Kuulumisia, inspiraatiota ja viisasta työskentelyä

Vietän tämän viikon kirjoitusretriittiä. Tai oikeastaan lupauduin hoitamaan ystäväni kissoja ja kasveja hänen lomaillessa etelässä. Siinä sivussa kirjoitan erästä sivuprojektia, joka on ottanut tuulta alleen enemmän kuin oli tarkoitus. Uuups, inspiraatio!

Olen pohtinut myös lähiaikoina erilaisia kirjoitusrutiineja. Minulla ei oikeastaan ole mitään rutiinia; kirjoitan silloin kun minulla on aikaa ja minusta tuntuu siltä.

Viimeisen vuoden aikana olen omaksunut uuden elämänfilosofian. Ei ehkä kuulosta kovin järisyttävältä, mutta omat silmäni ovat auenneet uudelle työtavalle. Ja tadaa tässä se on: ”Work smarter not harder” eli työskentele viisaammin äläkä lujemmin.

Koulusta asti meille toitotetaan, että kovasti töitä tekemällä voi saavuttaa kaiken mitä haluaa. Nyt, kun näen maailman aikuisin silmin, voin sanoa: ”joo, mutta ei se aina mene niin”.

Yleensä kirjoittajia neuvotaan kirjoittamaan mahdollisimman paljon ja joka päivä. En ole koskaan oikein ymmärtänyt filosofiaa päämäärättömän ja pakotetun tekstin tuottamisen takana – kai tarkoitus on vain, gröhöm, kirjoittaa mahdollisimman paljon tekstiä. Mutta laatu vs määrä eivät aina korreloi…

Mitä viisaampi työskentely (tai tässä tapauksessa kirjoittaminen) on?

Koska monilla meistä aika on kortilla, kannattaa aika jakaa oman jaksamisen ja onnellisuuden mukaan. Vartissa ehtii luonnostella kirjoitettavan kohtauksen muistikirjaan, jonka voi kirjoittaa tekstitiedostoon seuraavan kerran, kun aikaa on esimerkiksi puoli tuntia. Jos keho on väsynyt, on sitä kuunneltava.

Suurta projektia lähestytään siis pienin askelin suhteuttaen omaan käytössä olevaan aikaan. Usein aikaa kirjoittamiselle ei ole puolta tuntia kauemmin, mutta monilla meistä löytyy satunnaisesti vapaita viikonloppuja. Kirjoittamiseen käytössä olevan ajan saa tällöin käytettyä tehokkaammin ja määrätietoisemmin.

Sen sijaan, että katsoisi kissavideoita youtubessa tai shoppailisi nettialessa, voi priorisoida taustatutkimuksen nettisurffailussa ylemmäs to do -listassa. Ja jos kirjoittaminen ei onnistu ja sohva ja suklaa kutsuvat – go for it! Ole itsellesi välillä lempeä.

Toisinaan on osattava myös elää sen sijaan, että vain istuisi nuhruisessa työhuoneessa velvollisuudentuntoisesti. Kirjoittajatkin tarvitsevat aiheita mistä kirjoittaa.

Sen pitemmittä puheitta menen rapsuttamaan kissoja ennen kuin teen taustatutkimusta maahisista ja kirjoitan pari kohtausta ylös muistikirjaan.

Kirjoitusiloa ja aurinkoa viikkoonne!

Kirjoita käsin!

Digiyhteiskunnassa tietokoneet korvaavat usein kynän ja paperin. Harvemmin esseitä palautetaan enää käsin kirjoitettuna, kokonaisista romaanikäsikirjotuksista nyt puhumattakaan. Vaikka elektroniikka edustaa tehokkuutta, suoraviivaisuutta, ekonomisuutta ja tuottavuutta, luotan edelleen kynän mahtiin.

Moni kuuluisa kirjailija kirjoittaa mielellään käsin. Esim.  J.K. Rowling kirjoitti valtaosan Harry Potter ja Viisasten Kivi -kirjastaan työmatkallaan muistikirjaansa, jonka jälkeen hän näppäili tarinan tietokoneelle (Bloomsbury).

Oppiminen tehostuu

Olen henkilökohtaisesti huomannut, että oppiminen ja uusien asioiden omaksuminen on helpompaa, jos ne kirjoittaa paperille. Chris Gayomali tukee huomiotani, jonka mukaan kynällä kirjoittaessa käden motorinen liike stimuloi aivoja oppimaan uutta, tehostaa ajatteluprosessia sekä työstää paremmin opittuja asioita kuin näppäimistöllä kirjoitettuna (Gayomali, Mental Floss, 2015).

Yläasteelta lähtien olen kirjoittanut käsin muistiinpanoja samalla, kun luen koealueen läpi. Kirjoitan edelleen yliopiston esseitä tehdessäni kaikki taustatutkimuksessa käyttämäni hyödylliset lainaukset ja ideat muistikirjaani.

