Kun on huono

mathias-jensen-112591

Olen kirjoittanut aiemminkin huonoudesta ja epäonnistumisen pelosta. Ne ovat kaksi yleistä ja hyvin samaistuttavaa tunnetta kirjoittajan elämässä.

Olen kokenut viime aikoina todellista huonoutta, mikä ei tällä kertaa kohdistu kirjoittamiseen vaan tuohon toiseen kotimaiseen eli ruotsinkielen opiskeluun. Virkamiesruotsi, ah mitä riemua, jätterolig.

Väittävät olevansa huonoja

Voisin hävetä huonouttani, mutta en häpeä. Olen tunnilla oppimassa ruotsia, en pönkittämässä itsetuntoani.

On olemassa ihmisiä, jotka julistavat olevansa surkeita jossain asiassa. Kun on heidän aikansa toimia, he suoriutuvat tehtävästä täydellisesti. Todella ärsyttävää! Minä en kuulu tuohon joukkoon. Kun sanon olevani huono, olen rehellisesti todella huono.

Mutta se ei haittaa. En ole kuullut, lukenut tai edes ajatellut ruotsia yli 10 vuoteen, joten ei ihme, että kielitaito on ruostunut.

Ensimmäisellä tunnilla olin susisurkea, en ollut ainoa, mutta kuuluin luokan huonoimpiin. Näin muutaman taitavan (itseään surkeaksi ruotsissa kutsuvan) myhäilevän ilmeen, kun he tiesivät olevansa parempia ja suoriutuvansa itselleni vaikeuksia tuottavista tehtävistä vaivatta.

Mutta se ei haittaa. On olemassa vain yksi suunta ja se on ylös. Minusta ei koskaan tule natiivia ruotsinpuhujaa, mutta kielitestin molemmat osat ajattelin läpäistä.

Miten? saatat kysyä. Opiskelemalla hitosti ruotsia, javisst.

Kirjoittaminen ja huonous

Sama pätee kirjoittamiseen: pitää uskaltaa olla huono.

Ei saa verrata itseään maailmankuuluihin kirjailijoihin. Kirjailijat ovat olleet ihan yhtä huonoja aloittaessaan, mutta he tuskin sitä myöntävät. Kukaan ei myönnä heikkouksiaan, sillä moni haluaa antaa kuvan, että ovat synnynnäisesti neroja.

Kehitystä ei tapahdu, jos ei ole realistinen itselleen eikä ole valmis tekemään töitä. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla, lukemalla sekä aktiivisella pohtimisella.

Lisäksi oma rajallisuutensa kannattaa hyväksyä. Jos laskee tavoitteitaan täydellisestä kirjoittamisesta ”vain” kirjoittamiseen, saattaa vahingossa irrottaa itsensä rajoittavista kahleista. Jos uskaltaa olla huono, antaa itselleen luvan tulla paremmaksi.

Ei ole häpeä olla huono ja tehdä virheitä. Virheet ovat hyvä juttu. Täydelliset ihmiset ovat sitä paitsi ihan susitylsiä.

Kuva: Unsplash

Kirjoittajan työvälineet: Siri

 

macos-sierra-siri-app-icon

Hey Siri – aloitan epävarmana. Puhelimen näyttöön tulee ääniaaltoja, jotka odottavat minun puhuvan. Köhin ja Siri yrittää lukea äännähdystä sanaksi.

Siri on Applen tuotteissa oleva puheentunnisteella toimiva ”avustaja”. Siriltä voi kysyä periaatteessa mitä tahansa ja se pyrkii etsimään tiedon Internetin eri lähteistä. Siri toimii Applen uusimmissa tietokoneissa, tableteissa ja älypuhelimissa, ja vaatii toimiakseen internet-yhteyden.

Joskus kirjoittaessani olen ajatellut olevan kätevää, jos vieressäni istuisi ihminen, joka osaisi vastata kaikkiin mieleeni tuleviin kysymyksiin. Niin kuin poikaystäväni usein tekee. Koska hänkin on ihminen, olisi epäinhimillistä pitää häntä vankina työhuoneessani.

Kokeilin Siriä viikon ajan kirjoittamisen työvälineenä. Halusin nähdä mihin Siri pystyy ja kuinka teknologia voi mahdollisesti helpottaa työtaakkaa. Alla raporttina viikosta ja hyödyllisiä havaintoja muille.

