Kirjailijaelämää’ – mitä on kirjailijan elämä?

fullsizeoutput_be1

Sain käsiini kirjailija Hannu Raittilan Kirjailijaelämää (2006) teoksen. Eräässä kirjoittajaryhmässä kirjaa suositeltiin luettavaksi, joten kilkkasin itseni kirjaston varauslistalle.

Kirjailijaelämää oli hämmentävä lukukokemus, sillä se oli kaikkea mitä en ajatellut kirjan olevan. Kiinnostavan kirjan merkki siis.

Raittila itse kutsuu teosta ’vessakirjaksi’, sillä sitä voi lukea sieltä sun täältä vähän kerrallaan. Samalla hän tulee johdannossa epäsuorasti viitanneeksi myös kirjansa sisältöön.

Parasta kirjassa on Raittilan avoimuus. Kirja sisältää Raittilan itsensä lähettämiä työhakemuksia, apurahahakemuksia, verottajalle lähetettyjä kirjeitä, sähköposteja sekä päiväkirjamerkintöjä. Etenkin verottajalle lähetetyt selostukset ovat kirjan upeinta antia. Verottaja tuskin ilahtuu Raittilan jakamista vinkeistä.

Tunnistan hyvin Raittilan kirjassa esiintyvän nuoruuden röyhkeyden, innokkuuden ja luottamuksen omiin kykyihin.

Itselläni ei olisi kuitenkaan koskaan tullut mieleen aloittaa viestiä YLE:n kanavajohtajalle lausein: ”Terve [,] Lähetän tässä raportin erään radiodialogin syntyvaiheista. Tällaistakin johtamassasi organisaatiossa tehdään.” (s. 22)

Tai Suomen Kansallisteatterin pääjohtajalle: ”Terveyhdys [,] Olen kokenut prosaisti ja romaanikirjailijana pettymys. Lyhyesti sanottuna markkinat ovat todistaneet minulle, että suomalainen kirjailija ei elä pelkästään proosasta. Se ei tule toimeen ilman draamaa. Tämän vuoksi ilmoittaudun roudan koetteleman porsaan lailla näyttämötaiteen palvelukseen.” (s. 125)

Raittilan tapa kirjoittaa on rönsyilevää, pohdiskelevaa ja paikoin tajunnanvirtaista.

Toisinaan teksti lähtee omiin sfääreihinsä, ja hän kadottaa lukijan matkalla. Esim. sivuilla 117-118 Raittila pohtii kirjailijoiden arvostuksesta, palkoista sekä niiden kombinaatiosta. Mielenkiinoista pohdintaa. Seuraavassa kappaleessa Raittila alkaa puida Paavalin patenttia. Paavalia jopa siteerataan sivulla 118: ”Kun minä olen näin kelvoton, kuinka kelvottomia olettekaan te?”. Nämä kaksi asiaa liittyvät epäsuorasti toisiinsa, mutta silta niiden välillä on kovin hauras.

Kirjailijaelämää on samaan aikaan viihdyttävä, informoiva ja hämmentävä lukukokemus. Raittilan tyylistä huokuu, että hän ei ota itseään kovin tosissaan. Hän oli kuitenkin oikeassa yhdessä asiassa: tämä kirja sopii huussiin. Istunnolla voi lukaista muutaman sivun ja jäädä sitten pohtimaan lukemaansa.

Raittila, H. (2006) Kirjailijaelämää. Helsinki: WSOY.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s