Avainsana: lukija

Sivuraiteilla: kirjallisuuspalkinnoista, genreistä ja uudistuspaineista

~ Mariia ~ Kommentoi

julian-paul-78075

Helsingin Sanomissa julkaistiin sunnuntaina 11.2. artikkeli ’Ennalta karsitut’ (Vaarala 2018), joka käsitteli Suomen suurimpiin kirjallisuuspalkintokisoihin lähetettäviä kirjoja.

Artikkelissa haastateltiin kustantamoita WSOY:stä Kosmokseen, ja kysyttiin esiraadille lähetettävien kirjojen kriteereitä. Kustantamot kertoivat päätyvänsä usein kokouksissaan perusvarmaan teokseen, mutta esiraatien kriitikot kaipaisivat laajemmin genre-rajat ylittäviä teoksia mukaan palkintoehdokkaiksi.

Päätös kielii perustavanlaatuisesta ongelmasta: osaa kirjallisista tuotoksista arvostetaan enemmän kuin toisia, taitavat kirjailijat saattavat jäädä ilman tunnustusta ja nuori lukijakunta jää auttamatta väliinputoajiksi.

Raha ratkaisee vai ratkaiseeko?

On ikävää, että kaikki potentiaaliset kirjat eivät pääse raatilaisten pöydille. Toisaalta kustannukset rajoittavat pienten kustantamoiden mahdollisuuksia lähettää useampia kirjoja.

Moni artikkelissa haastateltu kustantaja kertoo kustannusten tulevan nopeasti vastaan, kun kokouksissa pohditaan sopivien kirjojen lähettämistä raadeille. Esimerkiksi osallistumismaksu Finlandia-kisaan maksaa 85 e/kirja.

Kaikki kulminoituu rahaan. Sitä ei ole koskaan tarpeeksi, ainakaan kulttuurikentällä. Olisiko vastaus progressiivinen osallistumismaksu? Eli osallistumismaksu määräytyisi edellisvuoden tuloksen mukaan. Se tasottaisi kilpailua kustantamoiden välillä ja asettaisi kirjat samalle viivalle.

Jos kustantamot lähettävät raadille potentiaaliset palkinto-kirjat myyntitilastoja tuijottamalla ja genrerajat tiukasti mielessä pitäen, voi kriitikoiden luku-urakka olla yksipuolinen. Mikä pahinta, ansioituneet kirjailijat jäävät pimentoon eivätkä saa heille kuuluvaa arvostusta. Pahimmassa tapauksessa ura saattaa tyssätä matalan kirjamyynnin takia.

Nuoret lukijat ja uudistuspaineita

Artikkelissa sivutaan nuoria lukijoita huomioimalla, että he ovat täysin unohdettu lukijakunta: kilpailuihin lähetettävät kirjat ovat usein suunnattu varttuneemmalle lukijakunnalle, mitä sitten keski-ikäinen palkintoraati palkitsee. Eli uudistusta kaipaivattaisiin asenteisiin kummankin puolen pöytää.

Artikkeli oli samoilla linjoilla viime aikaisten postausteni kanssa liittyen Suomen myydyimpien ja pääkaupunkiseudun lainatuimpien kirjoihin.  Suomalainen kirjallisuus ei oikeastaan puhutellut minua alle 25-vuotiaana. Joitakin helmiä olen löytänyt mutta olisi kiinnostavaa lukea muutakin kuin historiaa ja jännitystä. Tosin taidokas jännityskirja ansaitsee mielestäni palkintoja siinä missä muutkin kaunokirjalliset teokset.

Kyllä sen näkee tilastoista (Kustantajat.fi), että kustantamot kosiskelevat jo valmiiksi sitä kohdeyleisöä, joka lukee paljon. Koko kustannuskentällä vaikuttaa olevan yhtenäinen konsensus eikä kukaan ole valmis ottamaan riskiä.

Juuri nyt on kuitenkin riskien aika. Suomalainen kirjallisuus odotaa sukupolven vaihdosta; milloin kustantamot uskaltavat lähteä uudistamaan konseptiaan? Suuri lukeva ikäluokka ei ole enää 20 vuoden päästä ostamassa kirjoja. Se, joka reagoi ensimmäisenä strategisille muutoksilla, on usein voittaja. Muut peesaavat jäljessä tai jäävät lähtöviivalle.

Tavoittaakseen nuoret lukijat, kustantamot voisivat käyttää esim. tehokkaammin some-markkinointia. En ole nähnyt omassa Facebook-feedissäni yhtäkään uutuuskirjamainosta, vaikka se on yksi tehokkaimmista mainonnan keinoista. Laihdutus- ja kauneudenhoitomainoksia kyllä. Valitsisin kernaasti kirjamainokset. (Luen itseni vielä nuoreksi, sillä olen alle 30-vuotias.)