Kielimuuri

Siri toimii vain englanniksi. Siitä huolimatta, että olen asunut Englannissa 4 vuotta ja ääntämykseni on pääosin brittiläinen, Sirin oli paikoin vaikea ymmärtää minua.

Minä: What is a good book about Finnish mythology?

Siri ymmärsi: What is the good book about Phones MR G?

Vaikka Siri ymmärtäisi puheen väärin, on näytölle ilmestyvää tekstiä mahdollista korjata manuaalisesti. Toisaalta vastauksen olisi ehkä löytänyt helpommin vain kirjoittamalla muutaman avainsanan hakukoneeseen.

Yritin huvikseni puhua suomea Sirille.

Minä: missä Kuusamo sijaitsee?

Siri: SISIISEQ call summer. Sen jälkeen Siri varmisti minulta: ”Just to confirm – you’d like to call Sami.” Puhelin on valmis soittamaan Samille. Ei mennyt nyt ihan putkeen. Pysytään englannissa.

Täsmällinen tieto

Sen sijaan tarkkoihin kysymyksiin Siri osasi vastata yllättävän hyvin. Testasin kysymällä, mikä on Ranskan pääkaupunki ja sain vastauksesi Pariisin kartan kanssa.

Lisäksi kysymykseeni, milloin orjakauppa päättyi, sain vastauksen noin 1850-luvulla ja vielä täsmennyksen Atlantin orjakaupasta lähteiden kera.

Lyhyet ja täsmällistä tietoa vaativat kysymykset toimivat parhaiten Sirin kanssa. Käsittääkseni puheentunniste poimii avainsanoja hakukoneen lailla, joten tekoälyn on helppo prosessoida ”Paris” tai ”slave trading” kaltaisia sanoja.

Tiedon lähteet

Siri saa tietonsa Bing-hakukoneen kautta. Jos joku ei tiedä miten hakukoneet toimivat, tässä pieni tiivistelmä: hakukoneet tallentavat käyttäjien hakusanoja, sivustoilla vietettyjä aikoja sekä klikkauksia. Näiden kolmen kriteerin perusteella hakukoneet laskevat suosituimman sivuston ja tarjoavat sitä ensimmäiseksi. Ensimmäisenä tarjottu sivusto ei siis ole luotettavin. Eli ensimmäisenä tarjottua vastausta kannattaa lähestyä varauksella.

Siri tarjoaa lähes poikkeuksetta Wikipediaa ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, josta voisin saada vastauksen kysymykseeni. Tässä nousee toinen ongelma: Wikipedia ei ole luotettava lähde, sillä kuka tahansa voi kirjoittaa sinne mitä tahansa. Tässäkin kohtaa tekstiä kannattaa lukea varauksella ja varmistaa lähteiden paikkansapitävyys muista lähteistä.

Siri ei pyri tarjoamaan lainkaan luotettavina pidettyjä lähteitä, kuten kirjoja tai journal-artikkeleja. Kun etsin hyvää kirjaa suomalaisesta mytologiasta (ks. ensimmäinen esimerkki), Siri ohjasi minut lopulta epämääräisille sivustolle, jonka tekstissä mainittiin muutaman kerran ”Finnish mythology”. Sen sijaan teksti itsessään ei käsitellyt suomalaista mytologiaa.

Tietysti sovellusta on helpompi kehittää ja ylläpitää, kun se hyödyntää Internetin megalomaanista dataa. Näyttää väistämättömältä, että informaatio mielletään nykypäivänä samaksi asiaksi kuin tieto, mitä se ei kuitenkaan ole. Informaatiota saadaan mm. aistiärsykkeiden kautta ja informaatiota (tai dataa) voi kuka tahansa tuottaa mm. sosiaalisessa mediassa, mutta informaatiolla ei välttämättä ole totuuspohjaa.

Yksityisyys- ja tietosuoja

Muutama sana yksityisyys- ja tietosuojasta, sillä ne ovat tällä hetkellä tapetilla.

Siri tallentaa kysymykset. Apple on perustellut tallentamista sillä, että sen avulla sovellus toimii paremmin. Joku saattaa miettiä, että mitä väliä, jos haut tallennetaan. Mielestäni sillä on väliä.