Lähtökohtaisesti kirjoitan kuitenkin kaikki tekstini tietokoneella. Saatan kirjoittaa kohtauksen tai kiinnostavan kuvauksen muistikirjaani tai testata ideoitani, jonka jälkeen siirrän tekstin koneelle. Mutta suunnittelu- sekä ideointiprosessin aikana ja taustatyötä tehdessäni kirjoitan kaiken käsin.

Muisti paranee

Lizette Borellin mukaan käsin kirjoittamalla asioita muistaa paremmin, sillä yksilö pystyy omaksumaan helpommin laajoja asiayhteyksiä sekä tehostaa ymmärtämistä (Borelli, Medicaldaily, 2o14). Olen aina saanut hyviä arvosanoja kouluaineista sekä esseistä, ja mikä parasta: pystyn yhä muistamaan monia opiskelemiani asioita (jos jätetään matemaattis-luonnontieteellisetaineet laskuista 😀 )

Minä en muista suuntaohjeita, kauppalistaa, päivämääriä tai mitään tärkeää, ellen kirjoita niitä ylös lapulle. Yritin digitalisoitua painostuksesta ja alkaa käyttää puhelimen kalenteria, mutta tuloksena oli ainoastaan lisää hajamielisyyttä ja sotkua.

Käytän edelleen siis paperikalenteria ja kauppalappuja.

Kirjoittaminen käsin edistää luovuutta

Tommolan mukaan käsin kirjoittavat tuottavat runsaammin ja nopeammin sanoja sekä ilmaisevat ajatuksia laajemmin (Tommola, Helsingin Sanomat, 2016). Lisäksi tutkimuksessa on osoitettu, että käsin kirjoittamisen ja uusien ideoiden syntymisen välillä on korrelaatio (MTV3, 2014).

Artikkelit tukevat huomioitani, että ajattelu on parempaa ja elävämpää kirjoitettuna käsin. Olen saanut kaikki parhaimmat ideani joko muistikirjan äärellä kynä kädessä tai toimittaessani jotain vähäpätöistä asiaa, mutta harvemmin tietokoneen ääressä.

Käsin kirjoittaminen auttaa usein myös luovassa ongelmanratkaisussa: kirjoitan ongelman näkyville, jonka jälkeen hahmottelen kysymyksiä, jotka minun tulee ratkaista. Usein vastaus löytyy kuin vahingossa mielen labyrintistä. Hitaudesta on hyötyä: aivot ehtivät prosessoida asiaa kauemmin kuin tietokoneella kirjoittaessa ja herättää kiinnostavia ajatuksia.

Omaa luovuuttaan saa treenattua helposti kirjoittamalla käsin mm. tajunnanvirtaa. Huomioitavaa on, että on olemassa kahdenlaista tajunnanvirtaa: suunniteltua ja suunnittelematonta.

Suunniteltua tajunnanvirtaa löytyy valmiista kirjoista, esim. Virginia Woolfin teksteistä, jolloin kirjailija auttaa lukijaa sukeltamaan sisälle henkilöhahmon tajuntaan seuraamaan sen irrationaalisia liikehdintöjä. Suunniteltu tajunnanvirta on siis valmista, hiottua tekstiä, jonka on tarkoitus näyttää ihmisen pään sisäisiä ajatuksia sellaisena, kun niitä todellisuudessa koetaan.

Suunnittelematon tajunnanvirta taas on kirjoittajan työväline. Kirjoittaja kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa ilman, että suunnittelee tekstiään tai nostaa edes kynäänsä paperista.

Hyödyt vs haitat

Lukion jälkeen harvoin tarvitsee kirjoittaa käsin yhtään mitään ja olen huomannut sen käsialan muuttumisena. Käsialastani on tullut todella suttuista ja sotkuista, sillä kenenkään muun ei tarvitse saada kirjoituksestani selvää (ja joskus minun on vaikea myös tulkita itseäni).

On totta, että käsin kirjoittamisessa on hommaa: aikaa kuluu, vihkoja kuluu ja käsi turtuu, mutta mielestäni hyödyt ovat suurempia kuin haitat. Opin paremmin, muistan paremmin ja luovuuteni kukoistaa. Win win!

Ja mikä parasta: kynä ja muistikirja mahtuvat aina mukaan eikä niistä lopu virta.