Omakustanteelle Finlandia?

Toivon, että surullisista uutisista huolimatta kaikkia genrejä kirjoitettaisiin. Taktinen kirjoittaja saattaa alkaa kirjoittaa tekstiä, jonka mieltää yltävän palkintopallille. Elämä on liian lyhyt taktikoinnille, joten neuvon kirjoittamaan tekstiä, joka tuntuu omalta.

Kulississa on aina ollut paljon suhmurointia ja epäoikeudenmukaisuutta. Asiat menevät vaikeiksi, kun raha on läsnä keskustelussa. Silloin ihminen ei välttämättä tee itselleen parhaita ratkaisuja. Mikäli kustantajan toiminta ei vakuuta, voi aina tehdä omakustanteen.

Kiinnostavaa olisikin nähdä, milloin omakustanne pääsee Finlandiaan ehdolle. Tai voittaa palkinnon. Sanotaan, että Finlandia-palkintoa ei voiteta, vaan se myönnetään ansioituneimmalle teokselle (Vaarala 2018). Omakustanteille kyseessä olisi kuitenkin kirjaimellinen voitto.

Tiesitkö…?

Omakustanteen voi myös lähettää Finlandia-esiraadille. Osallistumismaksu on 85 e/kirja. Osallistumisohjeet ja säännöt Suomen Kirjasääntiön sivuilta.

 

Lähteet

Kustantajat (2018) ’Bestsellerit’ [online] http://kustantajat.fi/bestsellerit [Accessed 12.2.2018]

Vaarala, N. ’Ennalta karsitut’ in Helsingin Sanomat 11.2.2018. [Online] https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005561098.html [Accessed 12.2.2018]

Kuva: Unsplash

 

 

Juhannuslukemista

~ Mariia ~ Kommentoi

Hei vain rakkaat kirjoittajat ja blogin lukijat! Vaikka minusta ei ole hetkeen kuulunutkaan, en ole unohtanut teitä. Käsikirjoituksen editointi on sujunut kuin flow-tilassa ja vienyt kaiken ylimääräisen ajan, mutta olen minä ehtinyt luonnostella muutamia blogi-kirjoituksiakin teitä varten.

Tarkoitukseni on julkaista blogi-kirjoituksia Juhannuksen jälkeen mm. elokuvakäsikirjoittamisesta, siitä, kuinka maailma tarvitsee erilaisuutta ja mitä fiiliksiä herää ensimmäisen kirjan kirjoittamisen jälkeen.

Sen sijaan keskikesän juhla eli Juhannus saapuu rauhoittamaan kaikenlaisen liikkeen ja liikenteen niin valtateillä kuin hermoradoillakin. On hyvä jäädä hetkeksi riippumaan riippumattoon ja vain olla tai lukea. Lukeminen on ihan parasta kesätekemistä ristikoiden täyttämisen ohella!

Usein blogeissa jaetaan lukusuosituksia, mutta päätin mennä vastavirtaan tässäkin asiassa ja jakaa minun toivelistani kirjoista, jotka haluan lukea.

  1. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
  2. Anthony Doerr: Kaikki se valo, jota emme näe
  3. Alan Bradley: Hopeisen hummeri-haarukan tapaus
  4. Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
  5. Haruki Murakami: Kafka rannalla
  6. Siri Hustvedt: Elää, ajatella, katsoa
  7. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
  8. Donna Tart: Tikli
  9. Saara Turunen: Rakkauden Hirviö
  10. Jens Adersen: Astrid Lingren: Tämä päivä, yksi elämä
  11. Tove Jansson: Kesäkirja
  12. Kari Hotakainen: Henkireikä
  13. Takashi Hidaide: Kissavieras
  14. Simode de Beauvoir: Kutsuvieras

Listani on sekoitus herkkää kerrontaa, jännäreitä sekä filosofisia pohdintoja. Edellisestä Murakamista on kulunut jo liian kauan aikaa ja haluan palata takaisin hänen nerokkaisiin lauseisiinsa. Hustvedtin esikoinen jätti suuren aukon, joten odotan uusimmalta paljon, toivottavasti en liikaa. Aland Bradleyn kirjannimet kuulostavat hauskoilta, joten päätin ottaa yhden kirjan kokeiluun. Teemestarin kirjaa olen odottanut kirjastosta syyskuusta 2015 asti ja toivon saavani sen pian käsiini, ja Rakkauden Hirviö tulee äidin jälkeen minulle luettavaksi. Beauvoiriin tutustuin kandiopintojeni parissa, kun opiskelin feminististä teoriaa, ja löysin yllättäen hänen kirjoittamansa fiktiivisen teoksen mummin kirjahyllystä. Synkronisiteettiä parhaimmillaan, sanon minä!