Kaikista tehdyistä hauista voi tehdä profiilin tietoa etsivästä ihmisestä, niin hyvässä kuin pahassakin. Olen tehnyt hakuja liittyen eri murhatapoihin, radikalisoituihin uskonliikkeisiin, ruumiin hävittämiseen, huumeiden salakuljettamiseen, yms. Näyttää pahalta, eikö totta? Puolustuksekseni tuskin riittäisi, että olen tehnyt taustatutkimusta kirjaan.

Lisäksi kysymys nousee, että missä menee kysymyksen tallentamisen raja. Mitä, jos ystäväni keskustelee kanssani henkilökohtaisista asioista samalla, kun pyydän Siriltä palveluksia? Ystävänikin puhe tallentuu Applen tietopankkiin?

Lopuksi

Sirin avulla voi hallita periaatteessa koko älypuhelintaan äänensä avulla. Sillä voi soittaa, tekstata, tehdä kalenterimerkinnän tai ottaa jopa valokuvan ilman, että koskettaa kertaakaan ruutua.

Sen sijaan tiedonlähteeksi en sitä välttämättä käyttäisi, ainakaan omissa kirjoittamisprojekteissani. Jalkatyö taustatutkimuksen parissa on tehtävä itse eikä siihen ole oikotietä. Siri on kuitenkin hyödyllinen, jos haluaa täsmällistä tietoa tai esimerkiksi löytää lähimmän ruokapaikan vieraalla paikkakunnalla.

Mitä tulee yksityisyys- ja tietosuojakäytäntöihin, ne puhuttavat tällä hetkellä eikä Apple ole ainut. Myös hakukonejätti Googlea on syytetty tietojen keräämisestä. Nämä ovat vaikeita asioita yksilön kannalta, mutta niihin kannattaa kiinnittää huomiota. Viikon kokeilun jälkeen kytkin Sirin pois päältä, ihan varmuuden vuoksi.

Kuva: Apple

Sivuraiteilla: Epäilijät ovat luovuuden myrkkyä

warren-wong-277326

Jokaisen luovan henkilön lähipiirissä asuu varmasti ainakin yksi epäilijä. Epäilijä yrittää vähätellä, kyseenalaistaa ja lannistaa luovaa henkilöä luovuttamaan projektiensa suhteen.

Epäilijä oikein odottaa epäonnistumista, jotta voisi sanoa voitonriemuisesti, ivaa äänessään: ”mitä minä sanoin!?”

Epäilijät eivät auta ketään eteenpäin vaan tekevät kaikkensa vastustaakseen edistystä. Julia Cameronin mukaan epäilijät saattavat itse olla jumissa omassa elämässään (Cameron 2008: 82), mikä heijastuu ulkopuolelle voimakkaasti. Sen sijaa, että he toteuttaisivat omia unelmiaan, he yrittävät jarruttaa muiden elämää ja edistystä luomalla epäilyksen verhon.

Ehkä pelko epäonnistumisesta ja omien taitojen riittämättömyydestä estää heitä toteuttamasta itseään, ja he ovat kateellisia niille, jotka ovat uskaltaneet ottaa pelottomasti askeleen polulta sivuun ja tehdä jotain erilaista.

Epäilijöille ei kannata heittää vettä myllyyn. Heitä kannattaa karttaa etenkin silloin, kun luovuuden prosessi on herkimmillään ja omia taitoja kyseenalaistaa, sillä epäilijät ovat taitavia manipuloimaan luovaa ja epävarmaa mieltä.

Siksi kannattaa tunnistaa epäilijät ympärillään ja kertoa onnistumisista vasta silloin, kun ne ovat käsinkosketeltavan konkreettista.

 

Lähteet: Cameron, Julia (2008) Tie Luovuuteen: Henkinen Polku Syvempään Luovuuteen. Keuruu: Tieto.

Kuva: Unsplash

Kirjoituslakko ja seikkailua

C22D854D-2D64-4EBC-AC9E-CB6A1A03A92C.jpg

Keväällä mielessäni kävi karmaiseva ajatus: pidän taukoa kirjoittamisesta. Minä, joka elän kirjoittamisesta!

