Lukijat kertovat kuinka he menestyivät kirjoituskilpailuissa

Sain valtavasti vastauksia kyselyyni kuinka te lukijatte olette menestyneet kirjoituskilpailuissa. Kiitos vastauksistanne, niitä on ollut ilo lukea! Tekstien läpikäynnissä meni tovi. Valitettavasti kaikki tarinoita ei voitu pituutensa vuoksi julkaista kokonaisuudessaan, mutta tehnyt niistä koosteen.

Kirjoittajien esittely

Raparperi on menestynyt vuosina 2006-2019 kirjoituskilpailussa. Hän on opiskellut vuodesta 2017 Kriittisessä korkeakoulussa ja työskennellyt sanomalehden vakituisena avustajana.

MJS:n runo valittiin osaksi antologiaa. Hän aikoo vastaisuudessakin osallistua runokilpailuihin.

Elina Ryynänen on sijoittunut kahdesti 3. sijalle Outopia-kirjoituskilpailun nuorten sarjassa sekä hänen JOKI-kirjoituskilpailuun lähettämänsä teksti julkaistaan kesällä 2019 antologiassa.

Sauli Salomaa on vuosina 1984-2019 menestynyt 31 nimekkäässä kirjoituskilpailussa sekä kirjoittanut 10 teosta.

”Kirjoittaja jo kirjoituskoneiden aikaan” on menestynyt lukuisissa novellikilpailuissa, ja kerännyt kärkisijoituksia ja saanut tekstejään antologioihin.

Anne Al-Nasser on osallistunut yli 20 kirjoituskilpailuun, ja hän on sijoittanut useasti kärkikolmikkoon. Lisäksi hänen tekstinsä on julkaistu hiljattain antologiassa.

Jorma Aaltonen on opiskellut Oriveden opiston etäkursseilla. Aaltonen arvioi lähettäneensä 20 vuoden aikana n. 200 tekstiä kirjoituskilpailuihin. Palautetta hän on saanut n. ”joka neljännestä”.

Miksi osallistut kirjoituskilpailuihin?

”Kilpailuihin osallistuessa lähtökohtana on aina ollut kirjoittamisen mielekkyys. Jos kirjoittaminen on ruvennut tuntumaan pakkopullalta, olen pitänyt taukoa.” – Elina Ryynänen

”Osallistuin [vuosia sitten] joihinkin kirjoituskilpailuihin, mutta menestystä ei tullut. Tämä ei kuitenkaan lannistanut minua. Ajattelin, että kirjoittamista täytyy ensin oppia ja siinä kehittyä, että voi menestyä. Kannustavaa oli myös, että tekstejäni alettiin nopeasti julkaista erilaisissa lehdissä ja julkaisuissa. Aloin sanomalehden vakituiseksi avustajaksi.” – Raparperi 

Miltä kirjoituskilpailuissa menestyminen on tuntunut?

”Ensimmäinen ”menestykseni” oli 2. sija ja [se] tuntui upealta. Voitto Aarre-kilpailussa oli aivan mahtava ja siitä sain raadin palautteen, joka kannusti minua uskomaan itseeni ja omaan kirjoitustyyliini.” – Anne Al-Nasser

”Muutama maininta vuodessa pitää yllä tämän leikin jatkamishalua.” – Jorma Aaltonen 

”Sijoittuminen on tuntunut mahtavalta, eikä sitä oikein ole heti käsittänyt. Sijoittumisesta on saanut itsevarmuutta omaan kirjoittamiseen, ja uskoa siihen, että joku todella pitää kirjoituksistani, tai on saanut jonkinlaisen tunnekokemuksen tekstistä.” – Elina Ryynänen

”Sijoittuminen tuntuu aina hyvältä ja jopa antologiaan pääsystä kannattaa olla onnellinen. Kirjoittajia on paljon ja mitä isommat palkinnot sen suurempi osallistujamäärä. Jos pärjään, saan yleensä hyvää palautetta. Harvemmin menestymättömiä muistetaan, ehkä vain tiedotetaan menestyneiden lista ja kaupataan antologiaa siinä sivussa.” – Sauli Salomaa

Miten valmistaudut kirjoituskilpailuihin?

