Elämäkerta, joka yhdistää faktaa ja fiktiota, näyttää olevan tällä hetkellä kuuminta hottia kirjallisuudessa. Omallekin lukulistalle on päätynyt puolivahingossa useampi genren teos.
Lisäksi tällä hetkellä on menossa Pohjois-Pohjanmaan järjestämä kirjoituskilpailu, jossa etsitään juuri fiktiolla höystettyjä omaan elämään sijoittuvia tarinoita.
Mikä on henkilöhistoriallinen romaani ja fiktiivinen elämäkerta?
Ensin on oleellista avata termit, sillä niitä käytetään sekaisin ja eri yhteyksissä monella tavoin. Olin virheellisesti omaksunut henkilöhistoriallisen romaanin olevan fiktiivistä elämäkertaa, mutta hetken googlailun jälkeen totesin, että eihän se niin mene!
- Fiktiivisenä elämäkertana voidaan pitää teosta, joka kertoo fiktiivisen eli täysin keksityn henkilöhahmon tarinan todellisessa historiallisessa viitekehyksessä (Cohn 2006: 99).
- Henkilöhistoriallinen romaani puolestaan viittaa kirjaan, jonka päähenkilönä on todellinen henkilö, mutta kirjoittaja on ottanut vapauksia kerronnallisin keinoin esim. lisäämällä päähenkilön mielen sisäisiä liikkeitä ja kuvitteellisia tapahtumia.
Elämäkerrat käsittelevät lähtökohtaisesti todellisia historiallisia tapahtumia sekä henkilöitä, jolloin kerronta on objektiivista. Fiktio puolestaan mahdollistaa kertojan ”pääsyn” henkilön nahkoihin, jolloin hän voi kuvailla tämän ajatuksia ja tuntemuksia (Cohn 2006: 29.). Henkilöhistoriallinen romaani yhdistää siis faktaa ja fiktiota, mutta pyrkii kunnioittamaan parhaansa mukaan todellisuutta.
Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että henkilöhistoriallinen romaani ei väitä kertovansa ns. ”totuutta”, vaan se pyrkii ymmärtämään, selittämään ja pääsemään mahdollisimman lähelle todellista henkilöä kuin vain mahdollista. Henkilöhistoriallista romaania ei silti pidä lukea faktana, vaan eräänä näkökulmana.
Henkilöhistoriallinen romaani pääsee ihon alle
Henkilöhistoriallisessa romaanissa kiehtoo etenkin se, että pääsemme ”kokemaan” kertojan avulla enemmän kuin objektiivisen kuvauksen kautta. Oikeassa elämässä elänyt henkilö muuttuu todelliseksi, kun hänelle annetaan ääni, jolloin hänen elämäänsä sekä tuntemuksiin on mahdollista samaistua paremmin.
Merete Mazzarellan Alma: Edelläkävijän Tarina (2018) teos perustuu Alma Söderhjelmiin, Suomen ensimmäiseen naispuoliseen ylioppilaaseen sekä professoriin. Kirja sijoittuu Söderhjelmin vanhuuden päiviin ja liikkuu pitkälti hänen mielenmaisemissa, joihin meillä ei tietenkään olisi muutoin pääsyä kuin Mazzarellan avulla.
Mazzarella on kirjailijuuden ohella myös tutkija, ja hän pyrkii pysymään historiallisissa faktoissa: hän on tehnyt laajan taustatutkimuksen Söderhjelmistä sekä romaanissa on käytetty myös päiväkirjamerkintöjä ja kirjeen pätkiä.
Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Helena Ruuska kirjoittaa Mazzarellan romaanista, että ”Alma. Edelläkävijän tarina on fiktiota, mutta sitä lukee väkisinkin faktana.” (Ruuska 2018). Olen samaa mieltä Ruuskan kanssa. Kaunokirjalliset keinot tekevät Sjöderhjelmistä samaistuttavan henkilön, ja Mazzarellan ansio onkin, että faktan ja fiktion raja sumenee.