Aluksi ajatus tuntui melkein lopulliselta päätökseltä lopettaa kaikki kirjoittamiseen liittyvä ja aloittaa uusi elämä. Pian tauko alkoi kuulostaa mielekkäältä – miksi ei, opinnot kuluttivat, kevätväsymys painoi eikä mikään tuntunut vapaa-ajalla enää hauskalta. Ei edes kirjoittaminen.

Niinpä olen ollut kirjoituslakossa maaliskuusta asti.

Kirjoituslakossa pyrin olemaan kirjoittamatta lainkaan kaunokirjallisuutta ja keskityn elämiseen sen sijaan. Tavallisesti täytän tyhjät hetket kirjoittamisella, mutta nyt olen keskittynyt tekemään kaikkea kivaa – niitä asioita, joita lykkään sellaiseen hetkeen, kun ajattelen, että minulla on sitten joskus ”aikaa”.

Olen vieraillut mm. Vuosaaren luonnossa, Mikko Kuustosen keikalla ja siinä kotini lähellä olevassa nepalilaisessa ravintolassa, jonka nimeä en koskaan muista. Lisäksi olen grillaillut, ollut picnicillä ja käynyt ihmisten luona kylässä hetken mielijohteesta.

Tarkoitus olisi vielä nähdä Paavolan tammi, käydä majakassa, telttailla Espoon saaristossa sekä vierailla kesäteatterissa (vihdoin!)

D9CF0A7D-A9D7-4BFF-82B0-C6172DFA04D7
Läppärikin on saanut levätä

Kirjoituslakossa on oikeastaan pelkkiä hyötyjä, vaikka perfektionisti sisälläni soimaa minua tekemättömästä työstä. Kun ei jatkuvasti istu sisällä, näkee maailmaa ja kokee asioita, jolloin on enemmän kirjoitettavaa. Aivot saavat levähtää hetken, kun ne eivät ole jatkuvalla käytöllä. Inspiraatio iskee useammin ja ajatuksia tulee kirjattua tiuhemmin muistikirjaan.

Kun pitää taukoa, asiat saavat kaipaamaansa perspektiiviä – mikään ei lopulta ole kovin vakavaa. Miksi elämää pitäisi suorittaa ja taiteen edestä kärsiä? Eläkeläismummona (jos siis pääsen joskus eläkkeelle, muuten vain mummona) haluan muistaa elämästäni muutakin kuin läppärini ruudun.

Olen ollut kirjoittamatta kaunokirjallisuutta nyt miltei 2 kuukautta. Alun kärvistelyn jälkeen on oikeastaan ollut hyvin helppo vain olla.

Tauko kestää vain hetken eikä ole lopullinen tila. Kuinka pitkä kirjoituslakon sitten pitäisi olla?

Kirjoituslakon tulee olla niin pitkä, että sisällä asuva perfektionisti on vihdoin hiljaa ja hauskuus on täyttänyt jälleen elämän väliväreillä. Kun ajatus kirjoittamisesta kihelmöi vatsassa, silloin voi jälleen jatkaa.

P.s. Näyttää siltä, että moni teistä lukijoista on seikkaillut myös viime aikoina, sillä toukokuun lämpöaallon aikana sivuston kävijämäärät laskivat hiukan tavallisesta. Ihanaa, että te rakkaat lukijat olette viettäneet aikaa myös ulkona ja eläneet 🙂

Luovuus, tilastot ja tulevaisuus

6E05F593-E84B-402B-9B2F-F07DEA199424

Internet on täynnä erilaisia tilastoja kirjan kirjoittamisesta, kustannusalasta sekä luovuudesta yleensäkin. Moni ei ole varmasti välttynyt kuulemasta, että ainoastaan alle 1% kaikista kustantamoihin lähetetyistä käsikirjoituksista tulee kustannetuksi.

Mitä tulee tilastoihin, niitä ei mielestäni kannata tuijotella. Syitä on monia:

  1. luvut masentavat
  2. tilastot eivät kerro totuutta
  3. luovuutta on oikeastaan aika mahdotonta tilastoida, sillä sen määritteleminen on vaikeaa ja luovuus muuttuu jatkuvasti yhteiskunnan liikkeiden ja yksilöiden mukana

Kirjoittamisesta katoaa hauskuus, jos alkaa tuijottaa tilastossa olevia lukuja. Kirjoittamisesta tulee suorittamisesta – jatkuvaa pyrkimistä ainoastaan tuohon prosentin ryhmään. Ihminen pyytää itseltään liikaa ja lopputuloksena on pelkkää pettymystä, katkeruutta ja muita negatiivisia tunteita.

