Kirjoittamisen yhteydessä puhutaan usein siitä, kuinka kirjoittajan tulisi näyttää lukijalle sen sijaan, että hän selittäisi.”Näytä, älä selitä!” on todennäköisesti ehkä yksi kulutetuimpia fraaseja luovan kirjoittamisen tunnilla.
Helpommin sanottu kuin tehty! Miten kirjoittaa elävästi ja saada tapahtumat kerrottua uskottavasti?
Viisi aistia
Yksi tapa tekstin elävöittämiseen on yksinkertaisesti kirjoittaa aisteille. Kirjoittaja ottaa huomioon ihmisen viisi aistia ja valikoi tilanteeseen parhaiten sopivat.
Kirjoittajan täytyy aina tietää tarinastaan enemmän kuin lukija tietää, jotta kirjoittaja voi luoda lukijalle uskottavan vaikutelman fiktiivisestä todellisuudesta.
Annan esimerkin:
Pöydällä on kahvimuki
Kirjoittaja visualisoi kupin ja sen sisällön sekä käyttää aistejaan valitessaan tekstiinsä osuvimmat:
- näkö: minkä muotoinen, värinen, mallinen, merkkinen, kuviollinen muki on? Miltä kahvi näyttää? Onko kahvi maitokahvia, suodatinkahvia mustana vai erikoiskahvia? Laittaako henkilöhahmo kahviinsa maitoa, kermaa tai sokeria? Palasokeria vai taloussokeria? Käyttääkö hän lusikkaa? Kummalla kädellä hän nostaa mukin huulilleen? Höyryääkö kahvi? Onko mukin pohjalla edellisen kahvin rannut?
- haju: miltä kahvi tuoksuu? Onko kahvi tummaa vai vaalea paahtoista? Onko kahvi vahvan vai miedon hajuista? Pystyykö kahvimerkin tunnistaa hajun perusteella? Kuinka pitkälle kahvi tuoksuu? Miltä maito haisee/tuoksuu?
- tunto: miltä kahvimuki tuntuu kädessä? Onko pinta tasainen? Tuntuuko kohokuvio kämmentä vasten? Hohkaako kuuma kahvi mukin läpi vai onko kahvi jo haalennut? Millainen mukin korva on: suuri, kapea vai onko sitä ollenkaan?
- kuulo: miltä kahvin kaataminen mukiin kuulostaa? Tai kahvin juominen? Ryystäminen? Hörppiminen? Lusikalla sekoittaminen?
- maku: miltä kahvi maistuu? Karvaalta, pehmeältä, kermaiselta, laihalta, samettiselta? Maistuuko läpi jotain muuta mitä mukissa ennen oli; appelsiinimehua, keksinmuruja, astianpesuainetta tai edellisen kahvin rippeet?
Kirjoittajan ei tarvitse ympätä kaikkia viittä aistia samaan kuvaukseen, vaan valita kohtaukseen parhaimmin sopivat.
Aistit myös ohjailevat mielikuvaamme tarinan henkilöhahmoista, sillä kirjoittajan valinnat ovat myös henkilöhahmon valintoja. Esim. Jos henkilöhahmo juo kahvikupista mustaa suodatinkahvia, käyttää aluslautasta, laittaa kahviinsa kermaa ja palasokerin, hän todennäköisesti on iältään vanhempi henkilö.
Kuudes aisti – henkilöhahmon”musta tuntuu”
Kun puhun kuudennesta aistista, en puhu Bruce Willisin tähdittämästä elokuvasta Kuudes Aisti (1999), vaan epämääräisestä tunteesta, että ”jotain” tulee tapahtumaan. Kutsun tätä myös henkilöhahmon ”mutuksi” (=musta tuntuu).
Itseasiassa kauhuelokuvat viljelevät kutsumaani kuudetta aistia tehokkaasti: teiniporukka menee viikonlopuksi mökille, tulee pimeä ja joku hahmoista kertoo, että hänellä on ”paha aavistus” ilman, että mitään oikeastaan on edes tapahtunut tai vihjeitä tulevasta on esiintynyt.
Kuudennen aistin käyttäminen ärsyttää. Kirjoittaja ei ole viitsinyt, osannut tai ajatellut olevan tärkeää selittää lukijalle miksi henkilöhahmolla on jokin mystinen tunne toisesta ihmisestä tai tapahtumista. Lukijalle tulee tunne, että kaikki tietävät enemmän kuin hän eikä hän ole tiedon arvoinen, joten hänelle ei kerrota.
Lähtökohtaisesti pyrkisin välttämään kuudennen aistin käyttämistä.
Aistien avulla on mahdollista elävöittää kuvailua ja näyttää tehokkaasti lukijalle selittämisen sijaan. Lukija pääsee itse osalliseksi kokemaan tekstin tapahtumia, jolloin henkilöhahmoihin on helpompi samastua.
Epilogi – Jälkisanat 