Kaikki tekevät virheitä ja niin pitääkin, sillä virheistä oppii. Joku kuuluisa sanoi, että kaikkein menestyneimmät tyypit ovat itseasissa tehneet kaikkein eniten virheitä. Minä uskon häntä, kuka hän sitten onkaan.

Listasin alle viisi suurinta virhettä, joista olen itse oppinut kaikkein eniten ja toivon, että niistä on hyötyä myös muille kirjoittajille.

1. Kirjoittaja kertoo tarinan pois

Mielessä pyörii ihan mieletön ajatus, josta varmasti tulee bestseller. Kirjoittaja on pakahtua omaan ideaansa ja haluaa purkaa kuulijalle tarinansa suullisesti ilman, että yhtään kirjainta on edes lyöty ruutuun.

Olen oppinut kantapään kautta, että hyvästä ideasta tulee tylsä heti, kun olen itse kuullut sen. Koska tarina on tavallaan jo kerrottu pois, ei minua kiinnosta alkaa kirjoittaa sitä enää. Kirjoittaessani haluan ”elää” henkilöhahmojen kautta ja ratkoa ongelmia sitä mukaa, kun niitä tulee eteen. Jos tarina on jo kerrottu, ei siinä ole enää mitään yllättävää. Olen siis tuhlannut oman ideani.

Vaikka tarina kuulostaa loistavalta ja kirjoittaja haluaisi jakaa sen jo koko maailman kanssa, suosittelen kirjoittajaa olemaan hiljaa ja keskittymään kirjoittamiseen. Tarinan voi sitten jakaa lukijoille kirjan muodossa.

2. Keskeneräisen tekstin näyttäminen

Paha virhe. Keskeneräinen on keskeneräinen eikä millään muotoa näytä lopulliselta. Keskeneräinen teksti on usein sekava, selittävä, epävarma ja harva osa-alue (esim. draaman kaari, henkilöhahmot, dialogi…) on vakiintunut. Lukija (eikä aina kirjoittajakaan) saa vielä käsitystä, mitä tarinasta tulee, siksi on erittäin vaarallista näyttää keskeneräistä tekstiä kenellekään.

Kirjoittaja näyttää tekstejään lukijalle miellyttääkseen ja saadakseen kehuja, ja lukija olettaa saavansa lukea huippuunsa hiottua tekstiä. Vaikka kirjoittaja kuinka kertoisi tekstin olevan keskeneräinen, ei lukija voi ymmärtää, että keskeneräinen on keskeneräinen. Mikään ei ole niin paha kommentti lukijalta kuin sympaattinen ”ihan kiva”, mutta lukijan kasvoista paistaa peura ajovaloissa väkinäisen hymyn kera.

Olen sortunut muutaman kerran näyttämään pienestä painostuksesta keskeneräisiä tekstejäni. Olen kuitenkin oppinut, että viimeistelemättömien tekstien lukemisesta ei hyödy kukaan. Palautteet ovat eri asia, mutta silloin pyrin viimeistelemään tekstin mahdollisimman valmiiksi lukijaa varten.

3. Vihdoinkin huipulla

Vuorilla vaeltaneet tietävät, että vuoren harjanteet tekevät illuusion huipusta. Juuri, kun luulee olevansa vihdoinkin kukkulan kuningas, joutuu pettymään, kun matkaa on edessä enemmän kuin takana.

Mielestäni sama pätee yhtälailla myös kirjoittamiseen ja kitetytyy etenkin ensimmäisen kirjan kirjoittamisen eri vaiheissa. Kun kirjoittaja saa kokonaisen käsikirjoituksen valmiiksi, hän luulee olevansa valmis. Sitten alkaa monet editointi-kierrokset, jotka tuntuvat loputtomilta.

En usko kirjoittajan oppivan koskaan kirjoittamisesta kaikkea, vaan on aina mahdollista haastaa itsensä ja tavoitella huippua. Siksi on mielestäni tärkeää, että kirjoittaja ei tuudittaudu missään elämänsä vaiheessa tunteeseen, että kaikki on saavutettu. Vanhakin kettu voi oppia uusia temppuja, jos vain haluaa.

4. Kohti horisonttia

On monia sananlaskuja, jotka toistavat sitä samaa, että ainoastaan eteenpäin on katsottava ja tarvottava. Yhtälailla on tärkeää vilkaista välillä taaksepäin ja nähdä jo kuljettu matka.

Joka kerta, kun olen itse päässyt kouluttajan rooliin jakamaan omaa tietotaitoani muille, hämmästyn kuinka paljon asioita itseasissa tiedän ja osaan. Sen sijaan, että katseeni olisi jatkuvasti horisontissa, vilkuilen välillä taakse, jotta muistan olla tyytyväinen jokaisesta opitusta asiasta. Jos katsoo jatkuvasti eteenpäin, ei välttämättä pysty iloitsemaan pienemmistä erävoitoista.

5. Oman työn vertaaminen klassikoihin

Monet menestyneet kirjailijat ovat hioneet kirjoitustyyliään sekä tarinoitaan jopa vuosikymmeniä. Siksi onkin varsin typerää, että kirjoittaja vertaa itseään jatkuvasti maailmanluokan huippuihin. Paha mieli ja alemmuuskompleksihan siitä seuraa.

Vertailu, arvottaminen ja analysointi  eivät kuulu ensimmäiseen versioon. Kirjoittajan kannattaa keskittyä kirjoittamaan omaa työtään ja vilkaista sen jälkeen mitä muuta on aikaisemmin tehty. Silti on hyvä muistaa, että jokainen kirjoittaja kasvaa, mutta julkisesti näemme vain menestyjien hienot hetket epätoivon sijaan.

Jos kirjoittaja välttämättä haluaa vertailla itseään mestareihin (suosittelen jokaista kuitenkin keskittymään omiin projekteihinsa), hänen kannattaa tutustua kirjailijan varhaisiin teksteihin. Aina näitä varhaisia tekstejä ei ole kuitenkaan saatavilla, sillä niitä ei ole välttämättä koskaan julkaistu.

Virheitä ei kannata pelätä tai viivytyksistä lannistua, sillä ne ovat välttämätön ainesosa kohti toimivaa kokonaisuutta. Jokaisen kirjoittajan kannattaa keskittyä kirjoittamaan omaa tarinaa ja yrittää olla vertailematta itseään liikaa muihin. Kärsivällisyyden ei ole turhaan sanottu olevan hyve.