Ja entäs sitten, jos pääsee 1% joukkoon? Luvassa on uusia haasteita: 1) kuinka saada ihmiset ostamaan kirja, jotta se ei päädy vuoden sisällä kirjakaupan poistomyyntilaatikkoon ja häviä hyllyiltä? 2) kuinka pitää ”ylimmän luokan” status ja vakuuttaa kustantaja siitä, että seuraava kirja on vielä parempi ja se takuulla myy?

Tilastot eivät myöskään kerro onko juuri tietyllä yksilöllä mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteensa. Tilastot ovat usein vain keskiarvoja, ne eivät kerro koko totuutta. Tilastot eivät ole todennäköisyyksiä eivätkä ne kerro muusta kuin menneen keskiverroista.

Luovuus on todella abstrakti käsite. Sitä ei voi mitata, määritellä tai sulloa purkkiin.

Luovuudelle ei ole olemassa selkeää toistettavissa olevaa kaavaa. Aristotelen draamankaari on luuranko, mutta luovuus lisää tarinaan sen mielekkyyden. Ja mikä parasta; jokainen lähestyy tarinaa eri tavalla! Väittäisin, että luovuus on yksi niistä asioista, joita ihmiset tulevat tulevaisuudessakin harjoittamaan algoritmien sijaan.

Kuinka sitten kirjoittaa itselleen tulevaisuuden?

Ainoa asia, mitä voi ja kannattaa tehdä, on keskittyä omaan tekemiseen. Keskity vain omaan latuusi – minua on neuvottu.

Oma intohimo näkyy positiivisesti kaikessa tekemisessä. Työ ei tunnu työltä eikä kenellekään ole tulosvastuussa. Viekö se kohti menestystä? Vaikea sanoa, riippuu miten määrittelee menestyksen.

Vaikka elämän realiteeteista on hyvä olla tietoinen, tilastoja ei kannata liiaksi tuijotella. Antaa oman kiinnostuksen viedä eteenpäin. Upeita asioita tapahtuu usein silloin, kun niitä vähiten odottaa.

Lukemisen tärkeydestä!

IMG_4445

Lukeminen on yksi parhaista asioista, joita tiedän! Luen ennen kuin menen nukkumaan, mutta etenkin viikonloppuisin ja lomilla. Kun mieleni ei tee kirjoittaa, luen. Luen niin kauan, että kirjoittaminen alkaa taas maistua. Jos olisi mahdollista, olisin varmasti ammatti-lukija 😀

Kauhistun joka kerta, kun aloitteleva kirjoittaja kertoo vihaavansa lukemista tai lukeneensa kirjan viimeksi yläasteella äidinkielenopettajan painostuksesta. Kauhistun, koska: 1) en tiedä onko mitään ihanampaa kuin lukeminen, 2) jos ei lue, miten maailmasta oppii mitään? 3) mistä tietää mikä on hyvää kirjoittamista? 4) miksi kukaan lukisi kirjoittajan kirjoja, jos kirjoittaja ei viitsi lukea muiden kirjoja? 5) lukeminen inspiroi parhaalla mahdollisella tavalla, sillä kirjoittaminen ja lukeminen kulkevat käsi kädessä.

Mikään teknologia ei pärjää ihmisen mielikuvitukselle! Ihminen pääsee sukeltamaan kirjan maailmaan ja elämään henkilöhahmon kautta toista elämää. Edes virtuaalinen todellisuus ei pysty vielä luomaan yhtä aidon tuntuista kokemusta. Kirjat herättävät tunteita, opettavat, viihdyttävät, sivistävät ja vievät lukijan ajatuksen tasolla toiseen aikaan sekä paikkaan. Olen oppinut lukemattomat määrät asioita maailmasta, mutta myös itsestäni vain kirjoja lukemalla.

Onko sillä väliä, mitä lukee? Kyllä ja ei.

