10 faktaa Finlandia-palkinnoista

Päivitetty 21.10.2019: Vuodesta 1993 kaunokirjallisuuden Finlandian on voinut voittaa vain romaani.

Syksyisin Finlandia-palkinnoista kohistaan, sillä onhan se suomalaisen kirjallisuuden halutuin ja arvostetuin palkinto. Harva kuitenkaan tietää, mitä kaikkea Finlandia-palkintoihin liittyy.

Ohessa 10 faktaa Finlandia-palkinnoista.

1. Kaunokirjallisuuden Finlandia on jaettu vuodesta 1984, Tietokirjallisuuden Finlandia vuodesta 1989 ja Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia vuodesta 1997. Vuodesta 1993 kaunokirjallisuuden Finlandia on koskenut vain romaaneja.

2. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon määritelmä on seuraava: ”Finlandia jaetaan kotimaiselle ansioituneelle kaunokirjalliselle teokselle.

3. Kirjasäätiö asettaa kolmejäsenisen ennakkoraadin, joka karsii osallistujat. Raati puolestaan asettaa Finlandia-ehdokkaat. Raadissa istuvat tänä vuonna: Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís (myös raadin puheenjohtaja), Suomalaisen Kirjakaupan myymäläpäällikkö Anne Ikonen ja elokuvatuottaja Rimbo Salomaa. Tänä vuonna Finlandia-palkinnon valitsee ehdokkaista Yle:n toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

4. Yleisö on saanut äänestää suosikkiaan palkintoehdokkaista lukijaäänestyksessä vuodesta 2017. Lukijoiden suosikki saa kunniamaininnan.

5. Myös omakustanteet voivat osallistua Finlandia-kisaan.

6. Ehdokkaita tulee olla vuosittain 3-6 /kategoria.

7. Osallistumismaksu on 90 euroa/teos. Teoksesta pitää lähettää kappale jokaiselle raadin jäsenelle sekä oma kappaleensa vielä Kirjasäätiölle.

8. Vuonna 2019 kirjojen toimittaminen päättyy to 17.10., joten raadilla on vain 1 kk aikaa päättää ja julkistaa ehdokkaat.

9. Kunkin kolmen Finlandia-kategorian vuoden 2019 ehdokkaat julkistetaan 5.-7.11. välisenä aikana. Finlandia-voittajat julkistetaan 27.11. klo 14.

10. Finlandia-palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Rahapalkinto valtiovarainministeriön päätöksellä verotonta tuloa.

Lähde: Kirjasäätiö, Yle

Kuva: Unsplash

2 Comments

  1. Tästä unohtui se, että vuodesta 1993 lähtien kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnosta ovat kisanneet pelkästään romaanit. Minusta se on harmi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s