 

Lähteet:

Bloomsbury [online] http://www.harrypotter.bloomsbury.com/uk/jk-rowling-biography/ [Accessed 30.7.2016]

Gayomali, C ’4 Benefits of Writing by Hand’ 25.1.2015  Mental Floss [online] http://mentalfloss.com/article/33508/4-benefits-writing-hand [Accessed 22.7.2016]

Tommola, A ’Vaihda näppäimistö kynään: ajattelet paremmin’ 4.2.2016 Helsingin Sanomat [online] http://www.hs.fi/elama/a1454472102206 [Accessed 22.7.2016]

’Tutkijat: Käsinkirjoituksen hylkääminen näkyy aivoissa’ Mtv3 3.6.2014 [online] http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tutkijat-kasinkirjoituksen-hylkaaminen-nakyy-aivoissa/3417968 [Accessed 22.7.2016]

Elokuvia kirjoittamisesta ja kirjailijoista

Viikon virratessa loppua kohden ajattelin jakaa muutaman hyvän elokuvatärpin, sillä televisiosta tuskin tulee tänäkään viikonloppuna mitään katsomisen arvoista. Elokuville yhteistä tietysti on se, että jokainen liittyy niistä jollain tavalla kirjoittamiseen.

Seuraavassa siis sekalaisessa järjestyksessä otos eräitä suosikkielokuviani luovan kirjoittamisen saralta.

Barton Fink (Ethan and Joe Cohen, 1991)

Komedia

Cohenin veljesten elokuvissa musta huumori näyttäytyy vahvana elementtinä ja elokuvissa on yleensä kaipaamaani syvyyttä. Barton Fink:ssä korostuu Cohenin veljesten omaleimainen tapa kuvata arkipäivän asiat etäännyttäen.

Elokuvakäsikirjoittaja Barton Fink (John Turturro) sulkeutuu rähjäiseen motelliin aikeinaan kirjoittaa rauhassa elokuvakäsikirjoitustaan. Jatkuvat häiriöt ja pahamaineinen writer’s block nostavat päätään eikä kirjoittaja ole saada käsikirjoitustaan valmiiksi. Surrealistiset kohtaukset ovat tosinaan kuin hallusinaatioita.

Midnight in Paris (Woody Allen, 2011)

Draama / komedia

Woody Allenin Eurooppaan sijoittuvassa elokuvien sarjassa kohteena on tällä kertaa kirjoittajan Pariisi. Gil (Owen Wilson) on käsikirjoittaja, joka kamppailee seuraavan tekstinsä kanssa. Hän on tullut kihlattunsa Inezin (Rachel McAdams) perheen luokse ja ajautuu menneen ajan Pariisiin, jossa hän tutustuu mm. Hemingwayhin.

Midnight in Paris on (tietysti) yltiöromanttinen, mutta myös yllättävä ja hauska. Parasta elokuvassa on se, että Pariisin kadut näyttäytyvät pääosassa symbolisten nähtävyyksien sijaan ja jo poisnukkuneille suurille taiteilijoille annetaan hetkeksi ääni.

Kill Your Darlings (John Krokidas, 2013)

Draama / elämänkerralinen / komedia

Kill Your Darlings kertoo beat-sukupolven synnystä, rakkaudesta runoihin ja stereotypisestä runoilijapoikien hulttioelämästä. Akateemiset kirjallisuusopiskelijat protestoivat metristä runomittaa vastaan luomalla vapaan mitan runoja. Tapahtuu elokuvassa murhakin sekä nähdään hieman poikarakkautta. Elokuva on kaikinpuolin viihdyttävä pätkä runoihin intohimoisesti suhtautuville. Pääosissa: Daniel Radcliffe ja Dane DeHaan.

Dead Poets Society (Peter Weir, 1989)

Draama

Olisi suoranainen oikeusmurha, jos en mainitsisi Dead Poets Society -elokuvaa (Kuolleiden runoilijoiden kerho). Kirjallisuuden professori  (Robin Williams) innostaa kurittomat poikakoulun oppilaat runoilemaan ja perustamaan salaisen runoilijoiden kerhon.

The End of the Tour (James Ponsoldt, 2015)

Draama / elämänkerrallinen / komedia

Koskettava ja tositarinaan perustuva elokuva kertoo kirjailija David Foster Wallacen (mm. Infinite Jest )sekä toimittaja David Lipskyn kohtaamisesta, jonka aikana Lipsky tekee perinpohjaisen haastattelun Wallacen kanssa. Elokuva tulee lähelle katsojaa eikä yritä keinotella, vaan pysyy rehellisenä. Jason Segal (mm. HIMYM) ja Jesse Eisenberg (mm. The Social Network) tekevät kummatkin loistavan roolisuorituksen. Elokuva jättää katsojan pohtimaan omaa olemassaoloa ja varoituksena voin mainita, että nenäliina on hyvä ottaa lähietäisyydelle ennen elokuvan loppua.

Nautinnollista elokuvien katselua sekä mukavaa viikonloppua! 🙂

Kuinka muokata romaanikäsikirjoitusta?

Moni luovan kirjoittamisen opas toistaa editoinnin tärkeyttä, mutta harvoin antaa mitään konkreettisia neuvoja käsikirjoituksen muokkaamiseen.

