
Hyviä uutisia luovan kirjoittamisen rintamalta: syksyllä 2019 aloittaa uusi luovan kirjoittamisen maisteriohjelma (120 op). Koulutus pyrkii tarjoamaan kanavan kohti ammattikirjailijuutta sekä vahvistamaan kirjoittamisen asemaa taidelajina.
Kirjoittamisen maisteriohjelma pyrkii monitaiteelliseen vuorovaikutukseen kuvataiteen, näyttämötaiteen, musiikin sekä tieteellisen tutkimuksen kanssa. Tutkinto perehdyttää henkilökohtaisen kirjoittamisen ohella myös kokeellisiin metodeihin ja monimedian muotoihin. Maisteriohjelman suorittaminen kestää 2 vuotta.
Rahoitus maisteriohjelmaan tulee Otavan kirjasäätiöltä ja Otava Oy:ltä. Opintolinja ei kuitenkaan Helsingin Sanomien artikkelin mukaan ole Otavan kirjoittajakoulu.
Jyväskylän yliopisto on tarjonnut jo pitkään luovan kirjoittamisen opintoja ainoana Suomessa. Uutta kirjoittamisen maisteriohjelmassa on kuitenkin se, että kirjoittaminen otetaan tiiviimmin osaksi muita taidemuotoja.
Haku syksyllä 2019 alkavaan koulutuksen on valitettavasti jo päättynyt. Hakijoita opintolinjalle oli 152 ja koulutukseen valittiin 6 opiskelijaa. Syksyllä 2020 alkaviin opintoihin voi hakea hakemuksella ja ennakkotehtävällä seuraavan kerran tammikuussa 2020.
Lue lisää Kirjoittamisen maisteriohjelmasta.
Kuva: Unsplash
Lähteet:
Helsingin Sanomat ’Kirjailijat saavat maisteriohjelman, kun Otava panee miljoona euroa koulutuksen perustamiseen Taideyliopistoon’. 7.6.2019. Online. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006133662.html [17.6.2019]
Jyväskylän yliopisto (2019) ’Kirjoittaminen’. Online. https://www.avoin.jyu.fi/fi/opintotarjonta/kirjoittaminen [17.6.2019]