Oletko lukenut listalla olevia kirjoja? Mikä on tuomiosi? Jätä lukuvinkki kommenttiboksiin mikäli sellainen herää mieleesi, uudet kirjavinkit ovat aina tervetulleita.

Lämmintä ja rentouttavaa Juhannusta teille kaikille!

5 pahinta virhettä, jotka kirjoittaja voi tehdä

~ Mariia ~ Kommentoi

Kaikki tekevät virheitä ja niin pitääkin, sillä virheistä oppii. Joku kuuluisa sanoi, että kaikkein menestyneimmät tyypit ovat itseasissa tehneet kaikkein eniten virheitä. Minä uskon häntä, kuka hän sitten onkaan.

Listasin alle viisi suurinta virhettä, joista olen itse oppinut kaikkein eniten ja toivon, että niistä on hyötyä myös muille kirjoittajille.

1. Kirjoittaja kertoo tarinan pois

Mielessä pyörii ihan mieletön ajatus, josta varmasti tulee bestseller. Kirjoittaja on pakahtua omaan ideaansa ja haluaa purkaa kuulijalle tarinansa suullisesti ilman, että yhtään kirjainta on edes lyöty ruutuun.

Olen oppinut kantapään kautta, että hyvästä ideasta tulee tylsä heti, kun olen itse kuullut sen. Koska tarina on tavallaan jo kerrottu pois, ei minua kiinnosta alkaa kirjoittaa sitä enää. Kirjoittaessani haluan ”elää” henkilöhahmojen kautta ja ratkoa ongelmia sitä mukaa, kun niitä tulee eteen. Jos tarina on jo kerrottu, ei siinä ole enää mitään yllättävää. Olen siis tuhlannut oman ideani.

Vaikka tarina kuulostaa loistavalta ja kirjoittaja haluaisi jakaa sen jo koko maailman kanssa, suosittelen kirjoittajaa olemaan hiljaa ja keskittymään kirjoittamiseen. Tarinan voi sitten jakaa lukijoille kirjan muodossa.

2. Keskeneräisen tekstin näyttäminen

Paha virhe. Keskeneräinen on keskeneräinen eikä millään muotoa näytä lopulliselta. Keskeneräinen teksti on usein sekava, selittävä, epävarma ja harva osa-alue (esim. draaman kaari, henkilöhahmot, dialogi…) on vakiintunut. Lukija (eikä aina kirjoittajakaan) saa vielä käsitystä, mitä tarinasta tulee, siksi on erittäin vaarallista näyttää keskeneräistä tekstiä kenellekään.

Kirjoittaja näyttää tekstejään lukijalle miellyttääkseen ja saadakseen kehuja, ja lukija olettaa saavansa lukea huippuunsa hiottua tekstiä. Vaikka kirjoittaja kuinka kertoisi tekstin olevan keskeneräinen, ei lukija voi ymmärtää, että keskeneräinen on keskeneräinen. Mikään ei ole niin paha kommentti lukijalta kuin sympaattinen ”ihan kiva”, mutta lukijan kasvoista paistaa peura ajovaloissa väkinäisen hymyn kera.

Olen sortunut muutaman kerran näyttämään pienestä painostuksesta keskeneräisiä tekstejäni. Olen kuitenkin oppinut, että viimeistelemättömien tekstien lukemisesta ei hyödy kukaan. Palautteet ovat eri asia, mutta silloin pyrin viimeistelemään tekstin mahdollisimman valmiiksi lukijaa varten.

3. Vihdoinkin huipulla

Vuorilla vaeltaneet tietävät, että vuoren harjanteet tekevät illuusion huipusta. Juuri, kun luulee olevansa vihdoinkin kukkulan kuningas, joutuu pettymään, kun matkaa on edessä enemmän kuin takana.

Mielestäni sama pätee yhtälailla myös kirjoittamiseen ja kitetytyy etenkin ensimmäisen kirjan kirjoittamisen eri vaiheissa. Kun kirjoittaja saa kokonaisen käsikirjoituksen valmiiksi, hän luulee olevansa valmis. Sitten alkaa monet editointi-kierrokset, jotka tuntuvat loputtomilta.

En usko kirjoittajan oppivan koskaan kirjoittamisesta kaikkea, vaan on aina mahdollista haastaa itsensä ja tavoitella huippua. Siksi on mielestäni tärkeää, että kirjoittaja ei tuudittaudu missään elämänsä vaiheessa tunteeseen, että kaikki on saavutettu. Vanhakin kettu voi oppia uusia temppuja, jos vain haluaa.