Yöpöydälläni makaava Sara Stridsbergin Unelmien Tiedekunta (2018) on sekin henkilöhistoriallinen romaani. Stridsberg itse kutsuu teosta kirjalliseksi fantasiaksi (Kanerva 2018). Teos kertoo Valerie Solanasista, naisesta, joka ampui Andy Warholia ja kirjoitti radikaalin feministisen SCUM-manifestin. Kirja yhdistää kuitenkin lyyrisiä keinoja, näytelmäkirjoittamista ja puhuttelee paikoitellen Solanasia toisessa persoonassa (”sinä”) ja luo fiktiivisiä tilanteita hänen ympärilleen. Stridsberg on Mazzarellan tavoin tehnyt laajan taustatutkimuksen. Hän pyrkii pääsemään lähelle Solanasia mm. kuvitteellisella haastattelulla ja näyttämällä Solanasin kompleksisuuden sekä ristariitaisen suhteen radikaaliin feministiseen ideologiaan.
Olipa muuten vuoden 2016 Finlandia-voittajakin Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin Kaupungista myös henkilöhistoriallinen romaani Carl Ludvig Engelistä (1788 – 1840).
Miksi henkilöhistoriallinen romaani on nyt IN?
Kysymykseen ei ole varmastikaan yhtä oikeaa vastausta, mutta epäilen tietokirjojen ja elämäkertojen nousun vaikuttaneen myös historiallisten romaanien kustantamisen suosioon. Esimerkiksi viime vuonna (2017) tietokirjat myivät kiitettävästi ja jättivät kaunokirjallisuuden paikoin varjoonsa (Bestseller 2017).
Kirjoittajan näkökulmasta tarina tulee hänen pöydälleen lähtökohtaisesti puolivalmiina eikä vaadi kokonaisen maailman rakentamista alusta asti. Lisäksi kirjoittajalle on kiinnostavaa yrittää täyttää itse aukot ja luoda ehjä tarinallinen kokonaisuus olemassaolevista faktoista.
Lukuelämys puolestaan voi näyttäytyy lukijalle parhaimmillaan samaistuttavana ihmiskohtalona. Henkilöhistoriallista romaania on huomattavasti ”kiinnostavampaa” lukea kuin perinteistä elämäkertaa, jolloin se saattaa tempaista paremmin maailmaansa. Lisäksi se on helpommin lähestyttävä kuin perinteinen asiapitoinen elämäkerta.
Henkilökohtaisesti en muista milloin olisin viimeksi lukenut elämäkerran, mutta viime aikoina olen lukenut peräti kaksi henkilöhistoriallista romaania.
Kuvat: Unsplash ja Tammi
Lähteet
Cohn, D. (2006) Fiktion Mieli. Suom. Paula Korhonen, Markku Lehtimäki, Kai Mikkonen ja Sanna Palomäki. Gaudeamus: Helsinki.
Kanerva, A. ’Sara Stridsberg kirjoitti romaanin naisesta, joka ampui Andy Warholia ja vaati kaikkien miesten tuhoamista – nyt Stridsbergin täytyy päättää, lähteekö hän Ruotsin akatemiasta’ Helsingin Sanomat. 22.4.2018 [Online] https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005650877.html [12.6.2018].
Kustantajat (2018) ’Bestsellerit 2017’ [online] https://kustantajat.fi/files/output/1827/bestsellerit-2017_uusi.pdf [12.6.2018].
Mazzarella, M. (2018) Alma. Edelläkävijän Tarina. Suom. Raija Rintamäki. Tammi.
Ruuska, H. ’Merete Mazzarella löysi sukulaissielun omasta romaanistaan – Vuonna 1870 syntynyt Alma Söderhjelm oli kova uranainen ennen koko käsitteen syntyä’. Helsingin Sanomat. 8.5.2018 [Online] https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005672208.html [12.6.2018].
Stridsberg, S. (2018) Unelmien Tiedekunta. Suom. Outi Menna. Tammi.
Viikilä, J. (2016) Akvarelleja Engelin Kaupungista. Gummerus.
1 Comment