Muokkaan tällä hetkellä toisen romaanini käsikirjoitusta neljättä kertaa. Keskityn jokaisella editointikerralla hieman erilaisiin asioihin, mutta pyrin saamaan kokonaisuuden toimimaan. Vertailun vuoksi: tein esikoiskirjastani Henkäyksiä (2015) lähemmäs 50 eri versiota ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Toisen romaanini on tarkoitus valmistua vuoden lopulla, mutta editoitavaa riittää vielä paljon.

Omasta editoinnistani inspiroituneena päätin jakaa muutamia helppoja ja nopeita vinkkejä, joilla käsikirjoituksen ensimmäisen version saa muokattua kohti valmista kirjaa.

1. Tiivistä lauseita ja poista kaikki turhat sanat

Suomen kielessä on paljon pieniä sanoja, jotka rikastuttavat puhekieltä, mutta tekevät luetusta tekstistä epävarmaa ja ailahtelevaa. Tekstiä muokatessa on aika poistaa turhia pikkusanoja pois, jotta lauseista tulisi eheämpiä eikä lauseen merkitys jäisi turhien sanojen jalkoihin.

Vaikka en tietoisesti viljele ylimääräisiä sanoja käsikirjoituksessani, löydän silti useita täytesanoja lauseistani. Tavallisesti poistan 99% kaikki pikkusanat, sillä ne tekevät lauseista sekavan, epävarman tai epätarkan. Pikkusanat siis syövät lauseen merkityksen ja tehon.

Millaisia nämä kuvailemani pikkusanat ovat ja miten ne siis voidaan tunnistaa? (Huom! olen jakanut täytesanat kolmeen kategoriaan havainnollistaakseni paremmin ajatustani  eikä jako ole kieliopillisesti virallinen)

  • Epävarmuutta huokuvat sanat: ehkä, jokseenkin, melkein, lähestulkoon, toisinaan, hieman…
  • Selittävät sanat: jopa, taatusti, sitä paitsi, itse asiassa, vain, muuta kuin, mutta kun, aivan, varsin, siis…
  • Epätarkat: lainkaan, ollenkaan, (yleisesti myös -kin ja -kaan -päätteet), yhä, edes, sitä, nämä…

Kun muokkaat tekstiä, lue täytesanoja erityisen tarkasti. Tarvitsetko todella pikkusanoja sekoittamaan lauseenrakenteen ja tarkoituksen? Testaa, miltä lause kuulostaa sanan kanssa ja ilman. Aina pikkusanoja ei tarvitse eikä kannata jättää pois, joten suosittelen lukemaan tekstiä ääneen. Ääneen lukeminen paljastaa turhat sanat.

2. Lue tekstiä ääneen

Siitä pääsemmekin aasinsillalla seuraavaan kohtaan. Tekstin kömpelyyden huomaa paremmin, kun tekstiä lukee ääneen. Ääneen lukeminen on todella tehokasta ja pyrinkin puhumaan käsikirjoitukseni vähintään kerran kokonaan läpi.

Kun kuulet omat sanasi, ne kuulostavat erilaiselta ja merkitys tulee uudella tavalla ilmi. Lisäksi kirjoitusvirheet huomaa helpommin, kun jokainen sana on luettava ääneen. Pilkutus ja muut välimerkit tulevat myös tarkastettua samalla. Suosittelen jokaiselle tekstin ääneen lukemista, vaikka omasta äänestä ei pitäisikään.

3. Toisto: tautologia, ajatuksen toistaminen, rakenne

a) Ole tarkkana toistuuko jokin tietty sana lyhyessä ajassa tarpeettoman monta kertaa ilman, että se tuo uutta informaatiota. Jos näin on, on kyseessä tautologia (Lähde: Tieteen Termipankki). Synonyymisanakirja on kirjoittajan paras kaveri, kun tarvitset korvaavan sanan.

b) Lue kappaleet huolellisesti läpi ja tarkista, ettei sama ajatus toistu uudestaan eri sanoilla kirjoitettuna. Vai onko toisto tarkoituksenmukainen tyylikeino?

c) Olla-verbin viljeleminen. En tiedä onko olla-verbin vahva presenssi vanha vaiva vai englannin there is/there are -rakenteen vaikutusta, mutta tahaton toisto saa tekstin kuulostamaan valjulta.

Annan esimerkin:

Hänen asuntonsa oli kaupungin laitamilla. Huoneiston verhoissa oli pieniä kukkia, ehkä angervoita. Hänellä oli pitkät hiukset ja vaaleita raitoja, jotka olivat jättäneet monen sentin tyvikasvun jälkeensä.

Jos jokainen lause etenee edellä mainitusti: se oli, siellä oli, hänellä oli, ne olivat…, on tekstiä todella uuvuttavaa lukea – kuin lukisi poliisin silminnäkijäraporttia.

Parempi:

Hänen asuntonsa sijaitsi kaupungin laitamilla. Pienet kukat, ehkä angervot, koristivat asunnon verhoja. Hänen pitkissä hiuksissaan näkyi vaaleita raitoja ja niiden jättämät monen sentin tyvikasvut.