4. Kohti horisonttia

On monia sananlaskuja, jotka toistavat sitä samaa, että ainoastaan eteenpäin on katsottava ja tarvottava. Yhtälailla on tärkeää vilkaista välillä taaksepäin ja nähdä jo kuljettu matka.

Joka kerta, kun olen itse päässyt kouluttajan rooliin jakamaan omaa tietotaitoani muille, hämmästyn kuinka paljon asioita itseasissa tiedän ja osaan. Sen sijaan, että katseeni olisi jatkuvasti horisontissa, vilkuilen välillä taakse, jotta muistan olla tyytyväinen jokaisesta opitusta asiasta. Jos katsoo jatkuvasti eteenpäin, ei välttämättä pysty iloitsemaan pienemmistä erävoitoista.

5. Oman työn vertaaminen klassikoihin

Monet menestyneet kirjailijat ovat hioneet kirjoitustyyliään sekä tarinoitaan jopa vuosikymmeniä. Siksi onkin varsin typerää, että kirjoittaja vertaa itseään jatkuvasti maailmanluokan huippuihin. Paha mieli ja alemmuuskompleksihan siitä seuraa.

Vertailu, arvottaminen ja analysointi  eivät kuulu ensimmäiseen versioon. Kirjoittajan kannattaa keskittyä kirjoittamaan omaa työtään ja vilkaista sen jälkeen mitä muuta on aikaisemmin tehty. Silti on hyvä muistaa, että jokainen kirjoittaja kasvaa, mutta julkisesti näemme vain menestyjien hienot hetket epätoivon sijaan.

Jos kirjoittaja välttämättä haluaa vertailla itseään mestareihin (suosittelen jokaista kuitenkin keskittymään omiin projekteihinsa), hänen kannattaa tutustua kirjailijan varhaisiin teksteihin. Aina näitä varhaisia tekstejä ei ole kuitenkaan saatavilla, sillä niitä ei ole välttämättä koskaan julkaistu.

 

Virheitä ei kannata pelätä tai viivytyksistä lannistua, sillä ne ovat välttämätön ainesosa kohti toimivaa kokonaisuutta. Jokaisen kirjoittajan kannattaa keskittyä kirjoittamaan omaa tarinaa ja yrittää olla vertailematta itseään liikaa muihin. Kärsivällisyyden ei ole turhaan sanottu olevan hyve.

Kritiikki – kirosana vai kirjoittajan apuväline

~ Mariia ~ Yksi kommentti

Kritiikki, kritisointi, kriitikko – kaikista sanoista hehkuu negatiivisuus synkkänä. Jotta kirjoittaja voi kasvaa, hän tarvitsee palautetta. Miten palautetta pitää ottaa vastaan, jotta siitä saa kaiken hyödyn irti, ja kuinka vastavuoroisesti antaa kriittistä palautetta toiselle kirjoittajalle?

Kritiikki on arviointia

Me suomalaiset otamme kaiken kritiikin henkilökohtaisena virheiden ja epäonnistumisen mittarina. Aivan kuin kriitikko etsisi suurennuslasilla mahdollisimman paljon virheitä tekstistä. Usein kaikki positiivinen palaute saattaa jäädä parannusehdotusten jalkoihin, eivätkä ne jää mieleen negatiivisuuden alta. Pieni kirjoittajasielu saa mustelmia luovuuteensa ja käpertyy sen seurauksena kuoreensa.

Kritiikki ei alunperin tarkoita mitään negatiivista. Oxford Dictionaryn mukaan kritiikki (critique) tarkoittaa seuraavaa:

”A detailed analysis and assessment of something, especially a literary, philosophical, or political theory…” (Oxford Dictionary)

Eli kritiikki tarkoittaa yksityiskohtaista analyysiä ja arvioimista jostakin. Analyysiä ja arvioimista:  kokonaisvaltaista arvioimista, jättämättä mitään oleellista mainitsematta. Ei siis pelkkää negatiivista epäkohtien bongaamista vaan myös niiden hyvien metaforien, lauseenrakenteiden sekä yksityiskohtien huomioimista.

Erittelen tässä tekstissäni kaksi kritiikin muotoa: valmiin teoksen kritiikin (esim. kulttuurisivuilla ilmestyvän) sekä keskeneräisen tekstin kritiikin. Keskityn jälkimmäiseen, sillä mielestäni se on olennaisempaa kirjoittajan kehittymisen kannalta.