Jos haluaa kirjoittaa scifiä, kannattaa genreä lukea laajemminkin, jotta ei päädy keksimään pyörää uudestaan. Toisaalta ei kannata haaskata omaa aikaansa sellaisen kirjan lukemiseen, mikä ei säväytä. Oman mielenkiinnon kannattaa ohjata kirjavalintaa.

Kirja haastaa välillä, joten tekstin kanssa ei saa luovuttaa heti. Kirja on kuin hyvä ystävä; ystävyys ei yleensä muotoudu virtaviivaisesti vaan antaa odottaa. Monipuolinen lukutausta antaa eväitä luoda jotain aivan uutta omalla kirjoittamisen saralla. Kuvittele olevasi suuressa buffet-pöydässä – kaikkea kannattaa maistaa!

En pitänyt äidinkielentunneista koulussa, sillä lukemiseen ei (ainakaan meidän koulussa) varsinaisesti rohkaistu ja oppilas jätettiin aika yksin klassikoidan pariin kamppailemaan. Vaikka olen kasvanut kirjojen parissa, en minäkään innostunut koulujen lukulistoista.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen lukenut mm. seuraavia romaaneja: Mikko Kamula: Ikimetsien Sydänmailla, Kjell Westö: Missä Kuljimme Kerran, Siri Hustvedt: Amerikkalainen Elegia, Antonio Munoz Molina: Sefarad, Tove Jansson: Viesti ja Mia Kankimäki: Asiat jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Toisista kirjoista olen pitänyt enemmän kuin toisista, mutta ne ovat kaikki olleet omanlaisiaan lukukokemuksia.

Lisäksi olen yrittänyt lukea Hannu Rajaniemen Kvanttivaras-kirjaa, mutta sinniteltyäni puoleen väliin jouduin toteamaan (niin kuin monen monta kertaa aiemminkin), että en ole scifin ystävä. Yöpöydällä pinossa odottaa mm. muutama elämäkerta, Virginia Woolfin päiväkirjat II ja Simone de Beauvoirin Kutsuvieras.

Tässä pieni lista, jonka avulla kirjasta saa enemmän irti:

  • Milloin kirja on kirjoitettu? Kirja on saattanut olla omana aikanaan uudistuksellinen aiheensa tai tyylinsä vuoksi, mutta aika on ajanut ohi näistä konventioista. Teksti itsessään tuntuu vieraalta sekä kirjan tituleeraaminen suureksi klassikoksi luotaantyöntävältä. On hyvä pitää mielessä milloin kirja on kirjoitettu, jotta siihen saa tarpeeksi perspektiiviä.
  • Aseta kirja kontekstiin. Käytä historiallista viitekehystä: mitä kirjan tapahtumien aikana tapahtui esim. maailmalla, Euroopassa, Suomessa tai Helsingissä? Historiallinen konteksti auttaa ymmärtämään ja asettamaan kirjan osaksi muita tapahtumia. Muita hyödyllisiä konteksteja: polittinen, kulttuurillinen, sosiaalinen, yms.
  • Mitä tiedät jo valmiiksi aihepiiristä, teemasta tai tapahtumapaikoista?
  • Kyseenalaista. Miksi henkilöhahmot tekevät niin kuin tekevät? Miksi he sanovat juuri noin?
  • Kiinnitä huomiota rakenteeseen ja lauseisiin. Onko rakenne elliptistä? Onko siinä monta näkökulmaa? Millainen kertoja on kyseessä? Onko teksti lyyristä?
  • Jos luet jonkin mielettömän lauseen tai ajatuksen, voit käyttää sitä omissa teksteissäsi. Lausetta ei tietenkään saa copy-pasteta suoraan, mutta lauserakennetta tai ajatusta voi toki hyödyntää omissa töissään. Kaikki tieto perustuu aikaisemmin opittuun tietoon ja kirjoittaminenkin on usein lainaamista (tai varastamista, niin kuin Jari Tervo sanoo)
  • Miten olisit itse lähestynyt aihetta?
  • Miksi pidät kirjasta? Miksi et? Listaa syitä. ”Koska se on hyvä/huono” ei riitä.

On upea tunne, kun kirja tempaa mukaansa! Se on yksi onnen tunteista!