Lauseenrakenteiden vaihtelu tuo mielenkiintoa lukemiseen. Olla-verbin voi korvata mm. toisella verbillä tai lauseenvastikkeella. En sano, että olla-verbiä ei saisi käyttää, vaan että erilaisten lauseenrakenteiden ja -järjestysten vaihtelu tuo tekstiin eloa.

(Piti ihan tätä tekstiä varten varmistaa googlelta, että onhan niissä angervoissa pieniä kukkia 😀 )

4. Kirjoita uudelleen

Ajattelen muokkausvaiheen uudelleenkirjoittamista eheyttämisenä. Jo valmiiksi kirjoitettua tekstiä pitää laajentaa (esim. kuvaus), tarkentaa (esim. toiminta) tai tehdä ytimekkäämmäksi (esim. dialogi).

Kill your darlings tulee muokkausvaiheessa kirjoittajalle hyvin tutuksi. Jokainen kirjoittaja kiintyy johonkin osaan tekstissään, esim. johonkin kohtaukseen. Joskus kohtaus ei toimi ja kirjoittajan on ’tapettava rakkaansa’ eli poistettava kohtaus, jotta käsikirjoitus toimisi. Kun poistat osan tekstistä, aivot keksivät tilalle jotain uutta ja parempaa. Luota siihen!

Poistan toisen version aikana yleensä valtaosan selittävistä lauseista pois, sillä ne ovat lukijan kannalta turhia. Selittävät lauseet ovat mielestäni tarinassa kirjoittajaa itseään varten. Terry Pratchett sanoi osuvasti, että ensimmäisen version aikana kirjoittaja kertoo itselleen tarinaa (Lähde: Good Reads). Kaikki spekulaatio, valtaosa lukijaa johdattelevista kysymyksistä ja epämääräinen ”mutu” (musta tuntuu) saa lähteä pois.

Kaikki, mikä ei toimi, kannattaa ottaa pois käsikirjoituksesta  ja tallentaa toiseen tiedostoon. Kirjoita uusia kohtauksia ja valitse niistä käsikirjoituksen kannalta paras.

5. Hienosäätöä

Kun suurin työ tekstin rakenteen ja juonen suhteen on tehty, on aika paneutua tekstin hienosäätöön ja pysähtyä tarkastelemaan tekstiä kriittisesti. Mitenhän se onnistuu?

Vastaamalla mm. seuraaviin kysymyksiin:

  • Alkaako teksti mielenkiintoisesti?
  • Esitteletkö kirjan päähenkilön, miljöön sekä ongelman ensimmäisten lukujen aikana?
  • Onko kehittämäsi konflikti tarpeeksi suuri?
  • Onko tarina uskottava? Onko tapahtumien mahdollista tapahtua oikeasti ja ovatko käännekohdat tarpeeksi dramaattisia? Ovatko käännekohdat oikeissa kohdissa?
  • Ovatko henkilöhahmojen äänet tunnistettavissa ilman johtolausetta? Onko jokaisella henkilöhahmolla oma luonnollinen äänensä?
  • Löytyykö tarinasta epäjohdonmukaisuuksia?
  • Onko tarinassa metataso?
  • Mitä haluat sanoa tekstilläsi? Miksi olet kirjoittanut tekstin? Mitä haluat lukijan ajattelevan luettuaan sen?

Lisää hyviä kysymyksiä löytyy mm. Writers Write sekä  Fiction Writer’s Mentor

Miellän käsikirjoituksen muokkaamisen palapelin tekemiseksi: sinulla on käytössäsi kaikki palat, mutta et ole varma mihin kohtaan ne kuuluvat ja mikä kuvio paloista muodostuu. Joskus paloja katoaa ja ne täytyy löytää. Ja mikä fiilis, kun palat loksahtavat paikoilleen ja kuvio alkaa vihdoin hahmottua!

Kirjoittamisen iloa! 🙂

 

Lähteet:

Pratchett, Terry in Good Reads [online]

Tautologia, Tieteen Termipankki [online] http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:tautologia

5 pahinta virhettä, jotka kirjoittaja voi tehdä

Kaikki tekevät virheitä ja niin pitääkin, sillä virheistä oppii. Joku kuuluisa sanoi, että kaikkein menestyneimmät tyypit ovat itseasissa tehneet kaikkein eniten virheitä. Minä uskon häntä, kuka hän sitten onkaan.

Listasin alle viisi suurinta virhettä, joista olen itse oppinut kaikkein eniten ja toivon, että niistä on hyötyä myös muille kirjoittajille.

1. Kirjoittaja kertoo tarinan pois

Mielessä pyörii ihan mieletön ajatus, josta varmasti tulee bestseller. Kirjoittaja on pakahtua omaan ideaansa ja haluaa purkaa kuulijalle tarinansa suullisesti ilman, että yhtään kirjainta on edes lyöty ruutuun.