Kritiikin antaminen ja vastaanottaminen

Kaikki kirjoittajakoulutuksessa käyneet tietävät, miten intensiivisestä hetkestä on kyse, kun omasta tekstistä annetaan ensimmäisen kerran palautetta. Tilanne on hyvin herkkä, kun oma tuotos on leikkauspöydällä analysoitavana rustojaan myöden.

Vaikka kritiikki saattaa sattua ja tuntua hyvin henkilökohtaiselta, on oleellista tiedostaa, etenkin tekstin luonnosvaiheessa, että kirjoittaja edistyy juurikin palautteen avulla. Kritiikki ei kohdistu kirjoittajaan, vaan tekstiin, ja kaikkien yhteinen päämäärä on saada tekstistä parempi.

Kritiikin antajalta vaatii taitoa, että hän osaa muodostaa jäsennellyn sekä kirjoittajaa auttavan palautteen. On tärkeää, että kirjoittaja pysyy palautteenannon aikana hiljaa eikä keskeytä palautteenantoa. Kun palaute on annettu, kirjoittaja voi kysyä tarkentavia kysymyksiä.

Muutama vinkki kritiikin antamiseen:

  • Analysoi: tulkitse tekstiä esim. vallitsevia teemoja, henkilöhahmoja tai käsiteltävää aihepiiriä. Puhu ääneen ”itsestäänselvyyksiä”.
  • Arvioi: Kerro, mitkä ovat tekstin vahvuudet ja heikkoudet. Jos et ole lukenut koko tekstiä, arvioi, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mitä haluaisit tapahtuvaksi.
  • Perustele: Jos pidät jostakin tekstin yksityiskohdasta, teemasta tai henkilöhahmosta, perustele miksi. Jos luettuasi tekstin, joku kohta tökkii pahasti, kerro rehellisesti kirjoittajalle havainnoistasi, mutta perustele miksi et tykännyt siitä. Pelkkä ”tykkäsin tosi paljon” tai ”kohtaus oli huono”, ei auta ketään. Lainaa esimerkkejä suoraan kirjoittajan tekstistä.
  • Esitä vaihtoehtoisia tapoja tehdä jokin asia: onko sinulla parempi ehdotus, miten esim. jokin kohtaus kannattaisi toteuttaa? Jaa se kirjoittajan kanssa.
  • Ehdota taustamateriaalia tekstin ja kirjoittajan tueksi. Tuleeko sinulle mieleen joku toinen teksti, jossa oli samanlaisia teemoja tai elokuva, josta kirjoittajalle voisi olla hyötyä? Esitä taustamateriaalia, josta kirjoittajalle voi olla apua.
  • Hampurilaispalaute: aloita kertomalla positiivisia asioita tekstistä, rakenna keskelle kokonaisvaltaista kritiikkiä perusteluineen, lopeta positiivisella kommentilla.

On tärkeää, että kirjoittaja osaa ottaa kritiikin vastaan, jotta siitä olisi hyötyä. Jos kirjoittaja on ehdoton oman kantansa puolestapuhuja, kritiikki menee hukkaan. Kaikki mielipiteet ja arvioinnit kannattaa kirjoittaa ylös muistiin, vaikka ei itse olisi samaa mieltä niiden kanssa. Muistiinpanoihin on hyvä palata myöhemmin ja yrittää nähdä oma teksti kritiikin antajan silmin.

Kritiikki on monipuolista analyysiä ja arviointia, joka kohdistuu tekstiin ja jonka tarkoituksena on parantaa kirjoittajan tekstiä. Kritiikin antajan ja kirjoittajan välinen yhteistyö toimii silloin, kun kumpikin osaa olla rakentava.

 

Lähteet:

Oxford Dictionary [online] http://www.oxforddictionaries.com/definition/english/critique

Metataso – tekstin sydän

~ Mariia ~ 4 kommenttia

Kirjoitin edellisessä postauksessa Ensimmäinen versio on vaarallinen versio, että tekstillä täytyy olla sydän, aivot ja keuhkot. Toisin sanoen tekstissä vaikuttaa metataso. Mikä on metataso, mistä sen voi löytää ja kuinka kirjoittaja voi hyödyntää sitä tekstissään?

EDIT Metataso on eri asia kuin metateksti, joka viittaa kirjoitetussa tekstissä itseensä. Esim. tieteellisessä artikkelissa: ”Haluaisin vielä lisätä  edelliseen argumenttiini…” (lisää metatekstistä täällä)

Mikä on metataso?

Aloitetaan ihan ensimmäiseksi termin metataso määrittelystä, jotta olemme kaikki samalla sivulla.