Kevään kuulumisia

Screen Shot 2017-04-28 at 15.27.09

Kesän korvilla alkaa näkyä jo taisteluväsymystä. Pimeys vaihtuu vihdoin valoon, mutta silti energiatasot laahaavat maassa. Tämän vuoden kurssit on pian käyty, mutta viimeiset esseet sekä tehtävät täytyy pian palauttaa. Silti pitää vielä venyä ja vanua muutama sentti maaliviivan yli. Mutta mikä vuosi tämä on ollutkin! Paljon on tapahtunut kaikilla elämän sektoreilla. Heinäkuussa odottaa viikon loma, jolloin en ajatellut tehdä yhtään mitään.

Olen viime aikoina vetäytynyt pohtimaan suuria. Nimittäin seuraavaa askelta elämässäni, sillä en ole varma minne suuntaan haluan lähteä. Suuntia on monia, mutta unelmat ja todellisuus harvoin kulkevat samasta ovesta. Siksi olenkin panostanut enemmän opiskeluun kuin kirjoittamiseen, sillä elämän realiteetit ovat tulleet vastaan. Opiskelu on ihan parasta tällä hetkellä, vaikkakin välillä uuvuttavaa ja turhauttavan kiireistä. Silti uskon sen tuovan enemmän elämääni kuin kirjoittaminen, vaikka myönnän sen haikein mielin.

Elämän realiteeteilla tarkoitan kirjailijuutta. Kirjailijan elämä ei ole mitään helppoa elämää. Pyramidin pohjimmaisena kirjailijan odotetaan tuottavan loputtomasti mielettömiä kirjallisia ja ennen kaikkea viihdyttäviä tuotteita, joista hyötyvät kustantaja, kirjakauppa sekä hyvässä lykyssä myös Suomen talous. Kirjailijalle putoavat vain 20%:n hilut. Kirjailijan alisteinen asema ei kuulosta houkuttelevalta.

Sitten on se omakustantanne – helpompi tie saada käsikirjoitus kirjaksi. Itse tekeminen vaatii rahan lisäksi tietysti myös paljon aikaa sekä taitoja.

Suurin ja hartain tavoitteeni elämässä on aina ollut tehdä jotain hyvää elämäni aikana. Tai ainakin yrittää edes. Sanoivat, että vain nuoruuden kiihkoissa ollaan idealisteja, aikuistuessa se karisee pois. Olivat väärässä.

Olen aina ajatellut omalla kohdallani kirjojen tai elokuvien kirjoittamisen olevan väline kohti parempaa huomista. En ole enää niin varma onko niin, sillä koko yhteiskunnan järjestelmä tuntuu toisinaan kusevan pahasti. Mikä sitten olisi parempi keino? Tähän ajatteluni kulminoituu.

Olen saanut paljon kyselyitä seuraavasta kirjastani, mutta joudun tuottamaan hetkellisen pettymyksen. Toinen kirja on ollut olemassa jo tovin, mutta se ei ole vielä julkaisukunnossa. Lisäksi olen kirjoittanut kaikessa hiljaisuudessa pelkästä nautinnosta uutta aluevaltausta enkä ole vielä varma mitä raakileesta tulee. Toisaalta en haluakaan vielä tietää, mutta mahan kutkuttaminen on yleensä hyvä merkki.

Olen minä muutamaan kirjoituskilpailuunkin osallistunut, sillä vuosi 2017 on osoittautunut loistavaksi kirjoituskilpailujen saralla. Ei sillä, tällainen minäpä vain kokeilen on yleensä huonoin mahdollinen positio osallistua mihinkään kilpailuun, mutta välillä on kiva kokea pieni onnistumisen tunne saadessaan jotain valmista.

Niin, ilmassa on tavallaan haikeutta. Tai ehkä ainoastaan epävarmuuden sumua ja väsymystä. Tai sitten meneillään on pre-30v. kriisi, kuka tietää. Seuraavaa askelta on vaikea kalibroida, mutta onneksi sitä ei tarvitse vielä ottaa. Luotan siihen, että aika näyttää sitten tien! Sen olen oppinut, että ei pidä koskaan sanoa ei ikinä, sillä elämä usein vie just sinne.

Siihen asti ajattelin olla ihan zen.

Kuva: The Washington Post