Olen oppinut kantapään kautta, että hyvästä ideasta tulee tylsä heti, kun olen itse kuullut sen. Koska tarina on tavallaan jo kerrottu pois, ei minua kiinnosta alkaa kirjoittaa sitä enää. Kirjoittaessani haluan ”elää” henkilöhahmojen kautta ja ratkoa ongelmia sitä mukaa, kun niitä tulee eteen. Jos tarina on jo kerrottu, ei siinä ole enää mitään yllättävää. Olen siis tuhlannut oman ideani.

Vaikka tarina kuulostaa loistavalta ja kirjoittaja haluaisi jakaa sen jo koko maailman kanssa, suosittelen kirjoittajaa olemaan hiljaa ja keskittymään kirjoittamiseen. Tarinan voi sitten jakaa lukijoille kirjan muodossa.

2. Keskeneräisen tekstin näyttäminen

Paha virhe. Keskeneräinen on keskeneräinen eikä millään muotoa näytä lopulliselta. Keskeneräinen teksti on usein sekava, selittävä, epävarma ja harva osa-alue (esim. draaman kaari, henkilöhahmot, dialogi…) on vakiintunut. Lukija (eikä aina kirjoittajakaan) saa vielä käsitystä, mitä tarinasta tulee, siksi on erittäin vaarallista näyttää keskeneräistä tekstiä kenellekään.

Kirjoittaja näyttää tekstejään lukijalle miellyttääkseen ja saadakseen kehuja, ja lukija olettaa saavansa lukea huippuunsa hiottua tekstiä. Vaikka kirjoittaja kuinka kertoisi tekstin olevan keskeneräinen, ei lukija voi ymmärtää, että keskeneräinen on keskeneräinen. Mikään ei ole niin paha kommentti lukijalta kuin sympaattinen ”ihan kiva”, mutta lukijan kasvoista paistaa peura ajovaloissa väkinäisen hymyn kera.

Olen sortunut muutaman kerran näyttämään pienestä painostuksesta keskeneräisiä tekstejäni. Olen kuitenkin oppinut, että viimeistelemättömien tekstien lukemisesta ei hyödy kukaan. Palautteet ovat eri asia, mutta silloin pyrin viimeistelemään tekstin mahdollisimman valmiiksi lukijaa varten.

3. Vihdoinkin huipulla

Vuorilla vaeltaneet tietävät, että vuoren harjanteet tekevät illuusion huipusta. Juuri, kun luulee olevansa vihdoinkin kukkulan kuningas, joutuu pettymään, kun matkaa on edessä enemmän kuin takana.

Mielestäni sama pätee yhtälailla myös kirjoittamiseen ja kitetytyy etenkin ensimmäisen kirjan kirjoittamisen eri vaiheissa. Kun kirjoittaja saa kokonaisen käsikirjoituksen valmiiksi, hän luulee olevansa valmis. Sitten alkaa monet editointi-kierrokset, jotka tuntuvat loputtomilta.

En usko kirjoittajan oppivan koskaan kirjoittamisesta kaikkea, vaan on aina mahdollista haastaa itsensä ja tavoitella huippua. Siksi on mielestäni tärkeää, että kirjoittaja ei tuudittaudu missään elämänsä vaiheessa tunteeseen, että kaikki on saavutettu. Vanhakin kettu voi oppia uusia temppuja, jos vain haluaa.

4. Kohti horisonttia

On monia sananlaskuja, jotka toistavat sitä samaa, että ainoastaan eteenpäin on katsottava ja tarvottava. Yhtälailla on tärkeää vilkaista välillä taaksepäin ja nähdä jo kuljettu matka.

Joka kerta, kun olen itse päässyt kouluttajan rooliin jakamaan omaa tietotaitoani muille, hämmästyn kuinka paljon asioita itseasissa tiedän ja osaan. Sen sijaan, että katseeni olisi jatkuvasti horisontissa, vilkuilen välillä taakse, jotta muistan olla tyytyväinen jokaisesta opitusta asiasta. Jos katsoo jatkuvasti eteenpäin, ei välttämättä pysty iloitsemaan pienemmistä erävoitoista.

5. Oman työn vertaaminen klassikoihin

Monet menestyneet kirjailijat ovat hioneet kirjoitustyyliään sekä tarinoitaan jopa vuosikymmeniä. Siksi onkin varsin typerää, että kirjoittaja vertaa itseään jatkuvasti maailmanluokan huippuihin. Paha mieli ja alemmuuskompleksihan siitä seuraa.

Vertailu, arvottaminen ja analysointi  eivät kuulu ensimmäiseen versioon. Kirjoittajan kannattaa keskittyä kirjoittamaan omaa työtään ja vilkaista sen jälkeen mitä muuta on aikaisemmin tehty. Silti on hyvä muistaa, että jokainen kirjoittaja kasvaa, mutta julkisesti näemme vain menestyjien hienot hetket epätoivon sijaan.