Metataso tarkoittaa ajatuksella tavoitettavaa korkeaa tai abstraktia tasoa (Oxford Dictionary)

Metataso on siis ajatuksella tavoitettava eli rivien välissä sijaitseva taso. Lauseet viittaavat kielellisesti itsensä ulkopuolelle ja muodostavat merkityksen lukijan mielessä. Lukija tulkitsee tekstiä pidemmälle kuin mitä lauseissa sanotaan.

Minä ajattelen metatason tekstin tärkeimmäksi osaksi, sillä sen avulla kirjoittaja luo uusia ajatuksia ja tekee lukijasta aktiivisen. Metataso haastaa lukijan älyllisesti ajattelemaan asioita uudella tavalla sekä herättää lukijassa tunteita.

Kuinka metataso kirjoitetaan tekstiin?

Metatasoa käyttävä kirjoittaja osaa sijoittaa tekstiinsä yksityiskohtia, jotka heijastavat laajempia tulkintoja ja ns. reittikartan henkilöiden alitajuntaan.

Aikuiset harvemmin puhuvat ääneen koetuista pettymyksistä tai traumoista (paitsi viinilasin äärellä ja suomalaisissa tv-sarjoissa). Ihmiset haluavat pitää epäonnistumiset ja takaiskut itsellään, eivätkä he huutele tunteitaan ympäriinsä. Näin toimivat myös kirjojen henkilöhahmot.

Natalie Goldberg kirjoittaa teoksessaan Luihin ja Ytimiin (Writing Down the Bones: Freeing the Writer within), että kirjoittaminen on 90% kuuntelemista. Mitä tarkemmin kirjoittaja kuuntelee elämää ympärillään, sitä paremmin hän kirjoittaa.

Laajentaisin Goldbergin argumentin kokonaisvaltaiseen havainnointiin eikä pelkästään kuuloaistiin pohjautuvaan kuuntelemiseen. On tieteellinen fakta, että ihmisen käyttäytyminen ja kehonkieli (body language) paljastavat enemmän kuin verbaalinen kommunikaatio. Kehonkieltä pitää ”lukea” yhtälailla rivien välistä kuin lauseitakin.

Annan yksinkertaisen esimerkin metatasosta:

Tekstin päähenkilö X pesee jatkuvasti käsiään.

Ensimmäisenä syyksi tulee mieleen, että X:llä on pakko-oireita, bakteerikammo tai hänen kasvatuksensa on painottanut käsihygienian tärkeyttä. Metataso sen sijaan heijastaa syvemmälle päähenkilön alitajuntaan ja yrittää vastata kysymykseen miksi. X on saattanut tehdä jonkin ”pahan” teon käsillään. Hän kokee olevansa likainen ja yrittää puhdistua käsiä pesemällä. Syyllisyys saa X:n pesemään käsiään jatkuvasti.

Ainoastaan yksi istutus ei riitä paljastamaan metatasoa vaan kirjoittajan täytyy suunnitelmallisesti kirjoittaa vihjeitä lukijalle. Jos ainoa vihje on käsienpesu, ei metataso välttämättä aukea lukijalle ja silloin se jää vain irralliseksi yksityiskohdaksi.

Metatason kirjoittamisessakin hienosäätö on valttia. Jos lukijan täytyy kiskoa kaikki informaatio rivien välistä, tekstistä voi tulla liian korkealentoista eikä kirjoittajan luoma todellinen merkitys tavoita lukijaa. Kaikkea informaatiota ei tarvitse eikä kannatakaan lisätä käsikirjoitukseen.

Miten hallita metatasoa?

Kirjoittaja voi oppia metatason käyttöä ja hienosäätöä lukemalla kaunokirjallisuutta, kirjallisuuskeskusteluita, tekemällä kirjoitusharjoituksia sekä tarkkailemalla elämää ympärillään ja tekemällä ihmisten käyttäytymisten perusteella johtopäätöksiä.

Lisäksi semiotiikan eli merkkiopin lukemisesta on apua. Yleisten symbolien omaksuminen on tärkeää, jotta kirjoittaja osaa hienovaraisesti ohjata lukijaa oikeaan suuntaan. Esimerkiksi eläinten, värien tai matemaattisten symboleiden omaksuminen on hyödyllistä ja niitä voi käyttää kuvailussa, metaforissa tai henkilöhahmojen rakentamisessa.

Suurin osa meistä oppii luontaisesti tunnistamaan metatason ja harjaantunut kirjoittaja osaa hyödyntää tätä kielellisesti tavoitettavaa ulottuvuutta. Metatasoja tarvitaan, sillä ne saavat tekstin eloon ja muistuttavat lukijaa siitä, että asioilla on usein useampi kuin yksi puoli.