”Teen jokaisesta kilpailusta, joihin voin osallistua oman kansion työpöydälleni. Nimeän kansion dl-päiväyksellä ja kilpailunimikkeellä. Haen omista tiedostoistani aiheeseen liittyvää materiaalia. Googletan myös tietoa aihepiiristä sekä yritän keksiä tarpeeksi vahvaa sanottavaa. En kuitenkaan hairahdu kirjoittamaan ajattelemalla tuomaristoa. Oma ääni on tärkeää höystettynä omilla kokemuksilla.” – Sauli Salomaa

”Teen aina suunnitelman tekstistä: mitä haluan tällä tarinalla kertoa, suunnittelen henkilöhahmot, aika usein noudatan perinteistä alku-keskikohta-loppu -kaavaa; mietin, kuinka paljon sisällytän suoraa kerrontaa ja dialogia tekstiin.” – Anne Al-Nasser

”Valmistauduin kisaan miettimällä omaa työuraani, ja että kaikki työ on yhtä arvokasta.” – MJS (Lahden Runomaraton, teema: Kaiken kansan työrunot)

”Vaikeinta on aiheen valinta, ja sen rajaaminen kun lähtee jatkotyöstämään aihetta. Jos mieleeni tulee jokin idea, täytyy se heti laittaa ylös puhelimen muistioon tai muistilapulle, muuten se unohtuu. Kun käyn kirjoittamaan tekstiä, jätän taka-alalle ajatuksen siitä että osallistun kilpailuun. Eniten omimmaksi alueeksi koen runojen kirjoittamisen, tällöin kirjoitan lähes kaiken paperille, ja vasta tekstin puhtaaksi koneella.” – Elina Ryynänen

”Kun sopiva aihe ilmaantuu, niin se hautuu aikansa ja sitten kirjoittelen ensimmäisen version. Teen myös sitä syntiä, että muuttelen ja stilisoin jo olevaa.” – Jorma Aaltonen

”[…] valitsemalla sopivan tekstin kuhunkin kilpailuun, jos minulta sellainen löytyy tai onnistun sellaisen kirjoittamaan. Jos ei löydy tai en onnistu kirjoittamaan, en osallistu.” – Raparperi

”Ensin pitää tietenkin lukea kilpailun säännöt, mikä on kilpailun teema, novellin enimmäismitta, tyylilaji. Samalla pitää miettiä, tuntuuko esitetty tyylilaji omalta. Lähtökohtana on kirjoittaa sellainen tarina, jonka itse haluaisi lukea. Kilpailuihin on helppo kirjoittaa, tarinoille on määrätty pituus, tyylaji, usein myös teema sekä viimeinen palautuspäivä.” – ”Kirjoittaja jo kirjoituskoneiden aikaan”

Minkälaisia fiiliksiä sinulla on tuloksia odottaessa?

”Tapani on lähettää teksti kilpailuun ja unohtaa sitten koko asia. Menestystä jos tulee, niin kuulen sen kyllä ja se onkin sitten aina iso ilo.” – Raparperi

”Kun dl lähestyy, lähetän tekstin enkä jää fiilistelemään mahdollisella voitolla. Yleensä unohdan lähettämäni tuotoksen.” – Sauli Salomaa

”Odotus sujui maltilla ja ilahduin, kun sain runoni antologiaan.” – MJS (Lahden Runomaraton, teema: Kaiken kansan työrunot)

”Aluksi, kauan sitten jännitti. Nyt, tällä kokemuksella jo ymmärtää, että tuomarit ovat ihmisiä, jotka lukevat ja ymmärtävät tekstin omien kokemustensa kautta. Joskus pärjää, joskus ei. Jos novellia ei tällä kertaa palkita, se ei tarkoita, että se olisi huono. Nyt ei vain ollut sen aika. Ja tärkein: tuomarit arvioivat tekstiä, eivät sen kirjoittajaa.” – ”Kirjoittaja jo kirjoituskoneiden aikaan”