Jos kirjoittaja välttämättä haluaa vertailla itseään mestareihin (suosittelen jokaista kuitenkin keskittymään omiin projekteihinsa), hänen kannattaa tutustua kirjailijan varhaisiin teksteihin. Aina näitä varhaisia tekstejä ei ole kuitenkaan saatavilla, sillä niitä ei ole välttämättä koskaan julkaistu.

 

Virheitä ei kannata pelätä tai viivytyksistä lannistua, sillä ne ovat välttämätön ainesosa kohti toimivaa kokonaisuutta. Jokaisen kirjoittajan kannattaa keskittyä kirjoittamaan omaa tarinaa ja yrittää olla vertailematta itseään liikaa muihin. Kärsivällisyyden ei ole turhaan sanottu olevan hyve.

Haikuja

Minulla on ollut kompleksinen suhde haikuihin, niin kuin matematiikkaankin. En ole pitänyt kaavoihin kangistumisesta, määrämitoista tai ulkopuolisista kriteereistä, jotka rajoittavat luovuutta.

Viime viikolla elämän synkronisiteetti iski kahdesti. Tällä kertaa haikujen osalta.

Keskustelin Conreativesin neuletyöpajassa haikuista ohimennen. Muutama päivä sen jälkeen mummini antoi ystävättärensä taiteilija Sirkka Turkin Haikuja (2015) kirjan luettavaksi. Turkin haikut olivat pelkistetyssä muodoissaan oivaltavia, ajatuksia sykäyttäviä sekä äärimmäisen kiinnostavia.

Yksi kerta on sattumaa, mutta kaksi kertaa on jo korkeampaa matematiikkaa.

Päätin kokeilla näitä japanilaisia kolmen säkeen määrämittaisia hajatelmia. Tunnustan; jäin vähän koukkuun.

Mikä on haiku?

Haiku on määrämitallinen (17 tavua), kolmisäkeinen runo. Ensimmäisessä säkeessä on oltava viisi tavua, toisessa seitsemän ja viimeisessä viisi (5-7-5). Niin kuin seuraavassa:

”Tuuli puhelee

kuuntelen hiljaisuutta

sanat piirtyvät”                              (Mariia Kukkakorpi)

Haiku-runous on peräisin Japanista ja käsittelee useimmiten luontoaiheita. Tapani Pihlajamäen mukaan haikujen säkeissä esitellään kaksi tai jopa kolme kuvaa, jotka täydentävät toisiaan tai ovat ristiriidassa keskenään. Haiku on siis mm. aistikokemuksia, ajatuksia tai kantaaottaviakin ideoita pursuava runomuoto.

Mikä haikuissa kiehtoo?

Hiljaisuuden käyttäminen, luontoaiheet sekä metataso.

Haikua kirjoittaessa hiljaisuudelle annetaan paradoksaalisesti ääni. Hiljaisuus nivoo runon säkeet yhteen ja täydentää lukukokemusta.

Lisäksi luonnosta kirjoittaminen tuntuu suomalaiselle yhtä luonnolliselta kuin vaikka japanilaiselle. Voin itse samaistua vahvasti luontokokemuksiin ja luonto vaikuttaakin voimakkaasti osana kaikkea kirjoittamaani.

Kirjoitin muutama kuukausi sitten metatasosta (Metataso – tekstin sydän), kuinka sen avulla kirjoittaja pääsee luomaan ajatuksella tavoitettavia merkityksiä. Haiku on kuin Soviet montage elokuvissa: lukijalle annetaan kolme säettä (kuvaa), jotka yhdistämällä hän muodostaa itse runon merkityksen. Haikun avulla on mahdollista harjoitella erilaisten merkityssuhteiden luomista ja kirjoittamista esiin. Lyhyt muoto mahdollistaa erilaiset kokeilut ennen kuin kirjoittaja istuttaa ajatuksen omaan pitkään käsikirjoitukseensa.

Tavutus voi alussa tuntua monimutkaiselta, mutta huomasin nopeasti pääseväni haiku-moodiin. Tavut estävät haikua rönsyilemästä ja pitävät minimalistisuuden yllä; ne jättävät tulkinnalle tilaa ja nivovat hiljaisuuden säkeiden ympärille.

Mitä opin? Itsensä kannattaa haastaa jatkuvasti oppimaan uutta. Uusia asioita kannattaa kokeilla, vaikka ne saattaisivatkin tuntua arvelluttavilta. Niin, ja elämän synkronisiteetti ohjaa yksilöä aina huomaamatta eteenpäin.