 

Lähteet:

Goldberg, N (1986) Writing Down the Bones: Freeing the Writer within. 2nd edition. Boston: Shambala Publications.

Oxford Dictionaryn määritelmä metatasosta

 Psychology Todayn mukaan 90% lähes kaikesta kommunikaatiostamme on kehonkieltä

Ensimmäinen versio on vaarallinen versio

~ Mariia ~ 4 kommenttia

Käsikirjoitus on vihdoin valmis – mikä tunne! Siinä se makaa edessä satojen liuskojen paperinippuna ja oma nimi koristaa etusivua suurella fontilla. Olo on kuin voittajalla!

”Hold your horses, honey!”, älä kuitenkaan anna ensimmäisen version hämätä, sillä matkasi kohti lopullista tekstiä on vasta alussa.

”Ensimmäinen versio on paska”

Miltä ensimmäinen versio näyttää? Siinä on alku, keskikohta ja loppu. Juoni yhdistää osa-alueet toisiinsa, käsikirjoitus on ensimmäistä kertaa kokonainen ja näyttää valmiilta.

Ensimmäinen versio on vaarallinen versio, sillä olet saanut kirjoittajana viimein monien kuukauksien, vuosien tai peräti vuosikymmenien jälkeen jotain valmista. Haluat nopeasti lähettää käsikirjoituksen eteenpäin kustantamoihin, saada mainetta ja kunniaa sekä olantaputuksia hyvin tehdystä työstä.

Ensimmäinen versio ei kuitenkaan ole valmis versio. Miellän ensimmäisen version kuvanveistäjän kiviaineeksi – materia on olemassa mutta se ei vielä istu tarkoitusperiinsä. Materialta puuttuu sielu ja tarkoitus. Siltä puuttuu sydän, aivot ja keuhkot. Sydän, joka vetoaa lukijan tunteisiin, aivot, jotka haastavat lukijan älyllisesti sekä keuhkot, jotka tuovat ilmaa lauseenrakenteisiin ja pitävät käsikirjoituksen rakenteen koossa.

Minä en koskaan näytä ensimmäistä versiota kenellekään, edes kirjoittajaryhmäläisille. Miksi? Koska tiedän – Hemingwaytä lainatakseni – että ensimmäinen versio on paska. Minulla on vain ohut aavistus lopullisesta muodosta ja tiedän, että teksti ei aja asiaansa. Käsikirjoitus vilisee asiavirheitä, epäloogisuuksia ja ohuita henkilöhahmoja.

Parempi siis imeä innostus, palkita itsensä kakkupalalla hyvin tehdystä työstä ja antaa ensimmäisen version levätä rauhassa, ennen kuin tekstiä alkaa työstää kohti valmista.

Muokkaa, muokkaa, muokkaa…

Ensimmäisen version jälkeen hauskuus vasta alkaakin. Kyseessä on muokkaus. Muokkauksen aikana viilataan ja parannetaan tekstiä sekä arvioidaan mm. sen uskottavuutta ja kiinnostavuutta.

Ole valmis siihen, että muokkauksen aikana saatat kriiseillä ja kyseenalaistaa kaikkea, mitä käsikirjoituksessasi lukee ja elämässäsi teetkin – tai niin minulle käy usein.

Ota syyniin vuorotellen rakenne, henkilöhahmot, dialogi, juoni, rytmitys, lukujen paikat sekä tarkista kaikki faktat, että ne ovat oikein. Älä tee kaikkea kerralla, sillä pienempiin osa-alueisiin on helpompi keskittyä yhdellä kertaa.

Itse pyrin tekemään eri versioita n. 5-10 kappaletta, mutta versioiden lukumäärä riippuu myös tekstistä, sen pituudesta sekä tarkoitusperistä.

Kirjoittajasta kriitikoksi

Yritä asettua lukijan saappaisiin. Kuvittele, että tämä on elämäsi tärkein työ, jonka haluat jättää itsestäsi elämään senkin jälkeen, kun aika sinusta jättää. Nyt, kun varsinainen kirjoitusprosessi on ohi, pyri todella kriittiseksi, jotta käsikirjoituksesta tulee paras mahdollinen.

Itseäni auttaa, kun ajattelen kandityötäni ohjannutta professoria, joka ei koskaan päästänyt minua helpolla. Hän kysyi aina perusteluita, miksi olen esittänyt jonkin asian niin kuin se tekstissä lukee, vaikka kyse olisi ollut todella itseestään selvästä asiasta. Hän haastoi minut kirjoittamaan vielä paremmin. Hän antoi minun tehdä ajatustyöni itse kysymällä oikeita kysymyksiä.