”Mikäli olin itse erittäin innostunut tekstistäni, odotin malttamattomana tulosta. Muutaman kerran luin tekstini uudelleen lähettämisen jälkeen ja harmitti, kun huomasin pari kirjoitusvirhettä. Useampaan kilpailuun jo osallistuneena en enää pety kovin helposti.” – Anne Al-Nasser 

Millaisia vinkkejä antaisit kirjoituskilpailuun osallistuville?

”Älä masennu, vaan yritä uudelleen. Kirjoittamisharrastus on mukavaa ja kehittävää. Sitä oppii vuosien saatossa arvostamaan ja kilpailuihin osallistumiseen voi tulla eräänlainen himo.” -Sauli Salomaa

”Kilpailuihin osallistuessa oleellisena asiana koen uskaltautumisen pitää oma kirjoitustyyli, ja unohtaa ajatus siitä mitä muut ajattelevat omista kirjoituksista. Ei kannata luovuttaa jos ensimmäisistä kilpailuista ei sijoittumista tule, jatkaa vaan kirjoittamista sisukkaasti.” – Elina Ryynänen

”Ahkeruutta, omaperäistä tekstiä, stilisointia, uudelleenkirjoittamista ja se kummallinen viimeinen ohje: lue tekstisi ääneen, se on ihan eri juttu kuin ruudun tuijottaminen.” – Jonna Aaltonen

”Ole nöyrä, älä aliarvioi lukijaa eli aivan kuten kirjoittaisit kässäriä kustantajalle; pidä yllä kirjoittamisen intohimoa. Kiinnitä huomiota oikeakielisyyteen ja jos välimerkki-, omistusliite- ym. kielioppiseikat ovat unohtuneet, kannattaa kerrata niitä. Kirjoittajat ylläpitävät harvinaisen kielemme kauneutta ja rikkautta. Tekstissä voi vilistä puhekieltä ja murteita dialogia elävöittämään. […] Toisinaan voit haastaa itsesi kokeilemaan jotakin erilaista. Ehkä et yeensä kirjoita fantasiaa, mutta sinulla saattaa olla puolivalmis novelli, josta voit muokata fantasiatekstin.” – Anne Al-Nasser

”Älä kirjoita tuomaristolle, älä kirjoita mahdollisille lukijoille, älä tavoittele esikuvasi tapaa kirjoittaa, sillä hän tekee sen kuitenkin paremmin itse. Älä ajattele, että jos nyt pärjään, saan varmasti joskus kustannussopimuksen. Kustannusmaailma toimii talouden pelisäännöillä. Kirjoita itsellesi, kirjoita sellainen tarina, jonka itse haluaisit lukea. Älä mieti, mitä sukulaiset novellistasi sanoisivat. Kohtaa omat pelkosi, kohtaa omat haaveesi ja kirjoita ne näkyville. Nosta hieman katsetta ja mieti, miten laajennat aiheen yksityisestä yleiseen. Sitten irrota käsijarru ja anna mennä.” – ”Kirjoittaja jo kirjoituskoneiden aikaan”

Kuvat: Unsplash

2 Comments

  1. Oli kiva jakaa omia kokemuksia ja mietteitä kirjoituskilpailuihin osallistumisesta sekä lukea muiden osallistujien ajatuksia. Toivottavasti ne innostavat kirjoittajia osallistumaan tai niistä olisi hyötyä muutenkin kirjoittamisessa.
    Ja Mariiaalle suuret kiitokset tekstien läpikäymisestä ja yhteenvedosta. Kirjoittamisessa ja kilpailuihin osallistumisessa olen saanut myös paljon apua kirjoittajablogeista, varsinkin tästä Mariian Jälkisanat-blogista.
    Anne Al-Nasser

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti Mariia Peruuta vastaus