 

”Sydämen ääni

on vahvempi järkeä

seuraa sydäntä”                              (Mariia Kukkakorpi)

 

Lähteet:

Teppo Pihlajamäki, ’Haikun Piirteitä’ [http://teppo.tv/haikueditori/haiku.html]

Elävää kuvailua ja aistien käyttämistä

Kirjoittamisen yhteydessä puhutaan usein siitä, kuinka kirjoittajan tulisi näyttää lukijalle sen sijaan, että hän selittäisi.”Näytä, älä selitä!” on todennäköisesti ehkä yksi kulutetuimpia fraaseja luovan kirjoittamisen tunnilla.

Helpommin sanottu kuin tehty! Miten kirjoittaa elävästi ja saada tapahtumat kerrottua uskottavasti?

Viisi aistia

Yksi tapa tekstin elävöittämiseen on yksinkertaisesti kirjoittaa aisteille. Kirjoittaja ottaa huomioon ihmisen viisi aistia ja valikoi tilanteeseen parhaiten sopivat.

Kirjoittajan täytyy aina tietää tarinastaan enemmän kuin lukija tietää, jotta kirjoittaja voi luoda lukijalle uskottavan vaikutelman fiktiivisestä todellisuudesta.

Annan esimerkin:

Pöydällä on kahvimuki

Kirjoittaja visualisoi kupin ja sen sisällön sekä käyttää aistejaan valitessaan tekstiinsä osuvimmat:

  • näkö: minkä muotoinen, värinen, mallinen, merkkinen, kuviollinen muki on? Miltä kahvi näyttää? Onko kahvi maitokahvia, suodatinkahvia mustana vai erikoiskahvia? Laittaako henkilöhahmo kahviinsa maitoa, kermaa tai sokeria? Palasokeria vai taloussokeria? Käyttääkö hän lusikkaa? Kummalla kädellä hän nostaa mukin huulilleen?  Höyryääkö kahvi? Onko mukin pohjalla edellisen kahvin rannut?
  • haju: miltä kahvi tuoksuu? Onko kahvi tummaa vai vaalea paahtoista? Onko kahvi vahvan vai miedon hajuista? Pystyykö kahvimerkin tunnistaa hajun perusteella? Kuinka pitkälle kahvi tuoksuu? Miltä maito haisee/tuoksuu?
  • tunto: miltä kahvimuki tuntuu kädessä? Onko pinta tasainen? Tuntuuko kohokuvio kämmentä vasten? Hohkaako kuuma kahvi mukin läpi vai onko kahvi jo haalennut? Millainen mukin korva on: suuri, kapea vai onko sitä ollenkaan?
  • kuulo: miltä kahvin kaataminen mukiin kuulostaa? Tai kahvin juominen? Ryystäminen? Hörppiminen? Lusikalla sekoittaminen?
  • maku: miltä kahvi maistuu? Karvaalta, pehmeältä, kermaiselta, laihalta, samettiselta? Maistuuko läpi jotain muuta mitä mukissa ennen oli; appelsiinimehua, keksinmuruja, astianpesuainetta tai edellisen kahvin rippeet?

Kirjoittajan ei tarvitse ympätä kaikkia viittä aistia samaan kuvaukseen, vaan valita kohtaukseen parhaimmin sopivat.

Aistit myös ohjailevat mielikuvaamme tarinan henkilöhahmoista, sillä kirjoittajan valinnat ovat myös henkilöhahmon valintoja. Esim. Jos henkilöhahmo juo kahvikupista mustaa suodatinkahvia, käyttää aluslautasta, laittaa kahviinsa kermaa ja palasokerin, hän todennäköisesti on iältään vanhempi henkilö.

Kuudes aisti – henkilöhahmon”musta tuntuu”

Kun puhun kuudennesta aistista, en puhu Bruce Willisin tähdittämästä elokuvasta Kuudes Aisti (1999), vaan epämääräisestä tunteesta, että ”jotain” tulee tapahtumaan. Kutsun tätä myös henkilöhahmon ”mutuksi” (=musta tuntuu).

Itseasiassa kauhuelokuvat viljelevät kutsumaani kuudetta aistia tehokkaasti: teiniporukka menee viikonlopuksi mökille, tulee pimeä ja joku hahmoista kertoo, että hänellä on ”paha aavistus” ilman, että mitään oikeastaan on edes tapahtunut tai vihjeitä tulevasta on esiintynyt.

Kuudennen aistin käyttäminen ärsyttää. Kirjoittaja ei ole viitsinyt, osannut tai ajatellut olevan tärkeää selittää lukijalle miksi henkilöhahmolla on jokin mystinen tunne toisesta ihmisestä tai tapahtumista. Lukijalle tulee tunne, että kaikki tietävät enemmän kuin hän eikä hän ole tiedon arvoinen, joten hänelle ei kerrota.

Lähtökohtaisesti pyrkisin välttämään kuudennen aistin käyttämistä.

Aistien avulla on mahdollista elävöittää kuvailua ja näyttää tehokkaasti lukijalle selittämisen sijaan. Lukija pääsee itse osalliseksi kokemaan tekstin tapahtumia, jolloin henkilöhahmoihin on helpompi samastua.