Kirjoittajaryhmä tai ystävä, joka lukee paljon, on oivallinen apu. Muussa tapauksessa sinun täytyy luottaa omaan vaistoosi.

Keskity jokaiseen osa-alueeseen pitkäjänteisesti äläkä anna laiskuuden tulla ruudulle. Älä laske tunteja, poistettuja sivuja tai kuinka monta versiota teet, sillä tärkeintä on lopputulos, eikö vain? Tämä on elämäsi tärkein työ.

Muista, että ensimmäisestä versiosta on helppo vaivata lopullinen teksti, sillä materia, jota muokata, on jo olemassa. Pelkkä materia ei kuitenkaan ole itsessään kypsä, mutta yhdessä ajan kanssa se valmistuu lopulta valmiiksi teokseksi. Usko itseesi! Olet liki puolivälissä, jatka sinnikkäästi ja olet kohta perillä.

Millainen on kiehtova tarina?

~ Mariia ~ Kommentoi

 

”If there’s a book that you want to read, but it hasn’t been written yet, then you must write it.” (Toni Morrison)

Jokainen meistä haluaa lukea tai kuulla tarinoita, jotka ovat kiinnostavia, ajatuksia herättäviä tai viihdyttäviä – kiehtovia tarinoita. Jokainen kirjoittaja varmisti haluaa, että hänen teoksensa muistetaan ja siitä puhutaan. Maailma on täynnä erilaisia tarinoita eri muodoissa mutta ainoastaan osa niistä jää yksilön mieleen viikoiksi, kuukausiksi tai vuosiksi eteenpäin. Nämä mieleen jäävät tarinat erottuvat muista tarinoista selvästi ja niitä tarkastellessa voi huomata yhtäläisyyksiä.

Tarinan voima

Ihmiset tarvitsevat tarinoita ja he ovat aina jakaneet niitä eri muodoissa. Tarinat tarjoavat vaihtelevuutta ihmisten elämään, kun ne toimivat mielikuvituksen tasolla. Uskon, että mieleen jäävän tarinan on mahdollista johdattaa yksilö itsensä tuntemiseen, muuttamalla yksilö passiivisesta olijasta aktiiviseksi toimijaksi. Kiehtova tarina voi myös innostaa ja luoda sisältöä yksilön elämään puhumalla suoraan rehellisellä äänellä, mutta kuinka voimakkaasti tarina jää mieleen vai jääkö ollenkaan on kuitenkin hyvin yksilöllistä.

Kiehotova tarina koukuttaa, melkein viettelee, lukijaa, ja saa hänet lopulta kertomaan tarinaa eteenpäin. Mielestäni on olemassa kolme tärkeää elementtiä mieleen jäävää tarinaa tunnistettaessa:

  1. tarina vaikuttaa yksilöön
  2. tarina saa yksilön mielenkiinnon heräämään
  3. tarina jää elämään vielä senkin jälkeen kun tarina on kuultu tai luettu.

On tärkeää, että tarina luo jonkinlaisen reaktion lukijassa; sillä ei ole väliä onko reaktio puolesta vai vastaan, kunhan tarina vaatii lukijaa kommunikoimaan.

Kiehtova tarina voi olla oikeastaan mitä vain, mikä herättää kiinnostusta ihmisessä. Se voi mm. innostaa, huvittaa, haastaa, luoda ristiriitoja tai vaikka kauhistuttaa. Suurin osa ihmisistä elää elämäänsä mukavuusalueellaan; he elävät jokapäiväistä rutiiniaan ja harvoin astuvat tuntemattomaan. Kiehtova tarina koskettaa sitä herkkää kohtaa ihmisessä, missä kaikki perusemootiot – kuten pelko, rakkaus ja toivo – elävät, ja mitkä rationaalinen ajattelu yleensä hiljentää.

Kiehtovan tarinan ydin

On olennaista luoda syvä yhteys yleisöön ja kiinnittää huomiota siihen, mikä heitä motivoi, vihastuttaa ja ihastuttaa. Tämän ymmärryksen kautta on mahdollista luoda mieleen jäävä tarina, joka yhdistää yksilöä korkeammalla tasolla koskettamalla tämän ydinolemusta.

Tarinoita on olemassa vaikka kuinka mutta mieleen jäävä tarina tullaan muistamaan, koska se vaikuttaa lukijaan. Kiehtova tarina tarjoaa tuoreen näkökulman jokapäiväiseen elämään ja voi laajentaa yksilön maailmankuvaa. Mieleen jäävä tarina säilyy ”elossa” senkin jälkeen kun se on luettu tai kuultu, mikä tekee siitä vaikutusvaltaisen välineen.